keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Viimeistetyä Laaksolle

Ratsastin maanantaina Hildan, Helmin ja Edin silmällä pitäen Laakson kisoja. Edin kanssa kisoihin ei siis ollut tarkoituskaan lähteä, mutta ratsastin sen Helmin kanssa samalla reissulla.

Treenissä oli myös talvella paljon ratsastettavana ollut Diina, josta teen teille oman postauksen viikon loppupuolella!

Helmin kanssa halusin tehdä kunnon treenin niin, että poni varmasti olisi avuilla tiistaina. Se hieman aina on enemmän menossa kisoissa, jolloin se ei aina ihan malta kuunnella omalta innoltaan kaikkia apuja. Kiltistihän se menee, eikä siinä sinänsä ole mitään moittimista, mutta itse haluaisin sen tietenkin olevan ihan priima :) Tehtiin jälleen paljon temponvaihdoksia ravissa ja monen monta suurtymistä. Edelleen se poni nousee ravi-laukkasiirtymisissä kahdeksan kertaa kymmenestä, mutta ei ne siitä parane, jos niitä ei treenaa. Otan varmaan tässä lähiaikoina kumppareiden kanssa tehotreenin siirtymisiä varten, jotta saisin ne oikeasti sujumaan :)

Laukassa pyrin istumaan paljon ylhäällä, koska ratsastan radat sen kanssa usein aika kevyellä istunnalla. Halusin siis päästä myös kotona vaikuttamaan siihen kevyen istunnan kanssa ja kääntelinkin poni pitkin kenttää aika lailla mistä vaan ja millon vaan. Halusin, että se vastaa nopeasti jalkaan sekä eteen päin mentäessa, että kääntyessä.

Helmin kanssa lähdetään hakemaan ysikympistä nollaa ja metristä kokemusta. Metri on ponin ensimmäinen, joten halutaan saada vain rentoja hyppyjä ja sujuva rata alle. Ja kuskin pitää muistaa laukata ;)


Hildan kanssa mentiin ihan vain sileää, koska sen kanssa esteet ei onnistu, jos se ei sileällä oikeasti toimi hyvin. Nyt meno alkoi oikeasti tuntua jo tooosi kotoisalta, niin kuin kerroinkin jo tässä postauksessa! Tavoitteena Hildan kanssa on saada aikaan Laaksolla rento 90, kun Tampereella sitä jännitti niin hurjasti. Tämä 90cm on vasta toinen ysikymppi, minkä poni hyppää ilman kasikymppiä.

Edin kanssa tehtiin sellainen irroittava treeni. Isoa ravia ja isoa ravia ympäri kenttää. Paljon loivia avoja kevyessä ravissa ja paljon loivia väistöjä ihan vain muutama askel kerrallaan. Loivilla väistöillä haen aina hevosilta reaktiivisuutta molempiin jalkoihin niin väistävänä, kuin suoristavana apuna. Edin kanssa etenkin tuo suoristava apu on joskus hieman kadoksissa, joten tämä treeni sopii sille hyvin :) Poni toimi aika kivasti, ja lopetinkin jo puolen tunnin köröttelyn jälkeen. Kun sujuu, ei mun mielestä ole tarvetta jäädä vääntämään :)

2 kommenttia

  1. Huippukiva blogi sulla! :)
    Ratsastat tosi hyvin.
    Jäin seurailemaan.

    http://rambojaemmi.blogspot.fi/, kurkaa myös tämä jos huvittaa. (:

    VastaaPoista