Hirveä Hilda

Hilda oli ollut koko viikon estekurssilla kun menin ratsastamaan sitä juuri ennen Barcelonaan lähtöä. Ja siltä se kyllä tuntuikin. Ponin mielestä ainut kiva moodi oli joko pää pilvissä tai nenä peltoa kyntäen. Ja vaihdenappulassa luki täysiä. Hienoa. Olin ajatellut että treenattaisiin vastalaukkoja kasvattajakilpailua varten, mutta eihän sellaisesta voinut edes haaveilla..

Aloitin käynnissä taivutellen ja jo siinä vaiheessa poni oli sellaisella astenteella että "mähän en tee yhtään mitään". Se ei asettunut, taipunut tai kunnellut pidätteitä kummastakaan ohjasta kumpaankaan kierrokseen. Lähdin sitten tekemään ympyrällä hieman väistöjä ulos, ideana saada ulko-ohjan pidäte läpi sisäjalan kanssa. Onneksi pikku hiljaa yhteisymmärrys tekemisestä alkoi löytymään ja pääsin siirtymään raviin. Ravissa poni oli jo paremmin avuilla ja olin jo ihan tyytyväinen työskentelyyn.

Hilda laatuarvostelussa 2012 Ypäjällä

Laukassa ne ongelmat kuitenkin vasta sitten oikeasti alkoivat. Hildan laukkahan kehittyi ihan hurjasti ennen Urjalan kisoja, mutta nyt se kaikki tasaisuus ja hieno tahti olivat etenkin oikealle aivan kateissa. Vasen laukka oli ihan ok, liian matalaa ja rytmi vaihteli, mutta silti muoto säilyi ihan hyvänä. Oikealle meillä oli tasan tarkkaan kaksi vaihdetta. Lyhyt ja pää taivaissa asento, tai lujaa nokka maassa moodi. Kumpikaan ei oikein miellyttänyt.. Lähdin työstämään laukkaa siirtymisillä laukan ja käynnin välillä. Siirtymiset alas päin olivat oikein hyviä, mutta ylös päin poni vaan karkasi aina lapasesta ja lähti pää pilvissä täyttä kyytiä eteen päin.. Koitin pehmentää tuntumaa, kun ajattelin että kyse olisi vaan mun kädestä, mutta ei. Normaalisti jos Hilda nousee siirtymisissä, se pyöristyy viimeistään toisen laukka-askeleen aikana takaisin tuelle. Nyt mulla meni oikealle ainakin kierros saada se taas ulko-ohjalle ja asettumaan edes hieman.

Hilda palkittiin 5-vuotiaiden laatuarvostelun parhaana piensuokkina 2012

Siinä vaiheessa kun en ollut edes kävellyt välikäyntejä, huomasin että olin ratsastanut jo 45min. Ponille siis tauko työstä ja mulle entistä rankempi miettimistauko. Ainut asia minkä tiesin varmaksi oli se, että tunnille olisi päästävä. Joko Kikolle tai Kirsille. Ei poni koskaan noin hankala ole ratsastuskoululaisten jälkeen ollut. Vielä enemmän mua harmitti se, etten enää ennen matkaa päässyt ponin kyytiin uudelleen.

Jatkoin hetken vielä harjoitusravissa ja puolipidätteillä, jotka sentään alkoivat edes hieman menemään läpi loppua kohden. Loppuravit sitten päälle pitkällä kaulalla ja rennolla ponilla. Hieman huono mieli jäi, mutta aina ne treenit ei vaan kulje.. Kaiken lisäksi ponin satula keikkuu ihan hurjasti nyt kun se on ollut laitumessa... Saa nähdä mitä siihen keksitään!

Ps. Kiva muistella noita hyviä hetkiä ja kisoja kun mikään ei onnistu kotona :D