Voittaminen

Puhuttiin Niken kanssa yksi päivä voittamisesta. En tiedä mihin kristallipalloon hän oli katsonut vai oliko joku kenties juorunnut mun voitontahdosta, koska sen verran pitkän luennon sain siitä milloin voi edes yrittää voittamista. Mullahan on tunnetusti ihan kauhean kova kisavietti ja jotenkin olen tähän asti kuvitellut että millä tahansa hevosella voi voittaa, mutta tämä keskustelu avasi taas silmiäni omalla tapaa.

Kansallisen Prix de Hippoksen voitto Turussa 18.5.2014

Kun ajattelen "aikuisia" hevosiani; Akua, Hildaa, Retua yms. olen ollut aiemmin sitä mieltä, että kuka tahansa noista hevosista voisi voittaa milloin vain. Teoriassahan se onkin näin, mutta todellisuudessa aika kaukana siitä. Nuoret hevoset ovat asia ihan erikseen, niiden kanssa ollaan aina radalla opettelemassa ja tekemässä tasaisia ja varmoja suorituksia.

Kansallisen Prix de Hippoksen voitto Turussa 18.5.2014, Rillan Renttu

Nikke kuitenkin iski mulle hyvän läpsyn vasten kasvoja kun aloitimme keskustelun sillä, ettei kaikilla vaan yksinkertaisesti ole varaa ostaa (raa´sti sanottuna) muutaman kauden jälkeen uutta hevosta kun edellinen on ajettu kisoissa loppuun ainainen voitontahto silmissä kiiluen. Tämähän on juuri se tilanne mikä mulla on. Käytössä on vain yksi puoliverinen, jolla voi edes haaveilla hyppäävänsä hieman isompaa. Muutkin hevoset ovat muiden omistuksessa ja ihan yhtä tärkeitä, joten kun käytössä on jotain itselleen noin arvokasta, tulisi sitä vaalia kuin kultaa. Kun kisoissa katsoo lähtölistaa ja toteaa luokan olevan jo itsessään haastava, pitäisi jo siinä vaiheessa päättää, ettei tänään kilpailisi voitosta, koska haluaa säästää itselleen kullan arvoista kilpakumppania. Miksi laittaa hevonen äärirajoilleen, kun tietää että vastassa on esimerkiksi paljon isompia luokkia hypänneitä ja nopeita hevosia? Etenkin kun Suomessa palkintorahoilla ei saa edes lähtömaksuja takaisin, on rahan ajatteleminen ihan turhaa. Voittaminen on toki hienoa, mutta eikö hienoa ole myös ratsastaa hevonen koulutusmielessä todella ajatuksella radan läpi ja saada puhdas tulos ja ehkä jämäsija kuin kaasuttaa puoliajatuksella maaliin ja ehkä selvitä ilman puomeja, tai sitten raapia niitä alas pitkin rataa ja samalla kuluttaa hevosta paljon enemmän?

Nikke avasi hyvin silmiäni toteamalla ääneen myös sen, että jokuhan ne hevoset myös kouluttaa. Jos radat tekee alusta asti vain voittomielessä, alkaa hevosten hyppy kärsiä ja niiden kyky haalistuu kisa kisalta. Kun hevoset opettaa alusta asti tarkoiksi ja säännöllisiksi radalla, tulee myös vastaan se päivä, kun niillä voi taistella voitosta. Silloin ne tietävät voivansa luottaa ratsastajaan aiempien hyvien kokemuksien perusteella ja puomit pysyvät ylhäällä niiden tarkkuuden ansiosta.

Rekkuboy <3

Kun katsoo tämän hetken maailman kärkinimiä, voi todeta että heillä on paljon erilaisia hevosia. On GP-hevosia, puikkarihevosia, pelejä aikaluokkiin sekä joku yksilö vielä pienempiin luokkiinkin nuorten hevosten ohelle. Jokaisella hevosella on oma tarkoituksensa, mutta kun katsomme saman ratsastajan (olettaen että hevosia ei ole myyty) tuloksia muutaman vuoden päästä, voimme usein todeta, että GP-hevonen on edelleen sama, sen rinnalle on kasvanut ehkä toinen hevonen nuorten joukosta, mutta aikaluokkahevonen on aivan eri. Isojen kisojen aikaluokat ovat omalla tavallaan näytösluokkia ja hevosten kulutus sen mukainen. Kun joka kerta mennään isosti ja isoa, emme voi olettaakkaan että ratsut kestäisivät vuodesta toiseen. Kun tällaiseen on varaa, niin mikäs siinä, mutta itselläni tuollaista mahdollisuutta ei ole.

Tästä lähtien uskon miettiväni kisoissa enemmän tilanteita harjoituksen kannalta, ihan kaikkien hevosten osalta. Tällä en nyt tarkoita sitä, ettenkö olisi tehnyt näin aiemmin, mutta nyt osaan ajatella asiaa ehkä hieman eri kantilta. Toki on kisoja (kuten Suokkien mestaruudet, ikäluokkakilpailut sekä aluemestaruudet) joissa haluan voittaa, mutta senkin voi tehdä enemmän ajatuksella. Jokainen suoritus vaatii tuekseen osaamista, onnea ja uskallusta. Uskallusta multa löytyy, mutta jatkossa aion yhdistää siihen enemmän osaamista ja antaa onnen hoitaa loput ;)

Pehmeä suu

Olipas ihanaa käydä maanantaina jälleen Hildailemassa <3 Se poni vaan on kyllä niin oma persoonansa ja sen kanssa vaan ei voi olla söpöilemättä. Mähän tahdon muuten olla vähän sellanen "jätkä" noiden hevosten kanssa.. Mä en hirveästi halaile tai höpötä hevosille, koska ne on aina ollu mulle enemmänkin työkavereita. Koska omaa hevosta ei ole, niitä "työkavereita" tulee ja menee. Niihin ei pidä kiintyä liikaa, vaikka luottamus onkin saavutettava. Kaikista haluan kuitenkin aina oppia kaiken mahdollisen :)

Mutta ponin kanssa.. Mä oon aina syöttämässä sille porkkanoita ja pussailemassa ja höpöttämässä. Melkein ihan nolottaa myöntää, mutta sen kanssa mua aina vähän lapsettaa :D Kai se on ihan sallittua? :)

Noh, nyt taas höpöttelen! Ponin kanssa pusiteltuani mentiin kentälle ja ruvettiin hommiin. Agendana oli edellisen viikon tavoin pehmeä suu, ei jähmeä ja hidas suu. Työstin ponia kauan käynnissä pysöhdyksillä ja isoilla puolipidätteillä. Jokaisen pidätteen jälkeen annoin todella reilusti periksi, niin ettei poni voinut jäädä tuelle ollenkaan. Näin se joutui jäämään omille jaloilleen ja ideana oli saada se jopa hieman tyhjäksi edestä (mikä ei kyllä ole mahdollista, mutta ideana hyvä mielikuva). Kun siirryin normaaleihin puolipidätteisiin ja jätin tuntuman normaalisti suuhun, oli poni aika kiva. Se alkoi muistuttamaan Kikon sanojen mukaan kuminauhaa, joka venyi eteen ja takaisin kokoon ilman, että se jäisi jähmeäksi. Siirsin ponin raviin ja voila!! Poni oli tosi kevyt ja hyvä edestä :) Vasemmalle sain tehdä tosin taivutuksen kanssa hieman enemmän duunia kuin normaalisti, mutta sepä ei haitannut. Tehtiin parit avot ja väistöt ja sen jälkeen otettiin vähän laukkaa.

Oikea laukka oli viime kertaa parempi rytmiltään, mutta ihan sama kuminauha-fiilis ei säilynyt. Myös vasemmalle poni jäi vielä turhan jähmeäksi, mutta aina ei saa ihan kaikkea. Jätin suosiolla laukan hieman kesken ja seuraavaa kertaa varten, koska olin ratsastanut jo sen verran kauan ja ratsastuskoulutunnit olivat alkamassa.

Loppuun laukkasin vielä hetken muutaman puomin yli ympyrällä ja poni odotti hyvin. Muutama vaihto tehtiin myös puomin päällä oikein onnistuneesti :) Päälle vielä loppuverkat ja poni talliin! Ja taas porkkanoita ja lässynlässynlää pusuja :D Apua, mitäköhän mulle käy kun saan joskus oman hevosen :D

pusipusi <3 kuva kesältä, mutta ajaa tätä lälly-juttua hyvin :D