Hevosia matkan varrelta. Osa 7. King Pedro.

Edellisessä Hevosia matkan varrelta -postauksessa kerroin kuinka yhteistyömme Päivin kanssa alkoi Heidin myötä. Nyt jatkan tarinointia seuraavan ponin, King Pedron avulla :)

Kun tutustuin Päiviin Heidin myötä paremmin, sain tietää että hän myy poneja harrastuksena. Hetkeä ennen Heidin lähtöä Päiville tulikin uusi poni Pete, joka olikin sitten astetta hienompi poni.

Myös Pete oli Heidin tavoin aika raaka tullessaan - ravissa se liikkui isosti, mutta aika lailla koko ajan liian lujaa sekä liian lyhyenä edestä. Laukan nostot tulivat jos tulivat ja kieli viuhui välillä ihan väärällä puolen kuolainta.. Sileällä edessä oli siis hirmuisesti duunia, mutta niin oli kyllä esteilläkin.. Uusia puomeja ja esteitä se kauhisteli aina ihan tosissaan, joten hyppämisen kanssa etenimme todella hitaasti.

Pete oli hieman haastava alkuun käsitellä karsinassa, se käänsi mielellään pepun ovelle eikä päästänyt sisään. Käyttäytyminen onneksi parantui kun sen kanssa sai kemiat synkkaamaan ja se rupesi luottamaan meihin! Menin Petellä nelisen kertaa viikossa sekä valmentauduin säännöllisesti. Pete kehittyi varsin nopeasti sileällä ja kielikin pysyi oikealla puolella ja suussa, joten startattiin koulupuolella alkuun monet kisat. Oikeastaan melkein joka kisasta saatiin voitto tai ainakin sijoitus. Petellä oli kolme laadukasta askellajia ja se oli luonnostaan hyvin ryhdikäs, siitähän tuomarit tykkäs :)

Estepuolella taas edettiin todella rauhassa. Tehtiin pitkään pieniä esteitä ja helppoja harjoituksia. Alkuun Pete pysähtyi oikeastaan jokaiselle uudelle esteelle ja se oli todella epävarma itsestään. Tämän ponin kanssa opin sen mitä tarkoittaa, kun hevoselle rakennetaan itseluottamusta. Se vaatii todella päättäväistä, mutta samalla rauhallista ja kannustavaa työskentelyä niin sileällä kuin hypätessä. Ammattilaisen apu oli tässä tapauksessa minusta se tärkein juttu. Vaikka osasin itse viedä hevosta eteen päin, sain valmentajalta paljon oppia siihen, miten nuorta ponia opetetaan vielä pidemmälle ja kuinka ongelmia oikeasti ratkaistaan niin, että hevonen voi oppia siitä.

Peten kanssa pääsin sitten kisaamaan aika paljon ajan myötä. Kaikki se uurastus palkittiin koska olin malttanut tehdä kaiken tarpeeksi maltilla ja muistanut huolehtia myös ponin psyykkeestä. Petelle oli maailman tärkeintä päästä maastoon ainakin kaksi kertaa viikossa, jotta mieli pysyi virkeänä. Hevosen ehdoilla - se oli yksi Peten tärkeimmistä opeista mulle.

Pete tuli meille 2010 alkutalvesta ja lähti 2011 syksyllä. Kauden 2011 kilpailimme 80-100 tasolla saaden ihan kivasti sijoituksia. Alla näätte meidän ekan aluestartin Keravan aluekisoista 90cm tasolta, josta mukaan tarttui keltainen rusetti.

linkki videoon

Koulupuolella kävimme myös ahkerasti kisoissa ja debytoimme myös helppo a-tasolla. Sieltä rusetteja ei ropissut, mutta beessä sijoituimme tosiaan oikeastaan aina. Parhaimman radan teimme ehdottomasti Vesilahdella aluekisoissa, josta irtosi myös sija. Yli 70% prosenttirajakin rikkoutui seurakisoissa Jokelassa, se tuntui hienolta. Alla näätte kouluradan Vesilahdelta.

linkki videoon

Tässä vaiheessa kun Pete oli ollut kuvioissa jo pidemmän aikaa, olin lopettanut ratsastuskoulussa 2011 keväällä, koska liikutettavia hevosia oli tullut niin paljon lisää. Päivi kävi hakemassa poneja Saksasta aina kun edelliset oli myyty, joten ratsastettavia riitti.

Pete myytiin lopulta tavoitteelliselle nuorelle tytölle jolla oli osaavia ihmisiä ympärillään. Pete asuu käsittääkseni edeleen samassa kodissa ja on kehittynyt mukavasti :) Paljon pusuja mun Petterille <3

Facebookissa on pyörinyt elämäni hevoset -haaste jo jonkin aikaa ja minutkin on siihen haastettu. En kuitenkaan ole lähtenyt haasteen tekoon - jotenkin en vaan halua valita viittä hevosta, jotka ovat olleet minulle ne tärkeimmät. Jos olisi kuitenkin ihan pakko valita viisi, niin kyllä Pete olisi niistä yksi. Sen kanssa opin ihan hirveästi asioita ja koko poni teki muhun laatunsa ja luonteensa puolesta lähtemättömän vaikutuksen.

Hevosia matkan varrelta. Osa 6: Heidi V

Zaran siirryttyä uuteen kotiin kaipasin arkeen uutta vuokrahevosta. Loppusyksystä 2009 ystäväksi löytyi netin kautta Heidi-poni, oikein mukava sellainen. Heidi on rodultaan saksalainen ratsuponi ja se on syntynyt vuonna 2003. Heidin omisti tuolloin Päivi, jonka kanssa hommat ovatkin siitä lähtien jatkuneet jos jonkinmoisten projektien parissa :)

Heidi ERTllä talvella 2009

Heidiä vuokrasin kolme kertaa viikossa. Koska Päivistä osoittauduin ihan näppäräksi tapaukseksi, pääsin myös hyppäämään ja kisaamaan ponilla.

Ponista kehkeytyi vajaan puolen vuoden työskentelyn aikana tosi mukava peli. Tiesin jo vuokraussuhteen alkaessa, että poni tultaisiin myymään ja niinhän siinä lopulta kävi. Olin ennen myyntiä käynyt ponin kanssa muutamissa este sekä koulukisoissa, jotka olivat sujuneet hyvällä menestyksellä. Estekisoista kotiin tuomisina oli rusetti 60cm luokasta ja koulupuolelta kaikista he c ja heb luokista jotka kerettiin startata :)

Heidi kotitallilla Keravalla treenissä 2010 keväällä

Koska ponilla oli hieno hyppy, keskityttiin sileän työskentelyssä erityisen paljon laukan laadun parantamiseen. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, ponin hyppy kehittyi laukan myötä todella paljon. Se alkoi avaamaan takaa ihan eri tavalla ja ponnistus napakoitui huomattavasti.

Heidin ekat aluekisat KERRAlla 2010, pieni ilmavara verkassa..

Heidi oli ensimmäinen hevonen, jota jouduin opettamaan melkein alusta asti itse. Se oli tottunut siihen, että sillä ratsastetaan, mutta muuten se oli täysin vihreä. Aloittaessani laukat nousivat pukkien kautta ja ohjaustehoste oli välillä enemmän kuin paljon hukassa. Heidi oli myös tykännyt alkuaikoina poistua pelipaikalta avonaisista ovista ja porteista..

Vaikeinta alkuun oli miettiä kuinka paljon ja nopeasti asioita voisi opettaa. Kuinka kauan noin vihreällä ponilla pitäisi ylipäätänsä edes ratsastaa ja kuinka usein se tarvitsee kevyempiä päiviä? Totta kai olin kartalla sen verran, että pystyin ottamaan ponin vuokrattavaksi. Tiesin, että hevosen täytyy saada aloittaa syvemmässä muodossa ja että aina sitä ei voi koota tai edes yrittää viedä äärirajoille. Sen pitäisi saada vaihtelevaa liikuntaa ja sen kanssa pitäisi myös maastoilla. Ja ennen kaikkea, sitä pitäisi lukea.

KERRA 2012 aluekisat 90cm

Alkuun teinkin töitä ehkä turhan varovasti. Pidin kenttätyöskentelyn max. puolessa tunnissa ja lopun aikaa kävelin tai ratsastin maastossa. Meillä oli tallin vieressä ihanat sänkkärit, missä pystyi hyvin ratsastamaan, jolloin poni sai erilaista liikuntaa. Kun ponin kunto ja voimataso nousivat, uskalsin pikkuhiljaa tehdä enemmän ja enemmän.

Opin Heidin kanssa sen, että uudet temput kannattaa otttaa mukaan pikkuhiljaa. Esimerkiksi vaihdot se oppi ihan puolivahingossa juuri sänkkärillä. Ajattelin vaihtaa suuntaa ja tehdä isomman pidätteen, jotta saisin vaihdon ravin kautta, mutta pidätteen jälkeen poni oli jo vaihtanut laukan ennen kuin edes olin ravissa. Tein muutaman samalla tavalla ja kiittelin ponia vuolaasti. Seuraavalla viikolla toistettiin sama juttu sänkkärillä ja taas toimi. Samalla viikolla maneesissa saimme myös muutamia vaihtoja aikaan pukin kautta, mutta ajan kanssa nekin jäivät pois.

KERRA aluekisat 90cm 2012

Valmentajani kanssa opetettiin ponille myös väistöt. Oltiin ensin taivutettu se ympyrällä hyvin molempiin suuntiin, niin että sisäjalka oli oikeasti läpi. Ympyrällä jatkettiin sitten pikkuhiljaa niin että suoristettiin kaulaa hieman ja pyydettiin sisäjalalla takaosa ulos. Poni hiffasi heti mistä oli kyse ja olin todella iloinen etten ollut yrittänyt väisöjä yksin. Olisin nimittäin koittanut tehdä ne suoraan keskihalkaisijalta uralle.. Silloin siitä olisi todennäköisesti tullut vain kaunis lapaluisu uralle.. Ympyrältä siirryttiin uralle, missä pyydettiin jälleen vain takajalat uran sisäpuolelle. Tässä seinä on hyvä apu, hevonen ei pääse kävelemään siitä läpi, vaan joutuu ottamaan ulko-ohjan ja jalan läpi siinä vaiheessa kun takaosa on pyydetty sisään. Näin harjoittelin väistöjä aika kauan ja vasta sitten siirryin pituushalkaisijalle.

Heidi KERRAn aluekisosisa 90cm 2012, sijoitus sieltäkin napsahti mukaan

Kun Heidi lopulta laitettiin myyntiin, olin kerennyt tehdä ja oppia sen kanssa vaikka mitä. Olin jo ratsastuskoulussa oppinut sen, että hevosia tulee ja menee, joten Heidin lähtö ei ollut mulle iso juttu.
Heidille löytyi koti lopulta todella nopeasti. Ponia tulivat muistaakseni heti ensimmäisenä katsomaan äiti ja kaksi tytärtä, jotka etsivät itselleen harrasteponia. He tykästyivät Heidiin ihan toden teolla ja ostivat ponin itselleen.

Heidi aluekisoissa HeA radalla Järvenpäässä 2013

Mun ja Heidin tarina ei kuitenkaan päättynyt tähän, koska uusi perhe halusi minun jatkavan ponin työstöä sen uudella tallilla Keravalla. Yhteistyö heidän kanssaan jatkuu edelleen ja ollaan käyty muutamissa kisoissa per kausi perustreenien oheella. Heidi on jatkanut tasaisen varmaa kehitystä ja napsinut ruusukkeita aina aluetasolta 90cm ja heb luokista :) Viime kaudella debytoitiin myös HeA, ja sekin sujui ihan mukiinmenevästo :) Tällä kaudella ei kisoihin olla keretty, mutta vielä on yhdet Keravan aluekisat tulossa, joten ehkä sinne voisi mahdollisesti ilmoittautua ;) Se metri pitäisi korkata..

Nykyään Heidi tekee jo aika hyvin VaB asioita ja hyppää hyvin kotona metriä. Kesän aikana poni on reissannut perheensä kanssa ja mun kiireiden vuoksi en ole siellä kerennyt käymään ollenkaan. Ensi viikon maanantaina suuntaan jälleen Heidin luo, ehkä sitten saatte uudempaa materiaalia ponista :)

Muutaman hyppyvideon löydätte Heidistä tästä postauksesta. Muita videoita mulla ei ponista oikein ole..

Mitäs tykkäsitte? Onko teillä ollut samanlaisia vuokraussuhteita tai oletteko tehneet yhteistyötä hevosen uuden omistajan kanssa kun se on muuttanut uuteen kotiin?

Hevosia matkan varrelta. Osa 5: Zaragoza

Hymy nousee huulille kun ajattelenkin tuota ihanaa pikkuista tammaa <3

Zaran löysin S:n kautta, kun autoin häntä Uffen kanssa ratsastuskoulun ohella. Kävin siis tällöin vielä Peikillä kaksi kertaa viikossa, joten heppailun määrä kasvoi aika lailla hetkellisesti kun aloitin Zaran vuokraamisen.

Zaran omistajalla oli pieni lapsi, jonka vuoksi sain kilpailla ja valmentautua hevosella täysin vapaasti. Zara oli hypännyt muutaman nuorten hevosten kansallisen luokan omistajansa kanssa 110-tasolla, joten se oli mulle oiva opetusmestari ensimmäisiin isompiin aluekisoihin. Sileän työskentelyssä tossa tammassa riitti hommaa kun isossa kaupungissa - se olis tykännyt mennä vain pitkänä ja rentona :)

Sileän puoleen paneuduinkin oikein urakalla Alexandra Malmströmin kanssa. Alexandraan olin siis tutustunut S:n ja Uffen kautta ja hänen tunneille halusin ehdottomasti myös Zaran kanssa. Alexandran opeilla sain Zarasta enemmän irti kuin olisin ikinä uskonutkaan. Ilman näitä Uffen ja Zaran kanssa käytyjä tunteja olisi jäänyt saamatta niin monta hyvää neuvoa ja ennen kaikkea kokematta upeita elämyksiä.

Zara asui Krevolassa, eli tallille pääsin ainoastaan silloisen poikaystävän kyydillä tai S:n kyydissä. Onneksi S kävi tallilla oikeastaan päivittäin ja asui ihan mun vieressä.. Muutenhan vuokraamisesta ei olisi tullut yhtään mitään.

Kävin Zaran kanssa paljon Maria Sopukin tunneilla. Opin Zaran kanssa paljon siitä, kuinka tärkeää on saada energinenkin hevonen jalan eteen hypätessä. Maria teetti todella paljon myös teknisiä harjotuksia ja paljon paljon puomeja, joten sain hyvää lisää omaan ratsastukseeni niiden harjoitusten kautta.

Marian mukana pääsin myös kisoihin, joka oli aivan lottovoitto! Oli kiva käydä kisoissa valmentajan kanssa, aina oli tuki ja turva mukana :) Aloitettiin Zaran kanssa 80 ja 90-luokista, mutta siirryttiin aika äkkiä 90 ja 100-luokkiin.

Zaran kanssa hyppäsin ensimmäisen alue metrini sekä ensimmäisen 110-luokan, tosin seuratasolla. Kun olin juuri päässyt kisojen makuun ja treeneissä sujui, loukkaantui hevonen tarhassa. Tämän myötä se siirtyi viettämään rauhallista elämää pienelle tallille ja minä jouduin etsimään uusia heppakavereita.

Zara oli todella mukava ja symppis kaveri ja sen kanssa sain oppia ihan äärettömän paljon, kiitoksen vaan sinne omistajalle! ;)

Ainut kerta, kun sen kanssa hieman sattui ja tapahtui oli yksi aurinkoinen kesäpäivä. Olin päättänyt mennä maneesiin treenamaan, koska siellä oli kouluradan kirjaimet ja halusin käyttää niitä treenissä hyväkseni. Treeni sujui todella hyvin ja kun lopettelin ratsastusta, laitoin raipan takaisin seinässö olevaan telineeseen kiinni. Tämä teline sattui olemaan juuri maneesin oven puoleisen lyhyen sivun keskellä, juuri ennen uloskäyntiä. Kun itse vielä laitoin raippaa telineeseen, lähti Zara kävelemään ulos ja pam, kulman takana ollut muovinen jakkara yllätti sen täysin. Raukka pelästyi sitä niin että hyppäsi ylös ja kaatui taakse. Ja mähän jäin alle. Zaran kömpiessä ylös potkaisi se vahingossa mua lantioon ja käteen, heppa kuitenkin säästyi vaurioita.

Maneesissa ei sillä hetkellä ollut muita ja hetken istuskeltuani Zaran vieressä nousin ylös ja talutin hevosen talliin. Tässä vaiheessa en edes huomannut, että Zara oli potkaissut mua, olin kai niin shokissa. Matkalla talliin mua vastaan tulivat Maria ja toinen hevosenomistaja jotka huomasivat tietysti ensimmäisenä mun täysin verisen käden. Siinä sitten koitin selitellä mitä oli käynyt.. Omistaja soitettiin tietenkin paikalle ja hevonen sai tarvittavat hoidot. Itse pääsin poikaystävän kyydillä kotiin, joka tietysti soitettiin mua hakemaan, koska hetken paikallani istuttua ei käsi noussut enää mihinkään.

Lääkäriinhän sitä sitten oli pakko mennä, mutta murtumilta onneksi vältyttiin. Lantion alue oli monta päivää kauniin sininen ja käsi tikattiin. Onneksi ei ollut hokkiaika, muuten olis ollu aika nättiä jälkeä.. Onneksi oli kypärä :)

Zaran kanssa sain siis oppia paljon. Ja oikeastaan tämä oli se ponnahduslauta, jonka kautta löysin uusia kontakteja, mm. Alexandran. Pääsin taas askeleen eteen päin ja luvassa olikin paljon hienoja juttuja!

Aiemmat

Hevosia matkan varrelta. Osa 1: Winters Boy

Hevosia matkan varrelta. Osa 2: Captain d'Aubry 

Hevosia matkan varrelta. Osa 3: C-Tom

Hevosia matkan varrelta. Osa 4: Ophrys SWE 

Hevosia matkan varrelta. Osa 4: Ophrys SWE

Nyt olisi sitten vihdoin luvassa jatkoa tälle paljon kysytylle sarjalle! Vielä kun kerkeäisin kirjoittamaan näitä hiukkasen useammin niin hyvä tulisi.. Sitä vain aina tuppaa unohtumaan muisteloiden pariin kun katselee vanhoja kuvia ja kisatuloksia.. Mutta asiaan!

Ratsastaessani vielä Peikillä, löysi ystäväni loppusyksystä vuonna 2007 itselleen todella kivan hevosen. Tämä hevonen oli ystäväni S:n ensimmäinen oma ja apukädet olivat aina silloin tällöin tarpeen tuon jokseenkin viekkaan kaverin kanssa :)

Ophrys SWE "Uffe, Uolevi" oli kilpaillut menestyksekkäästi edellisellä omistajallaan kansallisia esteluokkia sekä startannut myös vaativaa koulupuolella. Uffe hallitsi aina kaiken sarjavaihdoista piruetin alkeisiin. Esteillä kaveri kuumui aika lailla, mutta oli todellinen peli siinäkin touhussa!

Uffea ratsastin siis  S:n ollessa reissussa ja muutenkin sain treenata tuon osaavan ruunana kanssa aika usein. Kävin auttamassa S:ää aika ahkerasti ja tämän kunniaksi pääsinkin joululahjaksi Alexandra Malmströmin tunnille.

Siitä se kaikki sitten lähti.. Voisin sanoa, että Alexandran tapaaminen on ollut yksi, ellei se merkittävin edistysaskel mun "ratsastaja-uralla". Alexandra sai mut ymmärtämään sen, miten paljon mun täytyy tuntea. Ei vaan pelkästään hevosen liikettä, vaan myös omia apuja.

Uffen kanssa kaiken opettelu kotona oli helppoa ja kivaa. Se oli niin osaava hevonen, että Alexandran oli helppo demonstroida mulle mun tekemisiä Uffen kautta. Kun käytin liikaa pohjetta, sain heti Uffelta palautteen. Tärkeimpiä asioita, joita sen ensimmäisen tunnin aikana opin, käytän jokaisen ratsastamani hevosen kanssa joka päivä. Alexandra opetti mulle, että hevosen pitää reagoida tehokkaasti ja nopeasti ensimmäiseen apuun. Siksi meillä on ylä- ja alapohje ja vasta sitten kannus ja raippa. Ja alaspäin, kootessa ja liikkeissä meillä on se istunta. Vatsalihakset siirtävät hengityksen avulla hevosen askellajista toiseen. Voisin listata ainakin yhden A4muitakin asioita, joita Alexandra sai mut oppimaan ja ymmärtämään..

Kun sisäistin kaikki nämä Alexin opit, muuttui mun ratsastus todella paljon myös ratsastuskoulussa. Opin lukemaan paremmin niitä hevosia, joiden kanssa tein enemmän hommia, mutta myös pitämään niistä, joiden kanssa en ennen tullut niin hyvin toimeen. Ja vain sen takia, koska olin ymmärtänyt miten tarkka mun itse täytyy olla, jotta hevonenkin voisi olla.

Suurin muutos tapahtui kuitenkin kaikkien hevosten suhteen mun istunnassa. Alexandra osasi kertoa mulle sellaiset vinkit istunnan korjaamiseen, mitkä eivät saman aikaisesti jännittäneet mua muualta. Esimerkkinä varpaat ylös ei kantapäät alas. Kun nostaa varpaat ylös, takareisi pysyy rentona ja näin myös koko jalka. Jos painaa kantapäitä alas, takareisi jännittyy ja istuinluut irtoavat -> hevonen ei tunne sun istuntaa. Näin sain mun jalat paremmin painopisteen alle ja pystyin keskittymään ylävartalooni.

Koska olin jo tuolloin ahkera hevostenhoitaja, ajauduin auttamaan Alexndraa valmennusten myötä niin kotiin kuin kisoihinkin hevosten kanssa. Pääsin seuraamaan todella paljon ammattilaisten työskentelyä ja sitä kautta oppimaan itse lisää teoriaa ja erillaisia harjoituksia. Lisää Alexandran ja mun yhteistyöstä voitte lukea tästä tekstistä.

Uffea ratsastaessani minulle tarjoutui hieno tilaisuus aloittaa pienen näppärän tamman vuokraus samaisella tallilla. Tällä hevosella sai valmentautua ja kisata niin paljon kuin sielu sieti ja sehän oli mulle täys lottovoitto! Tunnit lopetin sitten tämän johdosta Peikillä ja vuokrasin Zaraa 3-4 kertaa viikossa. Mutta lisää Zarasta saatte kuulla ensi kerralla kun Hevosia matkan varrelta sarja jatkuu ;)

Kiitos S kun sain käyttää tätä hienoa hevosta loistavana opetusmestarina :)


Aikaisemmat hevosia matkan varrelta postaukset löydät alla olevista linkeistä;

Hevosia matkan varrelta. Osa 1: Winters Boy

Hevosia matkan varrelta. Osa 2: Captain d'Aubry 

Hevosia matkan varrelta. Osa 3: C-Tom

 

 

Hevosia matkan varrelta. Osa 3: C-Tom

Voi kun tästäkin on jo aikaa.. Taisi olla kesä ja vuosi 2007 kun Tallbergit lähtivät lomalle ja Tomppa jäi mulle hoidettavaksi. Olin tutustunut Emmaan tallilla jo paljon tätä aiemmin, koska pyörin siellä monta kertaa viikossa hoitamassa Karon Falcaota.

harmi että löysin vain muutaman kuvan.. turpa eteen ja pehmeämpi käsi!!

Jos nimi C-Tom ei sano sinulle mitään niin tässä pieni briiffi;

• Tom on vuonna 2000 syntynyt risteytysponi

• Tom kilpaili Emma Tallbergin kanssa alue-esteluokissa 80-90 tasolla Emman ponivuosina

• Myös Emman sisko Anna Tallberg kisasi Tompalla kansallisia poniluokkia koulupuolella ja edusti Suomea myös PM:ssä pikkuponien kategoriassa

•  Tallbergeilta Tom siirtyi Ella Paloheimolle ja on edelleen perheen käytössä

jalat alas ja katse ETEEN!!

Tompan kanssa olikin aika siistiä. Vaikka poni oli pääsääntöisessä tuolloin estekäytössä, löytyi siitä jo silloin paljon liikettä ja tekniikkaa. Karo jeesasi mua ponin kanssa jonkun verran ja pääsimpä myös kerran Kikon silmien alle ja siitäpä Kikko innostui. Tehtiimpä siinä session aikana muutamat sarjavaihdotkin - vaikka en mä ennen ollut mitään sellasta edes kokeillut. Poni oli kuitenkin sen verran hyvin avuilla, että päästiin tekemään kolme peräkkäistä vaihtoa kolmosilla ja olin niiiin iloinen. Paljon fiilisteltiin myös keskiraveja ja sitä kaikkea energiaa, mikä ponissa oli.

Alkuun mun haaste oli saada Tompan nenä kunnolla eteen ja kuten kuvista näkyy, eikoilla kerroilla se ei ihan onnistunut.. Onneksi Karon avustuksella päästiin lopulta rennoiksi ja nenän kanssa eteen. Silloin vasta opin avojen tärkeyden. Pääsin niissä nimittäin siirtämään varsinkin vasemmassa kierroksessa etuosan rehellisesti sisään ja nopeilla sisäohjan asetuksilla sain ponin päästämään vasemmalta. Ulkojalalla pääsin käsiksi ulkotakajalkaan joka auttoi nenän eteen viemistä polkemalla paremmin alle.

Tuon loman jälkeen menin ponilla vielä muutamia kertoja ja aina sen kanssa vaan oli niin mukavaa! Kiitos Emmalle tuosta hienosta tilaisuudesta jonka sain silloin Tompan kanssa kokea. Oli hienoa saada ratsastaa noin upeaa ponia ja ennen kaikkea, olla se, jolle poni jätettiin hoitoon :)

Ellan blogista voitte käydä ihastelemassa Tomin kuulumisia ja parin hienoja kisakuvia ja löytyypä sieltä joku videokin :)

Hevosia matkan varrelta. Osa 2: Captain d'Aubry

Hoitaessani Steniusten siskojen (Karin ja Sofia Stenius) hevosia vuosina 2006-2009 sain mahdollisuuden päästä ratsastamaan tällä hienolla ja suuri liikkeisellä Elviksellä. Elvis oli aluksi Karinin käytössä, mutta siirtyi Jaakolle, Sofian miehelle (muistaakseni) vuonna 2007.

Elvis ja Jaakko (kuva täältä)

Jaakko opiskeli tuolloin vielä Rovaniemellä ja oli välillä pois hieman pidempiä aikoja. Usein Karin ja Sofia hoitivat Elviksen liikutuksen, mutta lopulta Jaakko kysyi multa, haluaisinko ratsastaa Elviksellä hänen ollessa Rovaniemellä. Sehän sopi mulle paremmin kuin hyvin. Hevonen oli mulle kuitenkin entuudestaan tuttu, koska Elvis oli ollut aiemmin myös ratsastuskoulun käytössä, joten olin ratsastanut Elviksellä ratsastuskoulun tunneilla jo aiemminkin.

Sain ratsastaa Elvistä sen verran kuin kerkesin ja tottakai olin tallilla usein melkein päivittäin muutenkin, joten liikutus oli todella kiva lisä päiviin. Jaakko oli antanut mulle vain muutaman ohjeen Elviksen ratsastuksen suhteen. Toinen oli, että sen piti reagoida jalkaan nopeasti ja toinen taas se, että sen piti pysyä suorana. Ja mähän tein työtä käskettyä.

Jaakon tullessa ekan kerran pois Rovaniemeltä sanoi hän mun muuten tehneen hyvää työtä, mutta Elvis saisi edelleen olla hieman nopeampi jalalle. Tämän jälkeen osallistuin hepan kanssa paljon ratsastuskoulutunneille, koska jo silloin mulla oli itselläni sellainen fiilis, että halusin olla mahdollisimman paljon valvovan silmän alla. Erityisesti hyppäreillä käyminen oli mulle suuri etu, koska pääsin tekemään paljon toistoja saman hevosen kanssa. Tämä onkin yksi niitä Elviksen mulle tuomia opettavaisia juttuja. Se, että pääsin juuri tuolloin kehittämään omaa estesilmääni entistä tarkemmaksi niiden useiden toistojen kautta saman hevosen kanssa, oli mulle kuin lottovoitto.

Toinen todella tärkeä asia mulle Elviksen kanssa oli yksi ratsastuskerta, kun Peik sattui olemaan kentällä samaan aikaan pitämässä Stefulle tuntia. Peik oli siinä samassa sitten katsellut mun työskentelyä ja pysäytti mut lopulta kentän keskelle. Peik sanoi, että Elvis näyttää muuten hyvältä, mutta mä vaikeutan sen työskentelyä koko ajan. Hetken siinä ihmettelin, että mitäs ihmettä ja lopulta Peik kertoi mun istuvan liikaa istuinluiden takaosalla. Hitaiden hevosten kanssa pitäisi istua hänen mukaan enemmän istuinluiden etuosalla, jottei koko ajan jarruttaisi liikettä istumalla liian takana.Tätä neuvoa noudattamalla Elvis lähti liikkumaan entistä nopeammin jalasta eteen ja sain oman jalan paremmin painopisteeni alle. Kun istuu liian takana, valuvat jalat eteen ja näin ne jäävät irti kyljistä.

kuvat täältä

Elviksen kanssa pääsin siis hieman maistamaan sitä "hevosen omistajan arkea". Vaikka se olikin vain ratsastusta, sain silti kokea sen sitovuuden ja suunnitelmallisuuden. Piti tietää milloin on menossa ja mihin aikaan. Kaikki vaikutti kaikkeen ja suunnitelmat sekä aikatauluista että ratsastuksista oli tehtävä ajoissa.

Se, että sain ratsastaa Elviksellä, auttoi mua myös siinä vaiheessa kun etsin vuokrahevosta. Pystyin kertomaan hevosten omistajille että olin hoitanut ja ratsastanut Steniuksille, jolloin moni varmasti vakuuttui tuosta lauseesta enemmän, kuin siitä että olisin vain ratsastanut ratsastuskoulussa ja hoitanut hevosia Steniuksille. Pääsin Elviksen jälkeen nimittäin ratsastamaan myös Karinin Inestä, jonka vuoksi uskalsin sanoa ratsastaneeni heidän hevosia.

Itselleni ratsastaminen oli paras palkinto siitä, että olin hoitanut Steniusten hevosia. Tottakai sain hoitamisesta rutkasti kokemusta, mutta oli todella hienoa saada se luottamuksen osoitus tytöiltä, kun he päästivät mut hevostensa selkään. Vaikka en päässytkään kisaamaan tai kunnolla valmentautumaan, sain silti todella hyvän kokemuksen tuostakin vastuusta.

Sellainen oli tämän kertainen Hevosia matkan varrelta -teksti. Mitäs tykkäsitte? Oletteko te päässeet ratsastamaan hoitohevosianne?

Hevosia matkan varrelta. Osa 1: Winters Boy

Listasin eilen huvikseni hevosten nimiä, joita olen työstänyt pidemmän aikaa. Jätin listalta pois kaikki ratsastuskouluhevoset yhtä lukuun ottamatta ja silti hevosia kertyi yli 40.. Luku tuntuu ihan hurjalta ja jaksan edelleen ihmetellä sitä, missä välissä olen näillä kaikilla hevosilla kerennyt ratsastamaan..

Sarjassa "Hevosia matkan varrelta" esittelen siis sellaisia hevosia, joiden kanssa olen kilpaillut, tai muuten vaan työskennellyt pidemmän aikaa. Koitan edetä hevosten kanssa aikajärjestyksessä, jolloin tekin saatte käsityksen siitä, millaisia hevosia mulla milloinkin on ollut ja miten olen itse päässyt edistymään.

Sarja luonnollisesti alkaa hevosella, jonka kanssa pääsin kilpailemaan ja osallistumaan mm. ensimmäisiin aluekilpailuihini. Winters Boy, eli tuttavammin WB tai Wepis, oli tuntsarina Kalliorinteella, missä itse kävin silloin tunneilla. Eletään siis vuotta 2006, jolloin itse olin 16-vuotias. WB on siis ainoa tuntsari, joka tähän joukkoon on päässyt, koska sen kanssa pääsin treenaamaan ja kisaamaan säännöllisesti läpi kauden.

Ylävartalo sukeltaa eteen ja jalka lentää taakse

WB oli tuolloin vasta 5-vuotias ja mulla ei entuudestaan oikeastaan ollut minkäänlaista kokemusta nuorista hevosista. Olinhan mä toki joskus Peikillä ollut jonkun nuoremman kyydissä, mutta nyt kuitenkin treenasin säännöllisesti hevosen kanssa, jolle kaikki ei ollutkaan niin itsestään selvää.

Menin WB:llä sekä koulu- että estetunteja, mikä auttoi mua hyppäämisen kannalta älyttömän paljon. Sillon viimeistään jouduin itse myöntämään itselleni sen, kuinka armottoman heikko mun istunta, ja eritoten hartialinjan ja jalan asento oli. Kun itse olin (ja olen edelleen) lyhyt ja pieni, sai Wepis mut turhan usein esteiden jälkeen irti satulasta, kun paino ei ollut tarpeeksi hyvin jalustimilla ja hartiat jäivät liian eteen. Ja arvatkaa vaan millaisia ongelmia mulla olikaan saada se kääntymään, kun ensin olin viis askelta kaulalla esteen jälkeen ja sen jälkeen olisi pitänyt vielä jotenkin kääntääkkin hevosta.. Täytyy myöntää että muutaman kerran tais Antillakin käydä mielessä että mitä ihmettä mä oikeen mietin kun päästin ton tytön tonne kyytiin, mutta kyllä se siitä lähti sitten sujumaankin.

WB.n kanssa hyppäsin siis ensimmäiset aluekilpailuni. Kisat järjestettiin Dumissa ja kyseessä olivat legendaariset Dumin estejussit, joissa on tullut sen jälkeen hypättyä melkeen joka vuosi! Hyppäsin WB:llä kisoissa kaksi rataa, 80 ja 90cm.

Kisoista muistan sen verran, että taisin tippua kasikympin verkassa esteen jälkeen juuri ennen kun mun piti mennä radalle. Saatiin hevonen kiinni juuri ja juuri ennen mun rataa ja kerkesin onneksi hypätä edes yhden esteen, ennen kuin jouduin radalle. Radasta sinänsä en muista kovikaan paljoa. Jostain esteestä WB juoksi ohi, mikä ei ollut sille ollenkaan tyypillistä. Taisin itse suoristaa sen hieman heikosti ja siksi kaveri päätti livahtaa ohi, mutta muuten rata oli muistaakseni ihan kelpo suoritus.

Ysikympissä sitten kaikki menikin jo huomattavasti paremmin ja sain käännettyäkin hevosta jo jokseenkin hyvin. Tuloksena oli nolla rata. mutta koska en ratsastanut uusinnassa aikaa, ei sekunttikellon näyttämällä ajalla hirveästi juhlittu. Lopulta hieman hidas nolla oikeutti kuitenkin mammuttiluokassa loppupään sijaan ja rusettiin :)

Ja jälleen jalka lentää..

Tärkein ja paras asia mikä WB:stä mulle on jäänyt mieleen on juuri se hevosen kääntäminen. Antti ei antanut mun lintsata siinä asiassa ollenkaan ja jouduin käymään kovan koulun sen ulko-ohjan ja ulko-jalan kanssa kääntämisestä, ilman sisäohjasta vetämistä. Tämä oli kuitenkin jatkoa ajatellen ihan välttämätön oppi ja olen todella iloinen, että Antti on jaksanut sillon kiljua mulle asiasta.

Toinen asia WB:n kohdalla, joka mua on auttanut myöhemmissä vaiheissa, on se sen ikä. Oli lottovoitto päästä kokemaan ja tekemään nuorta hevosta. Vaikka ratsastin sillä itse vain kaksi kertaa viikossa, olin silti pitkään Antin lisäksi ainut, joka sillä hyppäsi. Pääsin siis itse näkemään edes himpun verran nuoren hevosen edistymistä, sekä omaa kehitystäni sen kanssa.

Nämä kaikki pienet asiat, joita en silloin vielä edes miettinyt, ovat muodostuneet todella suuriksi asioiksi. Kun Kalliorinteellä ratsastuskoulutunnit lopetettuani etsin vuokrahevosta, pystyin sanomaan, että olen ratsastanut ja kilpaillut nuorella hevosella. Tämä auttoi paljon vuokrahevosmarkkinoilla ja siihen palaan vielä myöhemmissä teksteissä.

Minusta tuli WB:n kanssa työskentelemäni, miltein vuoden mittaisella jaksolla, myös entistä tarkempi "hevosen lukija". Vaikka WB oli todella fiksu ja rauhallinen nuori, olivat jotkut asiat sille tietysti uusia ja jouduin sen kanssa tilanteisiin, joissa en aiemmin ollut ollut. Muun muassa maasta käsitellessä opin sen, että aina pitää olla hevosen etujalkojen kohdalla, koska etenkin nuoret ja kokemattomat hevoset eivät itsekään välttämättä oikein tiedä, mihin sinkoaisivat, jos jotain sattuvat pelästymään. Samoin opin käyttämään taluttaessa ketjunarua, jonka vedin kuolaimista läpi ja takaisin lukkoon. Näin sain paremman kontrollin hevoseen kilpailupaikalla, jossa oli paljon ihmeteltävää.

Tässä sen huomaa, kuinka paljon sitä taas on oppinut ihan huomaamatta..


Mitäs tykkäsitte tekstistä? Olisko kehitysideoita tulevia osia varten? Jokainen tulee varmasti olemaan hieman erilainen, koska kaikkiin hevosiin liittyy niin paljon erilaisia tavoitteita ja tarinoita :)