Hevosia matkan varrelta. Osa 2: Captain d'Aubry

Hoitaessani Steniusten siskojen (Karin ja Sofia Stenius) hevosia vuosina 2006-2009 sain mahdollisuuden päästä ratsastamaan tällä hienolla ja suuri liikkeisellä Elviksellä. Elvis oli aluksi Karinin käytössä, mutta siirtyi Jaakolle, Sofian miehelle (muistaakseni) vuonna 2007.

Elvis ja Jaakko (kuva täältä)

Jaakko opiskeli tuolloin vielä Rovaniemellä ja oli välillä pois hieman pidempiä aikoja. Usein Karin ja Sofia hoitivat Elviksen liikutuksen, mutta lopulta Jaakko kysyi multa, haluaisinko ratsastaa Elviksellä hänen ollessa Rovaniemellä. Sehän sopi mulle paremmin kuin hyvin. Hevonen oli mulle kuitenkin entuudestaan tuttu, koska Elvis oli ollut aiemmin myös ratsastuskoulun käytössä, joten olin ratsastanut Elviksellä ratsastuskoulun tunneilla jo aiemminkin.

Sain ratsastaa Elvistä sen verran kuin kerkesin ja tottakai olin tallilla usein melkein päivittäin muutenkin, joten liikutus oli todella kiva lisä päiviin. Jaakko oli antanut mulle vain muutaman ohjeen Elviksen ratsastuksen suhteen. Toinen oli, että sen piti reagoida jalkaan nopeasti ja toinen taas se, että sen piti pysyä suorana. Ja mähän tein työtä käskettyä.

Jaakon tullessa ekan kerran pois Rovaniemeltä sanoi hän mun muuten tehneen hyvää työtä, mutta Elvis saisi edelleen olla hieman nopeampi jalalle. Tämän jälkeen osallistuin hepan kanssa paljon ratsastuskoulutunneille, koska jo silloin mulla oli itselläni sellainen fiilis, että halusin olla mahdollisimman paljon valvovan silmän alla. Erityisesti hyppäreillä käyminen oli mulle suuri etu, koska pääsin tekemään paljon toistoja saman hevosen kanssa. Tämä onkin yksi niitä Elviksen mulle tuomia opettavaisia juttuja. Se, että pääsin juuri tuolloin kehittämään omaa estesilmääni entistä tarkemmaksi niiden useiden toistojen kautta saman hevosen kanssa, oli mulle kuin lottovoitto.

Toinen todella tärkeä asia mulle Elviksen kanssa oli yksi ratsastuskerta, kun Peik sattui olemaan kentällä samaan aikaan pitämässä Stefulle tuntia. Peik oli siinä samassa sitten katsellut mun työskentelyä ja pysäytti mut lopulta kentän keskelle. Peik sanoi, että Elvis näyttää muuten hyvältä, mutta mä vaikeutan sen työskentelyä koko ajan. Hetken siinä ihmettelin, että mitäs ihmettä ja lopulta Peik kertoi mun istuvan liikaa istuinluiden takaosalla. Hitaiden hevosten kanssa pitäisi istua hänen mukaan enemmän istuinluiden etuosalla, jottei koko ajan jarruttaisi liikettä istumalla liian takana.Tätä neuvoa noudattamalla Elvis lähti liikkumaan entistä nopeammin jalasta eteen ja sain oman jalan paremmin painopisteeni alle. Kun istuu liian takana, valuvat jalat eteen ja näin ne jäävät irti kyljistä.

kuvat täältä

Elviksen kanssa pääsin siis hieman maistamaan sitä "hevosen omistajan arkea". Vaikka se olikin vain ratsastusta, sain silti kokea sen sitovuuden ja suunnitelmallisuuden. Piti tietää milloin on menossa ja mihin aikaan. Kaikki vaikutti kaikkeen ja suunnitelmat sekä aikatauluista että ratsastuksista oli tehtävä ajoissa.

Se, että sain ratsastaa Elviksellä, auttoi mua myös siinä vaiheessa kun etsin vuokrahevosta. Pystyin kertomaan hevosten omistajille että olin hoitanut ja ratsastanut Steniuksille, jolloin moni varmasti vakuuttui tuosta lauseesta enemmän, kuin siitä että olisin vain ratsastanut ratsastuskoulussa ja hoitanut hevosia Steniuksille. Pääsin Elviksen jälkeen nimittäin ratsastamaan myös Karinin Inestä, jonka vuoksi uskalsin sanoa ratsastaneeni heidän hevosia.

Itselleni ratsastaminen oli paras palkinto siitä, että olin hoitanut Steniusten hevosia. Tottakai sain hoitamisesta rutkasti kokemusta, mutta oli todella hienoa saada se luottamuksen osoitus tytöiltä, kun he päästivät mut hevostensa selkään. Vaikka en päässytkään kisaamaan tai kunnolla valmentautumaan, sain silti todella hyvän kokemuksen tuostakin vastuusta.

Sellainen oli tämän kertainen Hevosia matkan varrelta -teksti. Mitäs tykkäsitte? Oletteko te päässeet ratsastamaan hoitohevosianne?