Varsinivel testissä

Viime sunnuntaina olin Akun kanssa Peikillä treenien merkeissä. Aku haki myös matkalta "pikkuveljensä" Aapon mukaan, eli molemmat pojat olivat matkassa :))

Aku on jossain vaiheessa edellisten viikkojen aikana kolauttanut oikean etusensa johonkin ja se on lähtenyt luomaan siihen pientä liikaluuta, joka oli muutamien päivien ajan lämmin. Se on liikkunut kuitenkin puhtaasti koko ajan ja mitään oireilua ei ole ollut. Niin paljon näitä liikaluita on tullut viime vuosina nähtyä, etten pahemmin tästä huolestu - seuraavalla klinikkakerralla sen voi hyvin tutkia, mutta jos se sitä nyt oireile niin turha sitä on sekä minun että ammattilaisten mieletä juuri nyt viedä mihinkään.

Alkuun Aku oli hieman jäykkä aloittaessani takaa, mutta vertyi muutaman ravikierroksen jälkeen ihan normaaliksi. Ikä ja vaivat tietenkin alkavat hieman näkymään ja verkka-aikaa kisoissa täytyy jatkossa hieman pidentää jos tuntuu siltä että sellaiseen löllöön ravailuun tarvitsee muutaman minuutin enemmän!

Muuten Aku liikkui tosi kivasti, se oli keskittynyt ja työskenteli aktiivisesti. Mulla oli nyt ekaa kertaa hypyissä testissä varsinivel. Sileällä kuolain toimi tosi tasaisesti ja odotin siltä paljon hyppyjen suhteen.

Hyppäsin ensin verkkahyppyjä pystyllä, jotta sain sen suoristumaan ja ajattelemaan taas itse esteelle. Aika monta hyppyä sain tehdä ennen kuin Aku oli suora ja pyrki itse esteelle ja hyppäsi itse. Tämän jälkeen tein videolla näkyvän pienen radan. Se onnistui tosi kivasti ja hyppäsin kävelyiden jälkeen vielä muutaman isomman radan. Mitään kummempia ongelmia ei ollut ja Aku teki rehellisesti ja rennosti töitä. Maltoin itsekin ratsastaa taas rauhassa ja fiilis oli hyvä!! Kuolain tuntui tekevän Akun suusta rauhallisemman eikä se vetänyt itseään kohti estettä nyt samalla tavalla kuin Hyvinkäällä tai Ypäjällä. Jatkan nyt treenejä tällä kuolaimella ja katsotaan miltä se tuntuu jatkossa!

Huomenna onkin sitten reality check kun herra Aromaa tulee taas valmentamaan :D

Siitä se lähtee!

Tuike oli viime viikon viikonlopun treeneissä oikein hieno! Hypättiin ensimmäistä kertaa vähän rataa ja poni suoriutui tosi kivasti.

Aloitettiin puomi-3 laukkaa-pysty tehtävällä. Ponin mielestä ekalla kerralla puomi oli aika kauhea, mutta ison loikan turvin siitä pääsi hyvin yli ;) Ekalla kerralla kolmen askeleen väliin mahtui kiemurtelujen kautta jopa viisi laukkaa, mutta sen loput treenihypyt sujuivat paljon rennommin ja sujuvasti. Sain alusta asti hirmu kivan rytmin ja laukan ja ponilla oli ihan super flow :)

Kun verkkahypyt oli suoritettu, siirryttiin suoraan hyppäämään rataa. Väleihin tein yhden askeleen enemmän ekalla rundilla kuin mitä metrit olivat, mutta täytyy muistaa että kyseessä on kuitenkin poni, joka on aika vihreä edelleen noissa hyppyhommissa. Uutena esteenä meillä oli tällä kertaa treeneissä punainen portti jolle Tuike pysähtyi ensin yhden kerran. Tällainen rehellinen eteen pysähdys on minusta näin ekoilla kerroilla täysin sallittu. Katsoa saa, kunhan menee seuraavalla kerralla yli. Ja niinhän se meni :) Videolta näätte ratoja molempiin suuntiin.

Suunnan vaihtuessa Tuike nosti pienen ongelman punaisesta portista koska se oli paaaaljon pelottavampi toisesta suunnasta ja pysähtyi kaksi kertaa sille. Toisella kerralla komensin sitten ihan kunnolla ponia ja taisi hieman ponia ketuttaa kun peppu nousi muutaman kerran protestiksi ilmaan ;) Sen jälkeen päästiin hyvin taas yli. Näissä tilanteissa täytyy itse muistaa olla auttamatta liikaa, koska niiden hevosten on opittava hyppäämään myös ne erikoisesteet ihan itse, ilman sen kummempaa auttamista. Päättäväinen toki täytyy olla, eikä hevosta saa jättää yksin, mutta liika apu on vain hallaa.

Videolta näette myös kuinka Tuike ei välillä ihan malta ottaa sitä viimeistä askelta, vaan lähtee kamikazena isoon loikkaan turhan kaukaa. Tähän paneudutaan Kirsin kanssa seuraavalla kerralla kunnon puomitreenillä, niin että poni oppisi itse suuntaamana hypyn aloituksen hieman lähemmäksi estettä.

linkki videoon

Kirsi oli todella tyytyväinen Tuikkeen edistymiseen edellisestä kerrasta ja ehdotti meille jopa kisoja muutaman viikon päähän. Tuike on hypännyt ikäisekseen (5v.) paljon vähemmän kuin mitä tuon ikäiset suokit ovat normaalisti tehneet, joten niiden kisojen kanssa en halua kiirehtiä. Toki niitä pitää saada alle ennen syksyn kunkkareita, mutta siihen onneksi on vielä aikaa. Katsotaan miten Niken treenit ja seuraavat Kirsin hypyt sujuvat ja päätetään vasta sitten mitä tehdään. Eilen ja toissapäivänä meillä oli Niken kurssi. Ensi viikonloppu viikko saa olla täysin hyppyvapaa. Tuike on tehnyt nyt niin paljon hommia, että pieni esteloma tulee siinä kohtaan oikein hyvään paikkaan :) Postausta valmennuksesta on tulossa pian :)

Rekku treenissä

Pääsin menneellä viikolla treenaamaan kivasti melkein mun kaikkien heppojen kanssa :) Yksi treenikavereista ol ihana Retu, jonka kanssa hyppäsin keskiviikkona Peikillä ja tänään ratsastin sen kotona sileällä läpi.

Retulle sattui mun Saksan reissun aikana pieni haaveri tarhakavereiden kanssa ja siitä aiheutui aluksi ihan kunnon huoli ja klinikkareissu. Onneksi siitä selvittiin loppujen lopuksi pienellä lomalla ja säikähdyksellä :) Nyt etenkin hyppytreenit on kuitenkin aloitettu rauhassa ja mitään sen isompaa ei keskiviikkona hypätty.

Retu kävi "ylläriylläri" aika kierroksilla kun aloitettiin hypyt ja alun jumppatreeni puomin ja pikkupystyn kanssa tuli todella tarpeeseen. Jumppatehtävä näkyy muuten alla olevassa videossa heti alkumetreillä! Jumpasta jatkettiin pieni rata johon kuului yksi yksittäinen pysty ja kolmen esteen linja. Tehtiin koko homma ensin todella pienenä jotta sain Retun kunnolla läpi kaarteissa. Kaveri olisi vain halunnut juosta kohti estettä, eikä ollenkaan odottaa. Onneksi muutaman toiston jälkeen sain olla hyvin rentona kohti esteitä :)

Tänään työstin Retun läpi kotikentällä. Sain työskennellä ihan hyvän ajan ennen kuin heppa antoi kunnolla läpi vasemmalta. Tein paljon väistöjä ja avoja ympyrällä - silloin takajalat pysyvät aktiivisena ja ulkoavut saa hyvin läpi samalla. Aluksi Retu olisi halunnut taipua liikaa kaulastaan, mutta etenkin väistöt suoristivat sitä hyvin ja sain sen tosi mukavaksi ja hyvin avuille :)

Retu lähtee myös Niken valmennukseen mukaan ensi viikonloppuna. Tosi kiva saada se mukaan, odotan kovasti neuvoja joita saan sen suhteen Nikeltä :)

Kiitos Hannille videosta :)

Tuike hyppytreenissä

Tuike oli treenissä jälleen tiistaina. Tällä kertaa sain paikalle myös valmentajan :)

Aloitettiin ravissa puomeilla, joista Tuike ei tosiaan hirveästi välitä. Lisättiin puomeja aina kierrosten jälkeen, jotta peräkkäiset puomit eivät yllättäisi laukassa ja hypyissä. Ravissa poni valui alkuun oieassa kierroksessa hieman vasemmalle, mutta muuten se toimi hyvin. Laukassa poni ei ihan hirveästi vielä itse osaa hahmottaa etäisyyttä puomille, mutta videon loppuosassa olevista hypyistä huomaatte, kuinka se jo hieman uskaltaa kokeilla itsensä lyhentämistä ja venyttämistä.

Laukassa jatkettiin noiden kolmen puomin ylittämistä ja osa kerroista sujui jo aika kivasti. Lopulta otettiin mukaan myös puomi ja pysty diagonaalilla, jonne ponia aluksi jänskätti mennä, mutta tällä kertaa se ei kuitenkaan enää pysähtynyt ollenkaan. Kun tämä sujui, otettiin mukaan puomien sijaan puomi ja pysty sekä vielä diagonaalin jälkeinen 20m linja. Kuten videolta näätte, eka linja oli vähän kiemura, mutta reippaasti poni kuitenkin suoritti kaiken :)

Lopuksi saatiin jo hyviä ratoja alle. Mun täytyy vain itse muistaa koko ajan ylläpitää laukka kunnolla ja en saa lähteä lyhentämään ja auttamaan ponia liikaa kohti estettä. Kirsistä ponissa on paljon kapasiteettia, sillä on hyvä hyppy ja kiva asenne. Kun tulen Saksasta, täytyy meidän treenata ehdottomasti lisää esteitä puomien kanssa, jotta ponin oma esteäly kehittyy paremmaksi. Laukka on kuitenkin hyvässä tasapainossa, joten yksittäiset esteet eivät ole ongelma.

Mitäs tykkäätte Tuikkeesta? :) Itse olen ihan todella tykästynyt jo näin kahden kerran jälkeen sen motivaatioon ja olemukseen :)

Heiluva ylävartalo

Noniin! Nyt on materiaalia valmennuksesta :)

Kyselin alkuun Kirsiltä mietteitä Akun sileällä liikkumisesta ja kommentiksi sain oikeastaan vain hyvää palautetta. Se oli hyvin taipuneena, suorana ja asettuneena. Sain hyvän otteen sen takajalkoihin ja Kirsi oli tyytyväinen jopa vasempaan laukkaan!

Kuva kesän ratatreenistä Peikiltä

Oma istunta sen sijaan taas kärsi laukassa siitä ylävartalon heijaamisesta, mutta Kirsi oli aika tarkkana siitä, etten saisi (eikä hänkään) vaatia liikaa nyt ekalla kerralla. Kiinnitin siihen toki huomiota, mutta tiedostin sen, että pois en sitä virhettä yhdessä kerrassa saa.

Hypyissä näkyy alkuun pieni vinous, mutta Kirsi oli hyvillä mielin siitä, kuinka nopeasti sain korjattua sen. Oma ylövartalo ei tunnin aikana jaksanut jarruttaa kavalettitehtävässä tarpeeksi omasta mielestäni vikalle kavaletille, mutta Kirsi oli tyytyväinen. Ekolla hyppykerroilla näkyy lisäksi se, etten pääse pystylle kavalettien välissä tarpeeksi perille, mutta sekin korjautui muutaman kerran jälkeen.

Radat olivat ihan ok, jonkun kerran Aku jäi vähän lavoille ja jonkun kerran mä dyykkasin, mutta pääosin siedettävää menoa! Aku teki muutaman oikein kelvollisen hypyn ja itse pysyin suht hyvässä rytmissä läpi ratojen, jonka ajattelin olevan mulle se haaste!

Mitään isoa ei hypätty, kunhan vaan palautettiin sekä mua että hevosta takaisin treeniin.Seuraavat ratahypyt tulevat näillä näkymin vastaan vasta Saksassa, hui! Nyt ensi viikolla teen kotona vaan jotain jumppaa yhtenä päivänä :)

linkki videoon

Pitkää vettä helteessä

Sunnuntaina pääsin Akun kanssa kunnon helletreeniin! Täytyy sanoa, että kyllä tuo kuumuus vaan syö ratsastajaa. Mulla on tosi hyvä ratsastuskunto, mutta valmennuksen jälkeen olin aivan loppu.. Ratsastuksen aikana kaikki oli ihan jees, mutta heti kun pääsi alas, tykytti rinnassa ihan hulluna ja muutenkin oli ihan rättipoikkipuhki-olo.

Kyllä me taas niin hyvin hommia tehtiin tunnin aikana, sekä heppa että kuski, että ei kyllä ole mikään ihme että vähän joutui hengittelemään tunnin jälkeen. Aloitin itsenäisellä verkalla ja alkuun tuntui laukassa, ettei vasen jala meinannut millään tulla läpi. Koska oli niin kuuma, annoin Akun hetken kävellä ravien ja laukan jälkeen vaikka vasen ei tuntunut ihan niin hyvältä. Hetken breikin jälkeen työstin vasenta laukkaa uudestaan ja hups vaan heppa tuntui tosi hyvältä :) Ei tarvinut montaa kertaa pyytää takajalkoja ulos kun jalka oli hyvin läpi!

Aloitettiin tuolla vihreällä okserilla ja apukavaletilla. Aku teki alusta asti todella hyviä hyppyjä. Se hyppäsi rennosti selän läpi ja avasi hyvin takaa. Nostettiin estettä aika isoksi ja sain tulla hyvällä, mutta odottavalla laukalla sisään.

Alla näätte videon, jossa este oli jo aika iso. Tästä videosta huomaa musta tosi hyvin sen, kuinka Akun hyppykaari on parantunut viimeisen vuoden aikana. Se sai hurjasti kehuja Kirsiltä ja pitkät käynnit palkkioksi :)

linkki videoon

Sitten jatkettiinkin okseri-pysty sarjalla. Ekalla kerralla Aku hieman spookasi ja väli meinasi olla pitkä (10m). Tehtiin muutama kerta niin, että hypättiin sarja ja siirryttiin sen jälkeen suoralla hevosella käyntiin. Näin saatiin Aku paremmin takajaloille sarjan jälkeen. Ensin Aku meinasi jäädä siirtymisessä vinoksi ja punki koko ajan vasemmalle. Väistätin sitä käyntisiirtymisen jälkeen joitakin kertoja oikealle, jotta vasen jalka tulisi paremmin läpi ja tämä auttoikin. Sarjaväli alkoi loppua kohden tuntua ahtaalta ja Kirsi pidensikin sitä hieman.

Aku ei tuntunut ollenkaan väsyneeltä vaikka lämpöasteet kohosivatkin korkealle ja hyppyjä tuli ihan reippaasti. Jatkettiin sarja-treenin jälkeen radalla joka alkoi sarjalla, jatkui kuudella askeleella okserille, jonka jälkeen hevonen piti saada hyvin takaisin takajaloille, koska seuraava pysty oli pienen kaaren takana lähellä lyhyttä sivua. Sinne mulla olikin hieman vaikeuksia päästä tarpeeksi isossa laukassa kaarteesta ulos kun kaarteeseen oli pakko jarruttaa sen verran paljon.

Pystyltä matka jatkui s-mutkalla verkkaesteenä nähdylle vihreälle okserille viidellä laukalla ja sieltä jälleen s-mutkalla pystylle, mutta tällä kertaa uudella lähestymisellä. Sen jälkeen hypättiin diagonaalilla vesimattopysty ja sieltä jatkettiin vielä pitkälle vedelle.

Pitkää vettä hypättiin ihan ensimmäistä kertaa :) Ei se ihan maksimi mitassaan ollut, mutta ihan tarpeeksi pelottava musta ainakin! Täytyy sanoa, etten olisi kyllä ihan heti uskonut, että Aku hyppää sen pitkän veden heti ekalla! Toki se oli sen mielestä jännä ja ei sitä suorana voinut hypätä, mutta yli se meni silti joka kerta aika helposti :)

Radoilla mun ainut ongelma oli saada Aku siinä s-mutkan toisessa välissä tarpeeksi takajaloille ja ylämäkeen ennen pystyä. Sama homma piti pitää kasassa vielä sinne vedelle asti, jotta laukka oli menossa koko matkan tarkasti ylämäkeen. Muutama pudotus tehtiin ekoilla radoilla nimen omaan noille pystyille, kun jäin ratsastamaan liikaa päin estettä, enkä antanut sen vaan tulla mun luokse. Vaikka Aku on helposti hidas en saa jäädä ratsastamaan vain eteen.

Ekalla radalla en myöskään osannut päättää s-mutkan ekassa välissä askelta okserille. Aku seisoi vähän mua vastaan ekalle pystylle ja eka ajatus oli odottaa väli kuudella, sitten huomasin ettei tila riitä ja en vaan toiminut. Tökkö tuli, mutta ihan aiheesta. Seuraavalla kerralla reagoin nopeammin eteen ja väli oli hyvä 5 askelta!

Akulla oli käynyt hieroja viime viikolla ja hän oli todennut, että hevonen on todella hienossa kunnossa :) Mitään jumeja ei löytynyt ja vanha lihasvaurio ei ollut revähtänyt uudelleen, vaikka niin epäilin takaosan hieman epämääräisen liikkeen takia. Hierojan mukaan nuo vanhat vammat saattavat kuitenkin välillä kerätä näin kuumalla nestettä, mikä saattaa vaikuttaa liikkumiseen. Pyysin myös Kirsin kommentin Akun takaosasta, mutta hänkin oli sitä mieltä että hyvillä mielillä voi treenata. Hän totesi myös, että kun kisakausi on ollut pitkä, tulisi jossain vaiheessa hevonen käyttää lääkärissä ihan perustarkastuksessa. Tämä on tietenkin itsestään selvä juttu :)

Toivotaan siis että takaosan epämääräisyys on vain noista nestekertymistä aiheutunutta. Ja ei tuo hevonen noin hyvällä mielellä hyppäisi jos se kipeä olisi. Tai sitten sille on alkanut kasvaa sydän.. ;)

Virma ja tiistaikisat

Noniin! Nyt olisi vuorossa viimeinen kisapostaus tiistailta.

Ensimmäisenä hyppäsin tiistaina siis Virmalla, joka meni lopulta vain 80cm. Ja hienosti menikin.

Virma hyppäsi koko radan tasaisesti ja hyvällä energialla. Tyylipisteitä irtosi 8,5 mikä riitti lopulta toiseen sijaan :) Pekka kuvasi radan, mutta onnistui poistamaan sen poistaessaan muita videoita :D Harmi, rata oli oikeasti tosi sujuva ja hyvä..

Koska Virma oli niin hyvä, halusin jättää kisat siihen pelkkään kasikymppiin. Tamma on kuitenkin sellanen fiiliskaveri, joten halusin jättää sille hyvän mielen taas kisoista :) Seuraavalla kerralla mennään piensuokkimestaruuksissa 80-90cm tasolla, joten silloin ponilla täytyy olla hyvä mieli radalla kun myös esteet vähän nousevat.

Tässä kuitenkin vähän kuvia tiistailta. Liinu on ne kaikki taas ottanut, kiitos jälleen :)

Joda

Hei, olen Joda! Rodultani suokki (niinkuin noi kaikki muutkin meidän tallilla) ja toimin tuntsarina Rauhalan tallilla.

Eilen toi tyyppi kaappas mut jollekkin ihan ihme kentälle, ja mitäpä vielä, estetreeneihin! Täytyy kyllä myöntää että olin aika innoissani, mutta vähän se meinasi ottaa kunnon päälle. Pitkään aikaan kun en ole mitään isompaa pomppinut..

Suoriuduin kuulemma Erikan mukaan ihan kivasti. Kovin suoraviivainenhan mä olenkin, mistään turhasta en jaksa hötkyillä. Vähän kuitenkin piti kuskia kiusata, tykkään nimittäin roikkua vasemmassa sisäohjassa aina välillä, kjähkjäh.

Jotku kisatkin on kuulemma tulossa. Mutta kyllähän mä ne nyt hoidan, oon mä ennenkin skaboissa käyny!

Onneksi hyppyjen jälkeen pääsin vielä pitkälle kävelylle! Mitään muuta en fiilistele niin paljon kun metsässä tsillailua ja rentoilua. Näkemisiin kaverit, eiköhän tuo kuski niistä kisoista sitten niiden jälkeen jotain tänne raapusta!

Hyvä treeni, hyvä mieli

Pääsiäisterveiset Peikiltä!

Myös Aku lähtee kisoihin sunnuntaina. Koska avataan ulkokisakausi, päätin ilmoittautua 90 ja 100cm luokkiin. 90 tuntuu Akun kanssa jo aika pieneltä, mutta koska ulkona ollaan hypätty vain kaksi kertaa (ja toinen niistä kotona) halusin ottaa varman päälle.

Tänään oltiin kisoja valmistelevalla hyppärillä Peikillä. Aku oli alkuun kiinni vasemmassa ohjassa oikeaan kierrokseen, mikä vaikeutti etenkin laukassa mun työskentelyä. Heppa ei oikein kääntynyt vasemmasta jalasta, koska pidäte ei voinut mennä läpi sen ollessa niin kiinni vasemmalla. Pienellä työtöllä se kuitenkin parani ja alkoi tuntua ennen hyppyjä jo aika hyvältä.

Aloitettiin puomi-5,5m-puomi-2,3m-okseri treenillä. Ekoilla kerroilla Aku ei kunnioittanut viimeistä puomia esteen ollessa aika pieni, mutta kun se nostettiin isommaksi, alkoi hyppykaari taas muokkautua todella hienoksi.

Kun puomiharjoitus sujui, otettiin mukaan pysty, jolta jatkettiin puomeille. Alla näätte videon harjoituksesta. Se olikin Akulle päivän haastavin juttu. Tässä näkyy se, kuinka Aku on vähän edelleen kiinni vasemmalla ja siksi se laskeutuu väärässä laukassa.

 Tämän jälkeen siirryttiin kolmen esteen linjalle. Ensimmäinen este tultiin lyhyen sivun keskeltä kohti pitkää sivua, siitä jatkettiin seitsemällä aseleella diagonaalille, josta viidellä laukalla toiselle pystylle.

Linjan eka este oli Akulle aikamoinen kammotus - tyrsky. Sellaista ei olekkaan hetkeen hypätty ja kielto sieltä tuli. Yleensä Aku ei pysähdy, vaikka kuinka tuijottaisi, nyt kuitenkin kävi toisin. Eikun uudestaan ja yli. Tultiin muutama kerta tyrsky yksittäisenä jotta hypykaari saatiin rennoksi. Linjan muut osat sujuivat hyvin ja Aku sai hengähtää hieman pidemmän hetken.

Sitten tultiinkin koko rata. Aloitettiin kolmen esteen linjalla, josta jatkettiin tuolle videolla näkyvälle linjalle. Okserin perään rakennettiin kahden askeleen väli ja pysty. Oikeastaan kaikki radat oli hyviä. Aku oli kivasti menossa ja itse näin paikat hyvin.

Loppuun hypättiin 100-120 rata ja vau mitä hyppyjä se eläin väläytteli! Heppa tuntu rennolta ja varmalta, fiilis oli ihan loistava!! Nyt ainakin on tosi hieno fiilis lähteä kisoihin sunnuntaina :)

Tsiiga tota loikkaa.

Empä ois vielä vuosi sitten uskonu Akusta irtoavan tällasta pomppua. Vau.

Toki tuo vinopuomi avittaa Akua tuohon hyppyyn, mutta ei se koskaan ole tuolla tavalla avannut vinopuomienkaan kanssa aiemmin takaa. Seuraava hyppy olikin rennompi ja normaalimpi, mutta on toi aika uskomattoman näkönen Akun hypyksi :)

Sarjallekkin päästiin tosi hyvin treeneissä. Muutenkin löysin hirmu hyvän rytmin kaikkiin ratoihin ja lyhyet lähestymiset päädyistä sujuivat kuin vettä vaan :)

Vika rata oli jo aika hyvä. Sarjan ekalta osalta puomi mukaan - ei mitään kummempaa. Aku oli ehkä hieman kaukana, mutta itse hypyt säilyivät silti rentoina ja rauhallisina. Toivottavasti kaikki sujuis huomennakin hyvin :)

Ihana Aku!!

Olisi niin paljon kirjotettavaa mutta miksei sitä aikaa vain tunnu löytyvän sille?

Tässä videoita treeneistä, joita fiilistelin viikko sitten. Aku oli ihan super, mutta isointa ja parasta rataa ei tietenkään nyt saatu videolle :D

Toivottavasti hyvä fiilis välittyy myös teille!

Alkuun tehtiin Akulle todella hyödyllistä jumppaa. Akulla on ollut niin hyvin energiaa nyt viime aikoina, että sen hyppy on pakko saada rennoksi ennen ratoja. Näiden puomien avulla se keskittyy hyvin ja ponnistus osuu aina nappipaikkaan!

Alla olevasta videosta näkee hyvin sen, miten vaikea mun on edelleen välillä päästä kaarteesta ulos sarjalle. Ja tuo neljän askeleen väli oli mitattu väärin, siksi jouduin ottamaan kiinni niin paljon. Valmentajan mittaama 15m oli vähän turhan lyhyt väli meille ;) Viime tunnilla sain kyllä tosi hyviä itsevarmuutta kohottavia lähestymisiä sarjalle ja lopuksi oli niin hyvä fiilis! 

Tässä vikassa radassa on hyvä raivi sarjalle ja muutenkin tasainen rata :) Aku oli niin super!

Viime viikonlopun treenit ei sitten sujunukkaan ihan kuin elokuvissa.. Kaukana oli rentous ja tasaisuus mikä näistä videoista näkyy. Uhmaan kuitenkin huonoa kertaa ja suuntaan Akulin kanssa kaikesta huolimatta harkkakisoihin Melgineille sunnuntaina! Näistä epäonnisista treeneistä lisää heti kun saan uuden koneen, oma on nimittäin kaputt :( 

NIIN hieno Aku!

Pitipä tännekkin tulla heti fiilistelemään eilisiä harjoituskisoja. Oltiin jälleen Peikillä kisailemassa ja nyt ei voi muuta kuin olla tosi tyytyväinen!

Hypättiin taas alkuun 90cm verkkaratana. Rata oli muuten erittäin hyvä, mutta ykköseltä kakkoselle tein yhdeksän laukkaa, vaikka olin suunnitellut välin kahdeksalla. Sarjalle tulin myös vähän pienessä laukassa, mutta silti ihan hyvään paikkaan. Yhteen kaarteeseen vaihto ei tullut ja menetin siitä hieman tyylipisteitä. Tällä kertaa sijaa ei siis tullut, mutta rata oli paljon rennompi ja parempi kuin viimeksi!

Metri oli aikaluokka, mutta ratsastin ihan rauhassa ja normaalin perusradan. Sain Akun laukasta tosi hyvän ja pääsin kaikille esteille perille asti :) Jätin 1-2 linjalta nyt sen ylimääräisen askeleen pois ja vaihdot tuli nyt pyynnöstä joka kerta, jee!! Nollarata oikeutti kolmanteen sijaa, mutta koska lähtijöitä oli niin vähän, ei siitä rusettia silti irronnut.

Hyppäsin loppuun vielä viiden esteen 110-radan. Nyt laukka oli jo melkein liian iso, tein seitsemän askeleen välin mm. kuudella, mutta ai että oli hieno fiilis!! Kaikki paikat ihan nappiin, en lyhentänyt ulos kaarteesta ja olin itse pystyssä hypyissä..

Nää tämmöset onnistumiset vaan saa aina niin hyvälle mielelle. Varsinkin kun Akukin on yleensä niin ailahteleva niin tasaiset suoritukset on meille ihan luksusta ja merkki siitä, että jotain on taas tehty oikein :)

Aku <3

Hyppelöt Peikillä

Olipas loistavat treenit. Käytiin Caran kanssa Peikillä tekemässä vähän tuttavuutta erikoisesteisiin, kun meidän omalla kotitallilla on vain muutama hassu sellainen. Tarkoituksena olisi muutaman viikon päästä myös hypätä Peikillä tiistaikisoissa, joten myös tämän takia oli hyvä käydä treenaamassa Peikin maneesilla.

Ratsastin Caralla tällä viikolla myös maanantaina ja torstaina. Maanantaina Cara oli aivan äärettömän hyvän tuntuinen ja sain sen todella hyvin suoraksi ja molemmille ohjille. Torstaina taas oltiin Caran kanssa ensin maastossa ja pelolla. Siellä ponilla oli hirveästi menohaluja ja vauhtia piisasi :) Kun sitten koitin työstää ponia tämän jälkeen kentällä, ei mistään meinannut tulla mitään. Kova meno jatkui ja mikään pidäte tai pohjeapu ei meinannut mennä kunnolla läpi. Kaikki oli puolitiessä. Ulkopuolisen silmin meno olisi näyttänyt varmaan ihan hyvältä, mutta itse en ollut ollenkaan tyytyväinen.

Tänään kuitenkin poni tuntui taas hyvältä alusta alkaen. Peikin maneesissa on kuitenkin aika paljon kaikkea tuijotettavaa, mutta Cara ei onneksi jaksanut hötkyillä mistään :) Se on kyllä niin fiksu poni! Vasemmalle jouduin hetken työstämään ponia hieman enemmän, kun se meinasi taas jäädä roikkumaan ulko-ohjaan, mutta muuten verkka sujui äärettömän hyvin :) Tehtiin yksi vaihtokin..

Välikäyntien jälkeen tein muutaman verkkahypyn pystylle. Ja Cara odotti. Siis ODOTTI. Niin hyvin, ettei mitään järkeä. Hyppäsin vielä kaikki erikoisesteet yksitellen, koska halusin että poni olisi menossa niille hyvin moottori käynnissä. Cara ei ole koskaan ollut mikään kova kyttäämään ja nytkään mitään ongelmia ei ilmennyt minkään erikoisemman esteen kanssa :) Ja mikä parasta, poni odotto edelleen kaikille esteille tosi hyvin.

Alla video radasta, jonka hyppäsin ponin kanssa ensin pienempänä ja sitten hieman isompana. Vikalla kerralla rata oli 80-90cm, eli hyvässä vauhdissa ollaan :) Tavoitteena olisi Peikillä hypätä 80 ja 90. Vielä on aikaa treenata, mutta oon kyllä iloinen, että suoriuduttiin noin hyvin tämän päivän radasta ;)

Rata alkoi siis porttipystyllä, jonka jälkeen piti säilyttää rytmi sini-valkoiselle laatikkoesteelle, jolta jatkettiin 16m väli neljällä askeleella sarjalle, missä väli oli 6m. Tämän jälkeen tarkka suoristus ja kaarre, jonka jälkeen vuorossa oli holvikaari. Holviikaarelta jatkoin 20m välin viidellä laineelle ja sieltä 16m sateenkaarelle neljällä. Kaikki muut välit sujuivat oikeastaan aika hyvin, mutta neljän askeleen väli sateenkaarelle jäi hieman ahtaaksi. Muuten olin tuohon videolla näkyvään rataan ponin osalta aika tyytyväinen. Mun omaa ylävartaloa mun täytyy vaan miettiä vielä lisää, jään edelleen dyykkaamaan turhan paljon.

Yllä vielä vähän ponin loppuraveja :) Ensi viikolla koitan päästä ponin kanssa Kirsin tunnille. En ole vielä päässyt näyttämään ponia kenellekkään valmentajalle, ja nyt olisi korkea aika saada siitä jonkun mielipide :)

Kohti normaalia arkea

Tänään oltiin Akun kanssa ekaa kertaa hyppämässä vähän normaalimmissa meiningeissä. Kärrättiin Akuli Peikille, jotta päästäisiin aloittamaan kunnon jumpalla tauon jälkeen.

Aku tuijotteli alkuun tuttuun tapaansa kaikkea mahdollista, mutta liikkui erittäin hyvin jalasta eteen. Olin aika ihmeissäni, että kaveri reagoi noin hyvin, koska olin varautunut täydelliseen liimatassuun tai vaihtoehtoisesti aivan räjähdyspisteessä olevaan hevoseen.

Kun aloitimme hypyt, saimme Kirsin kanssa yllättyä vielä enemmän. Aku inhoaa, siis inhoaa kaiken laisia jumppatehtäviä. Siis ihan kaikkea, mikä edes hieman liittyy jumppaan. Nyt Aku kuitenkin suoritti koko tunnin todella rennosti ja rauhassa. Normaalisti se vaan menee aivan liian nopeaksi jumpassa ja keilaa puolet puomeista koska ei vaan viitsi. Nyt se hyppäsi Akuksi jo todella hienoja ja rauhallisia hyppyjä ja tuntui tosi hyvältä.

Kirsikin oli todella yllättynyt, mutta vain positiivisesti. Alla muutama video päivän yksinkertaisesta treenistä. Ensimmäisessä Aku jää viimeiseen väliin vielä aavistuksen nopeaksi, mutta alemmassa se on jo paremmin rytmissä.

 Tämän jumpan lisäksi hypättiin vielä viiden askeleen kaareva linja ehkä metrisenä ja Aku ei olisi voinut toimia paremmin. Joten niin kuin tekstistä voi päätellä, olen heppaan enemmän kuin tyytyväinen :) Ihana päästä taas normihommiin Akun kanssa :)

TIIVISTYS

Aku oli treeneissä Peikillä. Hypättiin ekaa kertaa kunnolla tauon jälkeen ja herra toimi todella hyvin. Vaikka jumppa kuuluukin sen inhokkeihin, suoritti se tänään rauhassa ja hyvällä fiiliksellä.

Juttuja elämän varrelta - Ratsastuskoulun puolestapuhuja

Aada oli kirjoittanut tosi hyvän tekstin siitä, miten hän sai itselleen hevosen, ja kuinka monta erilaista prosessia hän oli käynyt läpi ennen sitä. Tästä inspiroituneena, päätin itse tehdä hieman samalla tavalla, mutta kuitenkin aivan toisin.

Mä olen jo pitkään itse miettinyt monen ihmisen kannustamana, kuinka mä kertoisin teille lukijoille kaikesta siitä, mikä on auttanut mut tähän pisteeseen. Tähän pisteeseen, mihin moni luulee, ettei kukaan voi päästä ilman omaa hevosta, pelkän ratsastuskoulun ja oman aktiivisuuden ansiosta.

Mulla on kuitenkin ollut vaikeuksia keksiä, kuinka sen tekstin, tai oikeastaan tarinan aloittaisin. Aadan tekstin luettua, tajusin, että munhan täytyisi kertoa teille juuri siitä päinvastaisesta asiasta. Siitä, kuinka mä en koskaan saanut sitä omaa hevosta ja miten päätin silti raivata oman tien auki hevosmaailmaan. Välillä se tapahtui vahingossa, välillä tarkoituksella.

Niihin kaikkiin vuosiin, joita tähän tarinaan mahtuu, on kuitenkin niin monta, etteivät ne millään mahdu kaikki tähän samaan tekstiin. Päätinkin jakaa kaikki mun ”ratsastajan uraan” vaikuttaneet asiat omiin osioihinsa, joita ovat ratsastuskoulu, kisahoitaja-vuodet, vuokrahevoset, yhteistyön aloittaminen Päivin kanssa sekä opettaminen. Näistä ehdottomasti ensimmäisenä täytyy ottaa puheenaiheeksi ratsastuskoulu, koska sieltä tämä kaikki sai alkunsa.

Ja ei mikä tahansa ratsastuskoulu, vaan Peikin ratsastuskoulu. Mähän aloitin ratsastuksen 8-vuotiaana Ratsutila Wiknerillä, mutta vaihdoin muutaman vuoden jälkeen Peikille, vanhempieni jouduttua luopumaan perheemme autosta. Wiknerillä olin oppinut kaikki ratsatuksen perusteet, mutta vasta Peikillä pääsin kunnolla juttuun kiinni.

Ja mikäs oli sen siistimpää kuin se, että pyörällä pääsi tallille ja siellä sain notkua päivät pitkät. Koulu jäi saman tien kakkoseksi ja äiti ei onneksi tajunnut mitään. Numerot kuitenkin sai ala-asteella vielä aika helposti, joten pulassa ei oltu. 

Osoittauduin pikkuratsastajana aika periksiantamattomaksi tapaukseksi ja sainkin silloin, omasta mielestäni vääryyden siivittämänä ratsukseni aina Jössen, Pomon tai Ponin. Jösse meni aina sinne minne huvitti, Pomo pysähtyi aina kun huvitti ja Poni pukitti ja oli luonteeltaan aikamoinen liima. Joskus taisin saada mennä myös niillä ”kivoilla ja helpoilla”, mutta pääasiassa listassa luki aina Jösse tai Pomo. Tämä kuitenkin teki musta todella päättäväisen ja jopa ehkä turhankin ärhäkän ratsastajan. Mutta eiväthän ne hevoset musta sellaista yksin tehneet. Opettajani Kirsi tiesi, että pystyn selviytymään tunneista noiden hevosten kanssa ja laittoi mut tekemään sen joka ikinen kerta. Ilman selittelytä ja ilman armoa. Muut hihitteli ponien selässä aika usein, kun Pomo seisoi jossain kulmassa, eikä liikkunut. Arvatkaa seisooko mulla nykyään enää yksikään hevonen missään kulmassa? Eipä seiso (paitsi mitä nyt välillä Akun kanssa jumitetaan jossian.), kiitos Kirsin ja Pomon.

Se, että ratsastin usein Pomolla oli kuitenkin alku mun ”hevosenhoitajauralle”. Pomolla oli aina hoitaja AM paikalla, joka laittoi mut tekemään joka asian itse. Ihan sama, oliko satula korkeimmalla telineellä, enkä millään meinannut yltää sinne, tai oliko mulla kiire – kaiken tein aina itse. AM myös opetti mulle hurjasti hevosten hoidosta, tarkkuudesta, periksiantamattomuudesta ja ahkeruudesta. Eipä siis kestänyt kaukaakaan kun rupesin hoitamaan tallin hevosia, vaikka ensimmäisen hoitohevosen sain vasta 12-vuotiaana. Siihen asti autoin isompia hoitajia, imin kaiken mahdollisen opin sisääni ja tein kaikki mahdolliset hommat mitä mulle annettiin. 

Kun olin hieman kehittynyt ratsastajana, pääsin starttaamaan myös oman kisaurani. Sain jälleen uuden ”oppiäidin”, TJ:n. TJ hoiti ponia nimeltä Kössi, jolla myös itse kilpailin ahkerasti. 

Ensimmäinen asia, mitä TJ opetti mulle, oli letittäminen. Ja voi jeesus, kun olen kiitollinen tuosta taidosta. Ja niin taitaa olla aika moni muukin ihminen. Yks jos toinenkin heppa on nimittäin tullut vuosien varrella letitettyä.. Toinen iso asia, mitä TJ opetti mulle oli toisen tsemppaaminen. Koska kisasimme usein samoja luokkia kisoissa, olimme myös näin toistemme kilpakumppaneita. Mulla on tunnetusti erittäin korkea kilpailuvietti, ja pienenä olin aika huono häviäjä. Itseasiassa erittäin huono. Jos muilla meni putkeen ja mulla ei, niin mut löysi takuuvarmasti Kössin karsinasta itkemästä. Nythän tolle asialle voi jo nauraa, sillon oli paljon totisemmat paikat ;) TJ kuitenkin jaksoi aina tsempata ja kannustaa mua eteenpäin. Ajattelin alkuun, että se kannustaa vain siksi, koska itse on aina mua parempi. Tuli kuitenkin se päivä, kun yllätin itseni ja olinkin TJ:tä parempi. Ja edelleen TJ kannusti ja oli itse iloinen mun puolesta. Tiesin jo silloin olleeni todella itsekäs, mutta enhän mä sitä kenellekkään kertonut. Tajusin kuitenkin silloin, että ratsastuskoulussakin meillä oli tiimi, vaikkei yhdessä siellä kentällä oltukkaan.

Kössi-ponista vielä sen verran, että se ei todellakaan ollut se maailman helpoin poni. Sillä oli pitkä runko ja se kulki luonnostaan aina väärin päin. Sen kanssa kuitenkin päätin haluavani kilpailla ja sille tielle jäin. Se oli siis ensimmäinen ”kisaponini”. Kössin kanssa tehtiin pitkään duunia, ja lopulta sain siihen hieman otetta. Tästä suuresta duunipätkästä sain itse roimasti pitkäjänteisyyttä sileän työskentelyyn.

Tuohon aikaan vanhemmillani ei ollut varaa kustantaa minulle kuin yksi tunti viikossa. Kävin kuitenkin kaikilla mahdollisilla alkeiskursseilla taluttamassa, jotta sain lisätunteja kasaan. Noilla talutustunneilla otin estetunteja tai kävin tiistaikilpailuissa. Koska olin jo tuolloin enemmän esteratsastaja tyypiltäni, vaihdoin lopulta kokonaan estetunnille. Minulla oli tunti tiistaisin, jolloin meillä oli kisat joka toinen viikko. Vaikka Kirsi ei ollut ehkä iha tyytyväinen päätökseeni vain hypätä, ymmärsi hän kuitenkin, ettei kaikkeen vaan yksinkertaisesti ollut varaa. Nyt olen erittäin iloinen siitä, että kävin ahkerasti kisoissa jo pienestä alkaen. Kisaruutiinini on nykyään erinomainen ja en juurikaan tuhlaa energiaani jännittämiseen, ja se johtuu juuri noista tiistaikisoista.

Vaikka mulla ei siis ollut tuolloin koulutuntia, päätin silti aina osallistua myös tallin koulukisoihin. Talutustuntien ansiosta pääsin aina muutamalle koulutunnille ennen kisoja ja näin pystyin treenaamaan kisahevosen kanssa. Mutta kaikista eniten opin ennen koulukisoja seuraamalla tunteja. Saatoin istua kentän laidalla useita tunteja ja kuunnella Kirsin neuvoja muille oppilaille. Seurasin muiden työskentelyä ja kuuntelin neuvoja tarkasti ja päätin itse välttää ne virheet kisoissa.

Vasta nyt ymmärrän, miten paljon oikeasti olenkaan oppinut vaan seuraamalla tunteja. Itse olen selkeästi sellainen oppija, joka sisäistää erinomaisesti silloin, kun näkee miten joku asia suoritetaan. Eli kun olen kuullut Kirsin kommentoivan esimerkiksi jonkun hevosen mutoa, ja ratsastaja on korjannut sen oikein, olen oppinut ja sisäistänyt sen itse paremmin, kuin esimerkiksi lukemalla saman asian.

Ensimmäisen kerran isompiin kisoihin pääsin mukaan 2004. Kirsi oli pyytänyt mua mukaan jo vuonna 2002, mutta silloin vanhemmillani ei ollut yksinkertaisesti varaa kustantaa kisoja, jolloin jouduin jättämään reissun välistä. Voitte vain kuvitella, millainen pettymys se oli, kun kaverit pääsivät kisoihin ja mä en. Varsinkin kun tallikavereiden kanssa kaikki oli aiemmin tehty yhdessä.

Kuitenkin pääsin lähtemään Takkulaan Rambon kanssa vuonna 2004. Ohjelmassa oli tervetuliaisluokka ja ponien estemestaruus. Kisat sujuivatkin ekan päivän osalta hienosti ja sijoituin mammuttiluokassa. Toisena päivänä uusinnassa oli tietenkin otettava riskejä, ja niinhän me jäätiin pienen tien takia tökköön ennen sarjaa. Jos ei kokeile, ei voi voittaa. Ja mähän halusin vain voittaa.

2005 Messilän kisoihin mun oli jälleen tarkoitus lähteä Rambolla. Poni ei kuitenkaan pelittänyt ollenkaan viimeisen päivän rataharjoituksissa ja näin Peik vaihtoi mulle ratsuksi Steffin vanhan ponin Timin. Kaverin selässä olin istunut siis ennen kisoja kerran ja kisapaikalla pääsin selkään toisen kerran. Voin kertoa että pikkusen jännitti. Mutta näiden monituisten muutosten takia olen oppinut, että mitä vain voi tapahtua tai sattua. Silloinei vain pidä stressata liikaa. Nämäkin kisat sujuivat hyvin, tervetuliaisluokassa sain jälleen sijan ja jopa mestaruusluokassa nappasin rusetin. Kuitenkaan en ihan yltänyt mitaleille asti ja taas olin hieman pettynyt.

2006 oli viimeinen ponivuoteni. Silloin jatkettiin jälleen Rambon kanssa. Ja tällä kertaa oli tarkoitus mennä niin koulua kuin esteitä. Rambolla todettiin kesän aikana head shaking, joten mua lievästi sanottuna huoletti hieman se koulupuoli. Kotona oltiin kuitenkin voitettu kevään aikana muutama helppo b, joten tiesin meidän osaavan kaiken tarvittavan.

Kisoissa kouluverkka oli katastrofaalinen. Mulle oli annettu lupa verkata maneesissa, jossa kerkesin verkata noin 5 minuuttia ennen kuin mut tultiin häätämään sieltä pois. Menin kentälle ja pään heilutus vaan yltyi, mitä kauemmin olin ulkona. Lopulta vein Rambon talliin ja odottelin siellä kunnes sain siirtyä Messilän alakentälle. Talutin Rambon alas ja jatkoin vain ravissa ja yritin saada sen pysymään tasaisena. Onneksi jostain syystä se rauhottui päästessään radalle, mutta tottakai radalla näkyi se, etten ollutkaan päässyt verkkaamaan esim. laukkaa ollenkaan. Lopulta jäin vain puoli pistettä finaalista ja pettymys oli tosi kova.

Esteillä lauantaina sujui. Nappasin kärkipään sijan ja poni tuntui tosi hyvältä. Sunnuntaina poni kuitenkin oli hieman possufiiliksellä ja itse jäin ylitratsastamaan, minkä seurauksena otettiin yksi kielto perusradalta. Ja taas vuodatin krokotiilin kyyneleitä, kun mikään ei koskaan onnistu..

Seuraavana vuonnahan kaikki sujui vielä huonommin. Tai pääsinhän mä finaaliin junnukoulussa hevosella, josta kukaan ei olisi sitä ihan heti uskonut. Starttasin myös toisella hevosella koulua, mutta sen kanssa oltiin radalla vain kokemusmielessä, koska sen ratarutiini oli vielä niin vähäinen. Junnujen finaalissa tehtiin Ladyn kanssa ehdottomasti elämämme paras koulurata ja saimme silti tuomareilta todella huonot prosentit.

Lady finaaliradalla

Estepuolella ratsuksi Kirsi oli valinnut mulle Karkin, josta en itse kovin välittänyt. Myöhemmin Kirsi onkin myöntänyt tämän olleen taktinen veto, mutta erittäin huono sellainen. Mutta eihän kukaan silloin voinut tietenkään tietää, että Karkki oli jaloistaan hieman vaivainen ja siksi esitti kisoissa heikompaa menemistä kuin keväällä. Tervetuliaisluokan ollessa niin pieni, sain pikkuhepan kannustettua kaikista esteistä yli ja vielä ihan rusetin arvoisesti. Sunnuntaina kaveri kuitenkin kielsi jo heti ekalle ja vielä loppuradasta toiselle pystylle niin että meikäläinen lensi kauniissa kaaressa esteen sekaan. Hip hurrei. Taas oli aika lyöty fiilis. Mutta eikun takaisin treeneihin ja silmissä siinsi jo seuraavan vuoden kisat.

2008 ratsastin kuitenkin niin paljon kisoja vuokrahevosellani (siitä lisää myöhemmin), etten saanut osallistua tuntsareihin, vaikka ratsastkin samaan aikaan ratsastuskoulussa. Hypätään siis vuoteen 2009, jolloin ratsuina olivat koulussa Reksu ja esteillä Pairon. Jälleen koulussa olin ensimmäinen joka ei päässyt finaaliin ja esteillä otin puhtaan radan ekalta päivältä, mutta finaalissa epäonni iski jälleen ja rusetit jäivät muille..

2010 mulla oli todelliset "painehevoset". Riggen oli hieno kun mikä ja sen kanssa multa odotettiin varmaa finaalipaikkaa. Ripa taas oli estekenttien kingi ja olin saanut sen ratsukseni, vaikken sillä montaa kertaa ollut edes mennyt. Koulussa yksi hemmetin laukkalävistäjä vei mun finaalipaikan. Riggenin lempijäynä oli vaihtaa lävistäjällä, ja mulle se eka kerta sattui vasta sen suhteen tuntsareissa. Se yksi kuuluisa piste erotti mut jälleen finaalista.. Ripan kanssa hyppäsin vain finaaliluokan ja tottakai myös meidän ensimmäinen pudotus sattui juuri tälle radalle. Heppa hyppäsi hieman kaukaa ja klonks, puomi oli maassa. Ei auttanut itku markkinoilla.

Riggen ESRAn mestaruuksissa

2011 en osallistunut enää tuntsareihin, mutta kävin strattaamassa ESRAn mestaruudet. Tällä kertaa heppana oli Juhis, niin koulussa kuin esteillä. Koulussa pisteet eivät olleet häävit, mutta rataan olin kerrankin ihan tyytyväinen. Esteillä tein superin radan ja sijotuin toiseksi. Jälleen olin kuitenkin todella pettyntyt, koska luokan voitti Juhiksen toinen ratsastaja, puolen pisteen erolla. Olin tehnyt hevosen kanssa hurjasti töitä ja siksi tämä harmitti hurjasti.

Riggen Nurmijärvellä HeA

Vuonna 2011 mut ratsastettavat olivat lisääntyneet niin paljon, että päätin lopettaa ratsastuskoulussa ESRAn mestaruuksien jälkeen ja jatkaa omien projektien kanssa. Vaikka olin ratsastanut muita hevosia jo 17-vuotiaasta asti, jatkoin silti sinnikkäästikolmen vuoden ajan koko ajan kahdella tunnilla viikossa ratsastuskoulussa. Halusin päästä koko ajan silmän alle, niin että istuntavirheisiini puututtaisiin ja että ratsastaisin mahdollisimman paljon erilaisilla hevosilla.

Jos jotenkin koitan ynnätä kaikkia ratsastuskoulun hyviä puolia tähän loppuun niin voisin ensimmäisenä aloittaa kokemuksesta. Oikeastaan suurin osa kaikesta hevosiin liittyvästä hoidosta on tullut ratsastuskoulusta. Isossa ratsastuskoulussa pääsee näkemään paljon erilaisia hevosia, jotka oireilevat ja mahdollisesti välillä loukkaantuvat eri tavoin. Silloin pääsee näkemään erilaisia hoitotapoja ja seuraamaan vierestä, kuinka ammattilaiset toimivat. Näin sitä omaa kokemusta pääsee kartoittamaan ilmaiseksi ja samalla sitä rikastuu itse ihan huomaamatta. Tämä on toki myös kiinni omasta aktiivisuudesta ja ahkeruudesta.

Kaikilla sitä päättäväisyyttä ja halua oppia ei ole samalla tavalla kuin muilla. Etenkin, kun samaan aikaan pitää myös oppia omista virheistään ja olla nöyrä, periksiantamattomuudesta puhumattakaan. Välillä elämä potkii hevosten kanssa päähän niin hemmetin lujaa ettei siinä ole mitään järkeä. Kisat eivät mene putkeen, oma hoitohevonen on kipeänä ja kaverin hevonen näyttää aina vaan paremmalta.

Ratsastuskouluhevonen ei kuitenkaan ole oma, vaan sen ylläpitämisen ja lääkärikulut maksaa joku muu. Kun itse kustantaa tuon kaiken ja se elämä edelleen potkii päähän, on kaikki entistä raskaampaa. Ratsastuskoulussa elämä hevosten kanssa on huoletonta, ja siitä kaikkien, ihan joka ikisen pitäisi ottaa kaikki mahdollinen hyöty irti, kun se on mahdollista. Ja samalla pitäisi muistaa tsempata muita. Tässä lajissa tehdään aivan liian paljon hommia yksi, tai vain sen oman valmentajan kanssa. Jos me kaikki jakaisimme enemmän omia kokemuksia ja osaamistamme keskenämme, olisimme kaikki paljon rikkaampia. Ratsastuskoulussa tämäkin asia toteutuu edes hieman, kun oppilaat pääsevät kertomaan toisilleen, mikä toisen hevosen kanssa toimii ja mikä taas ei. Siellä neuvoja jaetaan ystävällisesti, ilman mitään taka-ajatuksia.  

Mä olen siis kuunnellut paljon muita, vaikka se ei siltä ehkä aina ole näyttänyt. Mä olen ollut todella ahkera ja tehnyt aina hurjasti töitä mun tavoitteiden saavuttamiseksi. Ja mä olen uskaltanut asettaa niitä tavoitteita. Mulle on kehittynyt hurjan hyvä kisarutiini ja mä olen ratsastanut aina paljon erilaisilla hevosilla, niin kisoissa kuin treeneissä. Ja vaikka mä olen joutunut pettymään enemmän kuin usein, mä olen myös saanut ratsastuskoulusta niin mielettömän kasan elämän oppeja ja kokemusta, etten sanoin osaa sitä edes kuvailla. Ja olen myös oppinut käsittelemään niitä pettymisiä..

Mä olen joutunut tottumaan muutokseen ja siihen että ne "omat" hevoset viedään aina alta. Peik on joskus kauan sitten viisaasti sanonut mulle että hevosia tulee ja menee, mutta kaikilta täytyy ottaa se oppi irti, mitä ne sulle antaa. Ne seuraavat opettavat sitten taas jotain uutta. Ja näinhän se menee. Mä olen todella iloinen siitä, että olen sisäistänyt tämän ja asennoitunut hevosmuutoksiin ratsatuskoulussa aina juuri tuolla asenteella. Onneksi halusin oppia uutta. Ja sehän on kiinni muuten vain asenteesta.  

Miten mulla oli sitten varaa tähän kaikkeen? Miten mä pystyin ratsastamaan kaksi kertaa viikossa kun vanhemmat eivät kustantaneet kallista harrastusta? Mikään kun ei todellakaan tullut ilmaiseksi.. Monta vuotta maksoin ratsatsukseni tallinteosta ja hevosten hoidosta tienaamillani rahoilla. Mutta miten hevosten hoidosta voi tienata? Ja miten niitä hevosia oikein pääsee hoitamaan? Siitä lisää seuraavalla kerralla :)