Hevosia matkan varrelta. Osa 5: Zaragoza

Hymy nousee huulille kun ajattelenkin tuota ihanaa pikkuista tammaa <3

Zaran löysin S:n kautta, kun autoin häntä Uffen kanssa ratsastuskoulun ohella. Kävin siis tällöin vielä Peikillä kaksi kertaa viikossa, joten heppailun määrä kasvoi aika lailla hetkellisesti kun aloitin Zaran vuokraamisen.

Zaran omistajalla oli pieni lapsi, jonka vuoksi sain kilpailla ja valmentautua hevosella täysin vapaasti. Zara oli hypännyt muutaman nuorten hevosten kansallisen luokan omistajansa kanssa 110-tasolla, joten se oli mulle oiva opetusmestari ensimmäisiin isompiin aluekisoihin. Sileän työskentelyssä tossa tammassa riitti hommaa kun isossa kaupungissa - se olis tykännyt mennä vain pitkänä ja rentona :)

Sileän puoleen paneuduinkin oikein urakalla Alexandra Malmströmin kanssa. Alexandraan olin siis tutustunut S:n ja Uffen kautta ja hänen tunneille halusin ehdottomasti myös Zaran kanssa. Alexandran opeilla sain Zarasta enemmän irti kuin olisin ikinä uskonutkaan. Ilman näitä Uffen ja Zaran kanssa käytyjä tunteja olisi jäänyt saamatta niin monta hyvää neuvoa ja ennen kaikkea kokematta upeita elämyksiä.

Zara asui Krevolassa, eli tallille pääsin ainoastaan silloisen poikaystävän kyydillä tai S:n kyydissä. Onneksi S kävi tallilla oikeastaan päivittäin ja asui ihan mun vieressä.. Muutenhan vuokraamisesta ei olisi tullut yhtään mitään.

Kävin Zaran kanssa paljon Maria Sopukin tunneilla. Opin Zaran kanssa paljon siitä, kuinka tärkeää on saada energinenkin hevonen jalan eteen hypätessä. Maria teetti todella paljon myös teknisiä harjotuksia ja paljon paljon puomeja, joten sain hyvää lisää omaan ratsastukseeni niiden harjoitusten kautta.

Marian mukana pääsin myös kisoihin, joka oli aivan lottovoitto! Oli kiva käydä kisoissa valmentajan kanssa, aina oli tuki ja turva mukana :) Aloitettiin Zaran kanssa 80 ja 90-luokista, mutta siirryttiin aika äkkiä 90 ja 100-luokkiin.

Zaran kanssa hyppäsin ensimmäisen alue metrini sekä ensimmäisen 110-luokan, tosin seuratasolla. Kun olin juuri päässyt kisojen makuun ja treeneissä sujui, loukkaantui hevonen tarhassa. Tämän myötä se siirtyi viettämään rauhallista elämää pienelle tallille ja minä jouduin etsimään uusia heppakavereita.

Zara oli todella mukava ja symppis kaveri ja sen kanssa sain oppia ihan äärettömän paljon, kiitoksen vaan sinne omistajalle! ;)

Ainut kerta, kun sen kanssa hieman sattui ja tapahtui oli yksi aurinkoinen kesäpäivä. Olin päättänyt mennä maneesiin treenamaan, koska siellä oli kouluradan kirjaimet ja halusin käyttää niitä treenissä hyväkseni. Treeni sujui todella hyvin ja kun lopettelin ratsastusta, laitoin raipan takaisin seinässö olevaan telineeseen kiinni. Tämä teline sattui olemaan juuri maneesin oven puoleisen lyhyen sivun keskellä, juuri ennen uloskäyntiä. Kun itse vielä laitoin raippaa telineeseen, lähti Zara kävelemään ulos ja pam, kulman takana ollut muovinen jakkara yllätti sen täysin. Raukka pelästyi sitä niin että hyppäsi ylös ja kaatui taakse. Ja mähän jäin alle. Zaran kömpiessä ylös potkaisi se vahingossa mua lantioon ja käteen, heppa kuitenkin säästyi vaurioita.

Maneesissa ei sillä hetkellä ollut muita ja hetken istuskeltuani Zaran vieressä nousin ylös ja talutin hevosen talliin. Tässä vaiheessa en edes huomannut, että Zara oli potkaissut mua, olin kai niin shokissa. Matkalla talliin mua vastaan tulivat Maria ja toinen hevosenomistaja jotka huomasivat tietysti ensimmäisenä mun täysin verisen käden. Siinä sitten koitin selitellä mitä oli käynyt.. Omistaja soitettiin tietenkin paikalle ja hevonen sai tarvittavat hoidot. Itse pääsin poikaystävän kyydillä kotiin, joka tietysti soitettiin mua hakemaan, koska hetken paikallani istuttua ei käsi noussut enää mihinkään.

Lääkäriinhän sitä sitten oli pakko mennä, mutta murtumilta onneksi vältyttiin. Lantion alue oli monta päivää kauniin sininen ja käsi tikattiin. Onneksi ei ollut hokkiaika, muuten olis ollu aika nättiä jälkeä.. Onneksi oli kypärä :)

Zaran kanssa sain siis oppia paljon. Ja oikeastaan tämä oli se ponnahduslauta, jonka kautta löysin uusia kontakteja, mm. Alexandran. Pääsin taas askeleen eteen päin ja luvassa olikin paljon hienoja juttuja!

Aiemmat

Hevosia matkan varrelta. Osa 1: Winters Boy

Hevosia matkan varrelta. Osa 2: Captain d'Aubry 

Hevosia matkan varrelta. Osa 3: C-Tom

Hevosia matkan varrelta. Osa 4: Ophrys SWE 

Elämäntapana hevoset

Jälleen kerran tänä aamuna kello soi kukonlaulun aikaan ja oli aika lähteä tallille. Koska käyn koulussa ja töissä, on mun oikeastaan aina pakko ratsastaa aamuisin, jos meinaan iltaisin tehdä jotain muuta. Todellisuudessa ne illatkin menevät yleensä tallilla, koska johonkin väliin ne oppilaatkin on mahdutettava :)

Kuva Lotta H

Aamuisin herääminen on toki varsinkin talvella aikamoista itsekuria vaativaa puuhaa, ja yhden jos toisenkin kerran tekisi paljon mielummin mieli jäädä nukkumaan, kuin lähteä tallille. Varsinkin kun taivaalta sataa rättejä tai pakkasta on enemmän kuin laki sallii.. Kun sieltä sängystä pääsee ylös ja tallille, on fiilis treenien jälkeen yleensö aina loistava ja päivä pyörähtää käyntiin ihan eri tavalla :)

Kuva Lotta H

Juurikin säiden vuoksi olen itse oppinut arvostamaan maneesitalleja vuosien varrella niin paljon, etten sitä edes sanoin voi kuvailla. Tällä hetkellä puolet ratsastamistani hevosista asuvat talleilla, jossa maneesia ei ole. Mukavuudenhaluisena ihmisenä maneesitallille olisi paljon helpompi herätä aamulla, kuin maneesittomalle.

Kuva Lotta H

Miksi sitten jaksan tätä hektistä arkea ja aikaisia aamuja? Koska tämä on elämäntapa. Hevoset eivät enää tässä vaiheessa ole pelkkä harrastus, vaan ne kuuluvat jollain tavalla jokapäiväiseen elämään. Elämäntavan lisäksi itse ainakin rentoudun aina kun pääsen satulaan, oli se sitten aamulla, illalla, kilpailuissa tai treeneissä. Mulle hevoset ovat se asia, joka pitää mut kaiken muun kaaoksen keskellä skarppina ja iloisena. Vaikka aiheuttavathan nekin välillä myös paljon huolta ja surua, ovat ne silti pääosin mielessä niiden aikaan saamien positiivisten kokemuksien vuoksi.

Lisäksi mä haluan kehittyä koko ajan lisää. Mä haluan oppia uutta ja päivittää jo mahdollisesti jopa vanhentunutta tietotaitoa. Mulle hevoset ja ratsastus ovat koko ajan meneillään oleva haaste, joka kannustaa ja haastaa sopivissa suhteissa niin ratsastajana kuin myös ihmisenä. Täytyy oppia hyväksymään pettymyksiä, täytyy osata kannustaa ja opettaa muita sekä oppia vaikuttamaan päivä päivältä paremmin hevoseen, jotta sekin joskus voisi auttaa sinua. Hevoset ovat tehneet ainakin musta todella vahvan ihmisen ja sen vuoksi mulla on tunne että pärjään hyvin myös muussa elämässä. Vaikka arki on rankkaa ja vaatii multa paljon, niin mä jaksan, koska tiedän että ilman tätä elämänkoulua ja tekemistä olisin todella hukassa itseni kanssa.

Kuva Lotta H

Jotta jaksan painaa aamusta iltaan (ja välillä öisinkin..) on mun nukuttava ja syötävä hyvin. Tämän vuoksi koitan mennä iltaisin suht ajoissa nukkumaan ja käyttää hyödyksi aina kaikki mahdolliset hetket nukkumalla esim. junassa matkalla töihin, pidemmillä välitunneilla sekä kisamatkoilla. Lisäksi syön paljon, itseasiassa todella paljon. Siinä vaiheessa, kun ratsastaa esim. neljä hevosta päivässä, valmenta sekä on koulussa ja töissä, energia ei todellakaan saa loppua kesken.

Kuva Lotta H 

Yksi haastavimmista tekijöistä kaiken kiireen keskellä on se kuuluisa kiireen aiheuttama stressi. Koska aikatauluja täytyy lyödä lukkoon jo hyvissä ajoin, saattaa alkuviikosta tulla aikamoinen paniikki kun huomaa kalenterin olevan jo ihan täyteen buukattu, ja sieltä pitäisi edelleen löytyä aikaa muutamalle oppilaalle ja sosiaaliselle elämälle.. Olen todella huono sanomaan ei uusille haasteille, etenkin kun kyse on hevosista. Haluaisin aina olla mukana kaikessa mahdollisessa ja päästä näkemään ja kokemaan uusia asioita. Siksi olenkin nyt kevään ja kesän aikana ottanut itseäni niskasta kiinni ja poistanut muutamia stressitekijöitä omasta elämästäni. Näin mulla itselläni on relampi olo ja energiaa ei kulu turhaan stressaamiseen ja murehtimiseen. Silloin jaksaa huomattavasti paremmin, vaikka kiire jatkuisikin.

Kuitenkin ehkä se suurin asia, joka auttaa jaksamaan on se onnistumisen tunne ja se fiilis kun huomaa oppineensa uutta. Viime aikoina olen saanut paljon uusia ahaa-elämyksiä, jotka buustaavat mua hirveällä voimalla taas eteen päin. Lisäksi kisakausi on ollut todella hieno ja menestyksestä olen saanut uutta iloa ja intoa treenaamiseen. Ollaanhan siellä pohjallakin käyty, mutta aina sitä jostain saa taas niitä hienoja onnistumisen hetkiä, jotka tasapainoittavat tilannetta. Kaikesta kuitenkin oppii ja siksi täytyy myös epäonnistua :)

Opiskelukaverit kysyvät multa usein, miten mulla on aikaa ja energiaa käydä niin paljon töissä koulun ohella. Vastaus on todella yksinkertainen; Jos en tee paljon töitä, ei ole rahaa autoon. Jos mulla ei ole autoa, ei pääse hevosten luo.

Ja jos mulla ei ole hevosia, mulla ei ole mitään.


Kiitos hienoista kuvista Lotta H! Lisää kuvia täällä.