sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Pusuponi bäk in bisnes!

Jee! Nyt ollaan Caran kanssa jo hieman normaalimmassa arjessa ja saimpas meidän menosta hieman videotakin :) Cara siis hiukan lomaili sen jälkeen kun saimme sille kengät jalkaan ja nyt se liikkuu taas täysin normaalisti!

Täytyy kyllä sanoa, että tämä poni vaan on niin mukava tapaus, että ihan ikävä meinasi iskeä kun sen kanssa ei päässyt puuhailemaan hetkeen. Onneksi pusuponi oli ihan entisellään kun kiipesin sen kyytiin tällä viikolla ensimmäistä kertaa pariin viikkoon! Pusuponin tittelin Cara muuten on saanut sen takia, kun se on niin hellyydenkipeä. Se on aina pussailemassa ja tunkemassa turpaansa kainaloon tai hiuksiin <3



Ollaan nyt siis työskennelty kaksi ekaa kertaa ihan vain siirtymisten kanssa sekä askeleesta toiseen että askeleen sisällä. Peruspuolipidätteiden on pitänyt mennä läpi ja tasaiselle tuelle on pitänyt jäädä ilman kiskomista. Aika yksinkertaisia juttuja, mutta sellaisia niiden täytyykin olla tauon jälkeen :)



Poni on ollut kyllä todella innokas, mutta silti se on molemmilla kerroilla malttanut kuunnella aika kivasti! Ja huomaattekos, videolla ei näy häntäremmiä :)



Taas tekstit jäivät hieman lyhyemmiksi, mutta jälleen on aika monta videota! Eilen olin muuten hyppärillä Hildan kanssa ja tänään on sitten vuorossa Akuilua!! Lisää niistä myöhemmin ;)



3 kommenttia

  1. Cara on todella upealiikkeinen! Ja sinä todella hyvä ratsastamaan! :D

    VastaaPoista
  2. Caralta kyllä löytyy joo liikettä :) täytyy kuvata joku päivä vähän sen keskiravia, se on aika kivalla mallilla nimittäin :)

    VastaaPoista
  3. onks toi poni tossa videolla Cara ?:)

    VastaaPoista