Retu hyppäsi Warm Up 100cm jossa ratsukoilla on 80 sekunttia
aikaa suorittaa rata tai hypätä esteet omavalintaisessa järjestyksessä. Itse
hyppäsin valmiiksi suunnitellun radan ja suunnittelin siihen perään vielä
muutaman esteen lisää jos aikaa niille jäisi.
Retu oli verkassa jotenkin hirmu hitaan tuntuinen ja hypyt
valuivat todella vinoiksi oikealle. Jotenkin se edellisellä hyppykerralla saavutettu hyvä fiilis oli ihan
tipotiessään, enkä saanut tatsia hevoseen ollenkaan. Hypyt sain kuosiin lopulta jollain
tavalla, kun rajoitin Retua todella voimakkaasti oikealta ja johdin hypyissä reilusti
vasemmalle. Hyvä se ei kuitenkaan missään nimessä ollut ja radalle mentäessä
mietin että mitäköhän siitäkin tulisi…
No eihän siitä oikein tullut mitään. Alla näette videon,
mutta lyhykäisyydessään rata on todella helppo analysoida. Retu laukkasi ihan
tarpeeksi, vaikka musta se ei tuntunut siltä. Tästä syystä poljin ihan suotta
koko ajan lisää vauhtia, mutta samalla pilasin rytmin kun nypytin sen siihen
päälle melkein puoliin kaikista lähestymisistä. Jos en ollut nyppimässä hevosta
lähelle niin se juoksi normaalista pidätteestä ihan läpi kohti estettä ja
hyppäsi todella selättömästi. Kerkesin tuon 80s aikana hypätä yli 15 hyppyä ja
yhteensä puomeja taisi tulla alas se 4kpl. Aika karu saldo.
Videolta näkyy hyvin kuinka Retu juoksee ihan pidätteen läpi esteelle numero 5 ja sarjan jälkeiselle esteelle joka oli este numero 9. Vaikka kuinka koitin rentoutua isosta pidätteestä pois, jäi laukka silti rytmittömäksi ja ne edesauttoivat pudotuksia tietenkin lisää.. Noh, aina ei voi onnistua.
Lopputulemana siis se, että Retu oli ihan super innoissaan ja mun olisi vaan pitänyt antaa sen säilyttää se positiivinen hyvä rytmi, eikä vaan rikkoa sitä laukkaa koko ajan kaarteista ulos. Onneksi ratoja tuli viikonlopun aikana alle kolme ja saatiin taas rutiinista paremmin kiinni. Sen takiahan me mentiin Ypäjälle heti perjantaina että päästäisiin treenaamaan kohti kisakautta ja se tulikin kyllä ihan tarpeeseen.
Positiivista oli kuitenkin se, että Retu oli hyvällä
mielellä menossa ja esteet eivät tuntuneet ollenkaan isoilta.
Aku hyppäsi Retun jälkeen verkkaluokan 110cm. Rata oli sama
kuin Retulla ja mulla oli hyvin mielessä mitä tekisin väleissä Akun kanssa.
Jotenkin Aku on niin tuttu ja turvallinen että tiedän sen kanssa aina
satavarmasti miten toimin missäkin tilanteessa.
Aku oli verkassa ihan super. Se oli sileällä hyvin molemmilla ohjilla ja se liikkui muutenkin hyvin takaa eteen. Hypyissä se oli tarkka ja sain hirmu kivan fiiliksen.
Kerrankin se ihan sama fiilis jatkui radalla. Olin todella tyytyväinen omiin ratkaisuihini ja siihen kuinka Aku kuunteli mua. Tällasta sen menon pitäisi olla aina ;)
Seuraavilla radoilla pitää kiinnittää huomiota siihen, että Aku korjaa laukan myös takaa myötälaukaksi, nyt se jää muutamalla lijalla ristiin, jolloin se ei pääse ponnistamaan yhtäläisesti molemmilla takasillaan.
Illalla molemmat hepat pääsivät vielä kävelylle. Iltalenkin jälkeen Retu sai jalkaansa Back on Trackin tallisuojat, jotka saavat sen jalat pysymään paljon kuivempina. Suojat alkavat vaan ikävä kyllä olemaan sen näköiset, että uudet täytyisi kohta puoliin hankkia.. Heidin blogissa oli hyvä juttu Bot:n pintelipatjoista, jotka voisitvat olla todella hyvä vaihtoehto näille suojille. Kumpia te käytätte? Itseäni ei häiritse pinteleiden kääriminen, vaikka ovathan ne tarrat helpot..
saattaa olla tyhmä kysymys mutta saako warm upeissa mennä kisakamoissa? Kun tuolla videomma näkyi 3 ratsukkoa ja kellään ei ollut kisatakkia tai valkoisia housuja:)
VastaaPoistaSaa menä :) Mutta itse en mennyt kun halusin pitää kamat pyhtaana kahta muuta päivää varten :)
PoistaAku on kyllä kehittynyt ihan huimasti viime kaudesta! :)
VastaaPoistaNiin on :) Mutta vieläkin on paljon opittavaa ;)
PoistaRatsastaako Akua kukaan muu kuin sinä? Ratsastaako omistaja itse tai onko sillä vuokraajaa tms.?
VastaaPoistaOmistaja menee itse aika vähän, mutta Akulla ratsastaa mun lisäksi yksi toinen nainen joka maastoilee ja menee sileällä aina kun on tarve :)
PoistaMinusta botin tarralliset tallilämppärit ovat paremmat kuin pintelipatjat. pintelipatja ei jotenkin muotoudu niin hyvin vuohiseen ja ne ovat myös paljon ohuemmat.
VastaaPoistane suojat muotoutuvat kyllä tosi hyvin vuohisen ympärille, siinä olet ihan oikeassa :)
Poistamulla on käytössä molemmat. pintelipatjat liikutuksessa ja tallisuojat sitten yöllä tallissa. toimii :)
VastaaPoistaToi on varmasti hyvä combo :)
Poistaaku hyppäsi kyllä todella rennon näköisesti kun ihan paikan päällä livenä näin! hienoa duunia oot kyllä tehny!!
VastaaPoistaKiitos :) livenä näkee niin paljon paremmin kun videolta :)
PoistaHyvältä näyttää! :)
VastaaPoistajeee! kiitos :)
Poista