keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Hulinaviikko

Niin kuin Instagram-tiliäni seuraavat ovat jo saattaneet huomata, on Aku tämän kuun Kilossa. Koska treenikelit eivät olleet paluuni jälkeen kovin maireat, päätimme siirtää hepan kuukaudeksi kunnon alustoille. Näin kaikki Saksassa aikaan saatu duuni ei katoa ja pääsen treenaamaan kohti kisakautta myös ikävien säiden ajan huolella. Aku saikin paikan ihanalta Kilon tallilta ja saa asua siellä ensi kuun neljänteen päivään saakka :)


Akun kanssa onkin tehty nyt todella paljon sileän treeniä ja etenkin temponvaihdoksia laukassa. Nyt kun sitä tilaa on, pitää se todella käyttää hyödyksi. Olen koittanut miettiä extratarkasti Akun takajalkoja ja saada siirtymiset isommasta laukasta kootumpaan laukkaan tapahtumaan enemmän jalasta kohti kättä kooten. Se onkin ollut aika iso homma, koska Aku mielellään jäisi jalan taakse kokoamisvaiheessa, mutta useiden toistojen jälkeen olen alkanut löytämään säätöjä tuohonkin treeniin. Lisäksi ollaan tehty miljoonia suoristavia avoja ja väistöjä sekä vastalaukkaa :)


Toivottavasti olen saanut tulosta aikaan, viikonloppuna on nimittäin jälleen Niken kurssi! Sinne lähtee Akun lisäksi molempina päivinä Tuike ja Nuppu sekä yhtenä päivänä Hilda ja Retu :) Lauantaina mulla on kurssin lisäksi vielä klinikka Peuramaalla, jossa Hippola on mukana yhtenä järjestävänä tahona. Itse olen mukana, jossa perehdytään ratsastajan asennon korjaamiseen, jänskää!!

Lisäksi tällä viikolla olen treenannut normisti Sakella, Kapsulla ja Jodalla noiden hepsukoiden lisäksi. Aikamoinen viikko siis on ja tulee olemaan :D Aapoa en vieläkään ole saanut Suomeen, mutta vakuutus on hoidossa ja heti kun paperit vain ovat valmiit niin hepan voi pakata autoon ja laittaa tulemaan Suomeen :) Toivottavasti se olisi jo ensi viikolla..


Millainen viikko teillä on ollut?

*kuvat Saksasta :)

3 kommenttia