keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Kausi pulkassa

Musta tuntuu että tämä kausi vaan jotenkin hurahti ohi.. Aiempina kausina olen kisannut mielestäni paljon enemmän vaikka tällä kaudella startteja kertyi varmasti ihan yhtä paljon kuin aiemminkin. Käytössäni oli hienoja hevosia, kiitos siitä ihanille hevosen omistajille<3 Ehkä starttien määrä tuntui vähemmältä osittain sen vuoksi koska Aku ei enää kiertänyt mukana. Jotenkin sen kanssa oli kisoissa aina niin täysillä messissä ja sen kanssa tuli aina mentyä kuitenkin 110-120 tasoa, johon mulla tällä kaudella oli periaatteessa vain Aapo koko ajan käytössä. Vaikkei Aku aina mennytkään täydellisesti niin se on ollut niin pitkään menossa mukana että ensimmäinen kausi ilman sitä oli jotenkin tyhjän oloinen.. Tärkeä tyyppi se kuitenkin edelleen mulle on<3


Tälle kaudelle oli selkeästi tavoitteena hypätä Aapon kanssa taas Racing sarjaa, päästä HIHSiin ja hypätä suokkien mestaruudet. Muita tavoitteita ei oikeastaan ollut, mutta erilaisia etappeja matkan varrelta tuli tälläkin kaudella mukaan. Mm. Kahden ponin luotsaaminen Poni Breederssissä ja Riinan ikäluokkakisat.


Kun sain Riinan alkukaudesta totesin että ainakin Noviisi finaaliin se mitä todennäköisimmin ehtii mutta Racingiakin se voisi parhaassa tapauksessa mennä. Muutama osakilpailu saatiinkin tehtyä ja Noviisi finaalissa tyttö veti ihan liekeissä itsensä maaliin 120-radaltakin :) Sen osalta tavoitteet siis ylitettiin ja tamma teki koko kauden hienoja ratoja kisoissa!



Ponitkin menivät Breederssissä hienosti, toisen kanssa irtosi jopa voitto 6-vuotiaissa. Ensi vuodelle olen luvannut stuntata yhden ponin 6-vuotiaissa, joten ajoissa vaan ponin omistajat liikkeelle jos haluatte käyttää mua tuossa kilpailussa! Ponia täytyy kuitenkin valmistella niin treenien kuin kisojenkin puittessa.



Muutama ratsastettava hevonenkin suoritti kauden aikana kivoja ratoja ja nappasi sijoituksia useammasta kisasta. Ensi kaudella olisi tarkoitus edelleen kilpailla muutamalla oppilaan hevosella 110-120 tasolla :)


Lisäksi Retu teki hienoa duunia kunkkareissa ja mulla oli sen kanssa ekaa kertaa sellainen fiilis nurmella että se oikeasti toimii. Se on aina ollut hiekalla parempi, mutta hyppäsin sillä pelkkiä nurmikisoja Lohjan derbylla ja yhden hiekkakisan koko kauden aikana, joten treeni tuotti todellakin tällä kertaa tulosta! Kapsu ei ihan ehtinyt saada kvaalia mestaruuksiin mutta sen vuoro on sitten ensi vuonna.. Retulle tämä vuosi taisi nyt olla viimeinen kisavuosi vaikka upeasti se edelleen jaksaa<3 Se on kyllä ainutkertainen hevonen ja miettikää että se on kuitenkin ähkyleikattu 16-vuotiaana ja se on kuntoutunut noin upeaan kuntoon!!


Aapon kausi oli ihan hyvä. Se starttasi ekan 130-luokan ja kaikki tavoitteet sinänsä täyttyivät. Oltiin HIHS:ssä ja mentiin racingia. Oli hienoja ratoja ja epätasaisia ratoja.. Aapossa ei ollut mitään vikaa mutta itse huomasin ottavani vähän turhan paljon paineita siitä kuinka saan sen kulkemaan. Oma pää aiheutti siis ongelmaa mutta siihen tulee varmasti muutosta nyt kun pääsee tekemään vielä enemmän ratoja kuin koskaan aiemmin ensi kauden aikana. Eikä mulla muiden hevosten kanssa oikeastaan koskaan ole ollut suorituspaineita, mutta Aapon kohdalla omat (ja muidenkin) odotuksen on olleet niin korkealla että se on vaikuttanut varmasti asiaan.


Ensi kausi tulee olemaan huikea. Mulla pitäisi periaatteessa olla käytössä töiden puolesta kolme kisaavaa 4-vuotiasta, kaksi 5-vuotiasta, yksi kuusivuotias ja oma Aapo jos sitä ei myydä ennen sitä. Lisäksi olisi vielä Akun omistajan 4-vuotias ja pari oppilaiden "normaalia" hevosta.. Jos tämä toteutuu niin en voi muuta sanoa kuin että huhhuh.. Hieno kausi tulossa.. Ja startti kaudellehan tulee olemaan mitä hienoin kun päästään lähtemään sinne Espanjaan :D

6 kommenttia

  1. Huikeeta!!! Miks et mee Akulla enää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookki :)

      Akun jalat eivät oikein enää kestäneet kunnon treeniä ja sillä todettiin kaiken lisäksi cushing :( Siksi se ei ole enää treeneissä mukana. Akun "pikkuveli" Rontti on tosin mukana kuvioissa ja siitä saatte kyllä juttua kunhan saan videota yms :)

      Poista
  2. On toi Retu hieno! Ja hienoa, että päästätte sen eläkkeelle kisajutuista :) Parempi jäädä tyylillä kuin hiljalleen hiipuen. Ootte kuitenkin tehny sen kanssa mahtavia juttuja ja upeita kisoja! Onnea vielä Espanjaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin upea tapaus! Toivottavasti maltan olla ottamatta sen naftaliinista ensi kaudella ;)

      Ja kiitos, Espanjan reissusta tulee kyllä niin cool!

      Poista
  3. Mitä tarkoitit tuolla että "oma Aapo jos sitä ei myydä ennen sitä"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joku kiinnostuu Espanjassa ostamaan sen ja hinnasta päästään sopuun niin aion myydä Aapon :)

      Poista