Heti alkuun pahoittelen blogihiljaisuutta. Nyt kuitenkin takaisin näppiksen ääressä ja valmiina kirjoittelemaan juttuja :)
Aloitetaan siis Aapon kisoista Ypäjältä. Lähdettiin Aapon kanssa reissuun Spring Showhun jo perjantaina ja ratsastin Aapon kentällä heti sinne päästyämme. Aapo tuntui ihan tosi hyvältä ja menin vain muutaman kymmenen minuutin ajan askellajit läpi. Sain juuri samalla viikolla ennen kisoja laukkaan jotenkin ihan uutta otetta ja nytkin vaan fiilistelin sen mieletöntä muutosta<3
Lauantaina hyppäsin lähes tunnin sisään neljä rataa. Ensin laitoin Aapon aamulla valmiiksi ja otin sen mukaan Haimi-halliin, missä hyppäsin ensin Ukolla 80cm numeolla 6 ja Tuikkeella 80cm numerolla 12. Sieltä kiiruhdin Aapon kanssa toiseen verkkahalliin ja vaikka kuinka koitin toimia ripeästi, joutuivat Opistohallilaiset odottamaan mua. Noh, ei sen niin vaarallista ollut, mutta tylsää silti aina jos kisat eivät pääse etenemään ajallaan.
Verkassa Aapo hyppäsi hyvin, mutta mulla kävi jo silloin mielessä että oliko se hieman hidas mun jalalle. Ajattelin silloin kuitenkin että se johtui ehkä siitä kun olin yksin verkassa ja se ehkä meni siitä hieman kipsiin. Radallekkin jouduin yksin, mutta siellä Aapo oli omaan tapaansa tosi kiltisti.
Aloitin radan ehkä vähän turhan varovasti ja Aapo unohti jalkansa ekalla esteellä. Jos olisin ollut vähän napakammassa laukassa olisi Aapokin ehkä ollut vähän paremmin hereillä eikä ykkönen olisi kolahtanut alas. Tästä jatkettiin loppurata nollilla, mutta Aapo hyppäsi ihan hirveästi taas yli kaikki esteet ja tuntui vähän oudon kulmikkaalta hypyissä.
Muiden mielestä rata oli kuulemma ihan sujuvan näköinen. Itse olisin toivonut rennompaa menoa, mutta aina kaikkea ei voi saada.. Päivällä ja illalla kävelytin vielä Aapon pari kertaa ja laitoin yöpuulle.
Sunnuntaina mulla oli taas vuorossa päivän eka luokka, nuorten hevosten 105cm. Menin verkkaan ajoissa ja työstin jonkun aikaa vaan käyntiä. Raviin siirtyessäni tuntui Aapo vähän kummalliselta. Siirsin sen takaisin käyntiin ja uudestaan raviin. Siinä vaiheessa se ontui ihan kunnolla. Eli ei muuta kun ell paikalle ja todettiin yhdessä että eiköhän se paise ole koska kavio oli lämmin ja muualla ei näkynyt mitään.
Kenkä otettiin heti kilpailupaikalla pois ja se vasta olikin show. Jalka oli ilmeisesti sen verran kipeä ettei Aapo tykännyt yhtään hyvää. Ja lisäksi se ei ollut sen ekan takakengityksen aikana kovin hyvä kengittää takaa, joten tämä ei nyt yhtään auttanut asiaa. Saatiin lopulta kuitenkin kenkä pois.
Illalla menikin sitten reippaasti yli tunti että sain sille hauteen jalkaan.. Ensin koitin hyvällä, sitten pahalla ja lopuksi oli pakko rauhoittaa se että sain sen hauteen paikoilleen.. Vaihdoin hauteen alkuviikosta koska kengittäjä ei päässyt heti paikalle ja silloin homma sujui ilman mitään ongelmia. Luultavasti paise oli silloin jo puhjennut koska seuraavana päivänä kun kengittäjä avasi sen, oli se jo puhjennut ja siksi kipukin lievittyi. Tähänkin kavion avaamiseen Aapo rauhoitettiin suuhun laitettavalla Domolla ja nyt se oli ihan känninen ja kiltti lapsi.
Tänään Aapon piti saada uusi kenkä, mutta edes kahden suuhunlaitettavan Domon jälkeen kengitys ei ollut onnistunut. Itse olen nyt työmatkalla Ruotsissa ja en siksi päässyt paikalle. Huoh. Huomenna sitten ell menee rauhoittamaan Aapon ihan kunnolla ja kengittäjä kengittää sen samalla kokonaan ympäri. Inhottavaa kun sattui tuo paise juuri tähän vaiheeseen kun se muutenkin oli ollut vähän haastava :(
Ilmoitin Aapon toiveikkaasti lauantaille 100cm Riders Inniin ja sunnuntaille 110cm Racingiin. Jos loppuviikko sujuu normaalisti ja se 100cm rata on hyvä niin menen sen 110, mutta muuten menen vain 100cm lauantaina.
Kaikki kuvat c. Hanna Heinonen
Voi ei toivottavasti tämä ei aiheuttanut mitään pidemmän ajan kengityshankaluutta Aapolle, siis sillälailla ettei se siedä sitä. :/
VastaaPoistaToivotaan.. Uskon että ei se ihan heti kyllä ole kiva kengittää :(
PoistaKannattaa ehkä tutustua dopingvaroaikoihin?
VastaaPoistaAinakin ell mukaan kisat la ja su on ok :)
PoistaDomon dopingvaroaika on 4 vrk. Eli jos tiistaina sitä on käytetty, lauantaina hevonen on vielä varoajan piirissä. Oma eläinlääkärini on tästä ainakin aivan ehdoton, vaikka kellonajoilla pelaillen saattaisikin saada hevosen "puhtaaksi" ennen starttia. Suosittelen olemaan tarkkana, sillä näihin puututaan liitosta nopeasti, jos on pienintäkään epäilystä kilpailemiseen lääkityllä hevosella.
PoistaEikö domossa ole doping aika useita vuorokausia (muistaakseni 4?), lauantaina se on siis vielä doping positiviinen jos olet menossa hyppäämään kisoihin...
VastaaPoistaAinakin ell mukaan kisat la on ok :)
PoistaAinakin ell mukaan kisat la ja su on ok :) Uskon ainakin tässä vaiheessa häntä.
PoistaDoping-varoaikojen noudatus on aina kilpailijan omalla vastuulla, ei siis eläinlääkärin, kengittäjän tms.
VastaaPoistaNäinhän se on, mutta tällaisissa asioissa luotan ell:iin ja hänen tietoonsa tarkoista säädöksistä jotka tässä vaiheessa sallivat kilpailun lauantaina :)
PoistaDoping ajat lasketaan niin että tänään TIISTAINA annettu lääke lasketaan 1.päivä=tiistai 2.päivä=keskiviikko 3.päivä=torstai ja 4.päivä=perjantai. Tämän olen kansallisten kisojen tuomarilta naamatusten kuullut. Eli lauantain kisoihin Aapo on doping-negatiivinen. Tsemppiä kisoihin ja tsemppiä kengitystreeniin toivottavasti ei jääny lapsihepalle kengitysmörköä :)
VastaaPoistaKiitos kommentista :) Niin kuin aiemmin sanoinkin, ell mukaan kisat ok la ja su :) Tarkistin itsekin laskukaavan :)
PoistaNo aivan varmasti ei lasketa. Jos doping-aika olisi 1 vrk, niin sehän olisi kulunut sitten saman tien, kun lääke annetaan. :D Nyt valot päälle. Ihminenkään ei ensimmäisenä syntymäpäivänään täytä yhtä vuotta. Yksi vuorokausi on 24 h eli 24 tuntia lääkkeen antamisesta. Neljä vuorokautta on 96 tuntia.
PoistaKuka tahansa muuta väittää, ei käy ihan täysillä, anteeksi nyt vaan.
Valot päälle itse. Jos doping varoaika on 1päivä niin tolla laskukaavalla se olis seuraavana aamuna kilpailukunnossa. Ei se nyt niinkään mene että tiistaina lääke jossa doping aika 1päivä niim vasta torstaina saisi startata. Nimenomaan lasketaan noin.
PoistaJa kyllä, vuorokausi on 24h mutta eihä ell edes merkkaa kellonaikaa. Eli jos ti annetaan lääke 1pvä doping varoajalla niin vaikka se 24h olis vasta ke ip kulunut, niin ke saa jo startata. To starttiin siitä olisi kulunut jo melkein 48h. Itse et kyllä nyt käy ihan täysillä. T. Edellinen ano.
Poista