lauantai 28. kesäkuuta 2014

HeWi 22.6.2014

Vaikka nyt ollaankin ponien kanssa täällä Urjalassa, palaan vielä viime viikonloppuun ja Akun kisoihin.

Kuva: @Ronja

Dumissa hyppäsin siis Retun ja Hildan lisäksi Akulla luokat 100 ja 110. Viime vuonna hyppäsin Dumissa ekaa alue metrikymppiäni Akun kanssa ja eipä kyllä silloin kovin pitkälle päästy.. Verkassa heppa toimi todella hyvin, mutta radalla se ei suostuntu menemään yhteen kulmaan ollenkaan ja näin ollen se ei myöskään suostunut hypäämään estettä numero 2.

Kuva: @Ronja

Hieman oli siis sekaiset fiilikse lähteä kisailemaan. Metrin verkassa Aku oli kuin räjähtävä ilmapallo. Se pomppi ja oli sinkoamassa koko ajan johonkin suuntaan. Sain sen onneksi rauhoittumaan ja hypyissä se kuunteli mua hyvin. Verkan pohja oli vaan sen verran pehmeä, että kovin isoja esteitä en verkassa hypännyt.

Kuva: @Ronja

Metrin rata oli oikein sujuva. Löysin helposti paikat ja Aku ei tuijottanut oikeastaan mitään. Nyt myös se pelottava kulma sujui siis ongelmitta :) Ratsastin hieman aikaa, en mitenkään voitonkiilto silmissä ja aika riittikin lopulta 7 sijaan! Hieno Aku!

Kuva: @Ronja

Kympin verkassa Aku oli tosi hyvän tuntuinen. Eli asetemat oli ennen rataa täysin samallaiset kuin edellisenä vuonna.

Nyt onneksi rata sujui aika paljon paremmin! Paikat löytyivät ihan itsestään ja rytmi säilyi koko ajan hyvänä. Yksi harmillinen ihan turha puomi matkalta tarttui mukaan, olisin voinut pitää laukan ihan vähän eneemmän ylämäkeen ennen estettä jolloin puomikin olisi saattanut hyvin pysyä ylhäällä.

Kuva: @Ronja

Kympin rataan olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen. Laukka oli sujuva, Aku tuntui varmalta ja saatiin edellisen vuoden huonot muistot selätettyä! Se vaan on niin mieletön fiilis ton hevosen kanssa onnistua.. Niin pitkä ja hankala matka sen kanssa on kuitenkin kuljettu, että tällaiset hyvät ja ehjät radat tuo mulle niin paljon hyvää mieltä.

Seuraavat kisat on vielä vähän auki, mutta viimeistään Kemiössä kisataan Akun kanssa. Myös Dumissa olisi avoin 110 12.7, mutta saa nähdä uskallanko hypätä sen kanssa pelkän 10 ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti