maanantai 10. helmikuuta 2014

Retu ja lauantain treenit

Käytiin suunnitelmista poiketen lauantai-iltana maneesilla! Ensin oli suunnitteilla koulutunti Hildan kanssa, mutta se muuttuikin hyppäriksi Retun kanssa :)

Hakiessani Retun tarhasta, huomasin sillä syvän hokinpolkeman toisessa takasessa. Onneksi haava ei ollut iso tai jalka lämmin, joten uskalsin lähteä käppäilemään maneesille.

Hypättiin Kirsin kanssa aika lailla samaa treeniä, kuin mikä edellisillä videoilla näkyy Akun kanssa. Tosin ennen ja jälkeen kolmoissarjan oli kavaletit ja jälkimmäisen jälkeen jatkettiin vain yhdelle yksittäiselle pystylle.


Retu toimi kivasti. Alkuun se rykäisi itseään muutaman kerran hieman pitkäksi noin neljää askelta ennen sarjaa, jolloin vika askel oli aina muita kolmea hieman lyhyempi. Missään vaiheessa se ei tullut liian lähelle, mutta itse tunsin eron selkeästi. Kirsi ei ensin huomannut tätä, mutta sanoessani siitä hän totesi että niinhän siinä käy. Neuvoksi sain ratsastaa Retua hieman enemmän eteen, jolloin rykäisy jäi kyllä monella kerralla pois. Tämä on ollut mulla ongelmana myös kisoissa, mutta silloin mulla on ollut jo niin iso laukka, etten enää enempää kyllä voisi laukata.. Siihen täytyy siis miettiä ratkaisua..


Yhden kerran Retu tökkäsi kolmoissarjan keskellä olevalle okserille, kun sitä oli nostettu jo 110 asti. Retu on hypännyt tuon kokoisia esteitä aika vähän ja sen kanssa täytyy alkaa pikkuhiljaa ottamaan juuri noissa kivoissa ja helpoissa paikoissa noita isompia hyppyjä. Tokalla kerralla mentiin hieman turhan suurella paineella siitä yli - Retu nimittäin otti vähän itseensä.. Kolmas kerta olikin teknisesti tositosi hieno ja hyppy tuntu mahtavalta :)


Ideana oli siis tulla kootusti ekalle kulmakavaletille, sieltä jatkaa kohti suurempaa laukkaa kolmoissarjalle joka oli jälleen diagonaalilla ja sieltä taas kootusti kulmakavaletille josta taas laukkaa kasvattaen pystylle. Olipa muuten hurjaa laukata isoa ratalaukkaa maneesissa pitkästä aikaa.. Nyt täytyy ekoissa kisoissa laittaa tarpeeksi heppoihin vauhtia, että pääsee oikeaan tempoon heti radan alusta asti :)

Tunti oli tosi antoisa ja Retu oli niin iloinen kun pääsi kunnon hyppyhommiin! Toivottavasti päästään pian taas uudestaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti