torstai 10. heinäkuuta 2014

I can do it

Lauantaina olisi edessä ensimmäisen 110-luokka Retun kanssa. Treeneissä me ollaan pääsäntöisesti hypätty vain yksittäisiä 110 tai sitä korkeampia esteitä radan seassa, joten hippasen pisti viime viikolla jo tuo kisa jänskättämään. Tämän viikon treeneissä sanoinkin valmentajalle, että nyt on pakko hypätä oikeasti iso kokonainen rata, jotta minä tiedän että me päästään siellä kisoissakin maaliin asti. Hevonen on varma itsestään, mutta mun täytyy olla myös varma meistä.


En sano, etteikö Retua olisi valmistelu hyvin tähän tulevaan kisaan. Päinvastoin. Sille on kerrytetty hyvää itseluottamusta 100-105 radoilla kotona, ja sen mukavustaso on ylitetty niillä radan yksittäisillä isommilla esteillä. Kun kaikki on sujunut tällä tavalla hyvin, on hevosen itseluottamuskin kasvanut sen mukana.

Halusin kuitenkin näyttää itselleni ja Retulle, että me pystytään siihen kokonaiseen isoon rataan niin kotona kuin kisoissa. Pyrin aina itse hyppäämään rataa aina valmentajan kanssa jotta ongelmatilanteissa saan aina apua jos sellaisia syntyy. Nyt olin pyytänyt Kirsin auttamaan ja tunti toimi siis valmistelevana treeninä kisoihin.

Aloitettiin tunti jumpalla puomi- innari- 1 laukka - pysty- 1 laukka - pysty - 1 laukka - okseri. Tätä toistettiin aika monta kertaa ajatuksella saada hevoset suoriksi ja hypyt pyöreiksi. Retu toimi hyvin siihen asti kunnes viimeinen pysty nostettiin 110-tasolle. Siinä se jäi hypyssä hieman vinoksi, mutta sain sen korjattua muutaman kerran jälkeen pitämällä kädet hyvin vierekkäin ja tukemalla hieman oikean jalan kanssa enemmän. Vikalla kerralla viimeinen okseri oli 115 ja okseri 110 ja hypyt onnistuivat niin hyvin. Olin super tyytyväinen Retuun ja harjoitukseen.

Tästä jatkettiin radalle. Koko radan kulun nätte alla olevasta videosta. Ensin siis pysty-6 laukkaa pysty- 5 laukkaa pysty. Sieltä kaarteen läpi portille, josta kuudella okserille. Viimeisenä olivat vuorossa sarja ja 4 laukkaa okserille. Retu hyppäsi todella varmasti koko tunnin ja sain tuotua sen hyvin oikeastaan kaikille muille paitsi videolla näkyvälle vesiokserille. Kirsi lyhensi viimeiselle kierrokselle väliä hieman koska sarjan välistä oli haastavaa päästä okserille ja me emme halunneet jäädä usuttamaan hevosia sinne liikaa. Itselleni jäi päälle se edellisten kierrosten eteneminen, vaikka kuinka luulin odottavani :D Sieltä siis puomit mukaan, mutta sen saimme korjattua hyvin seuraavalla kierroksella. Toinen puomi tuli sarjan a-osalta, tuo oli taas vähän sellainen turha puomi. Niille ei voi mitään ja tällä tasolla sellaiset ei mua haittaa. Pääasia on että saadaan nyt rutiinia noille kympin radoille ja että saatais ne kvaalit sinne mestaruuskisoihin. Kotona voidaan sitten harjoitella rauhassa ja kerryttää kokemusta.

Nyt sitten vaan toivon että pystyn itse ratsastamaan samalla tavalla huomenna kisoissa. Retu on nyt niin hyvässä vireessä että mun täytyy vaan osata nähdä ne paikat ja luottaa siihen että teen oikein :)

5 kommenttia

  1. Kovasti tsemppiä huomiseen! Tarkoitus olis tulla kannustamaan ihan paikan päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kiva kuulla! Tänään sitä tsemppiä tarvittiinkin kun ratsastin sen metrin niin huonosti.

      Poista
  2. Miksi olitte nissalassa ja miten sinne pääsitte?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soitettiin Talbergeille ja kysyttiin lupa :) Siellä on enemmän erikoisesteitä ja isompi kenttä, jolla pääsee treenaamaan kunnolla!

      Poista
  3. Hienolta näyttää. Tsemppiä kisoihin!

    VastaaPoista