perjantai 25. heinäkuuta 2014

5.30

Jep. Oon tällä viikolla herännyt joka aamu 5.30 ja lähtenyt tallille ihan jokaisena aamuna ennen töitä.. Lisäksi olen ratsastanut iltaisin ja valmentanut siihen päälle! Onneksi on ihanat ilmat, koska heppailua aamuauringossa ei voita mikään!!

Ja varoitan jo nyt.. Tää postaus on PITKÄ!!


Retu

Retu on tällä viikolla liikkunut todella hyvin. Viime viikolla kisojen jälkeen ratsastin sen kevyesti perjantaina, lauantaina se oli vapaalla ja su kävin vähän maastossa ja ratsastin sen läpi kentällä. Maanantaina tein kunnon treenin käyttäen apuna väistöjä ja kokoamisia. Varsinkin laukassa Retu joutui todella kunnolla hommiin kokoamisten kanssa. Se mielellään valuisi niissä ulos lavan kanssa, eikä haluaisi jäädä rehellisesti kantamaan, mutta monien suoristuksien ja ulosasetuksien jälkeen sain sen pysymään omilla jaloillaan ja suorana!


Tiistaina Retu saikin ihan äärettömän hyvän kuntotreenin! Lähdettiin Katin kanssa illalla maastoon ja viihdyttiin reissussa 1,5h! Käveltiin eka muutaman kilsan mittainen hiekkatie ja ravattiin toisella tiellä muutama pätkä. Tallin lähellä on ihan huippumaastot ja peltotielle päästyämme laukkasimme ratalaukkaa melkein pari kilsaa. Sitten vähän palauteltiin heppoja käynnillä ja takaisin päin mentiinkin ihan urku auki! Ai että oli hauskaa! En tiedä, milloin olisin viimeksi laukannut noin lujaa :)) Loppuun huomasi heppojen jalkojen olevan hieman maitohapoilla, kun vikalla suoralla joutui jo hieman käskemään eteen ;) Kunnon laukkojen jälkeen ravattiin vielä reilun kilsan verran ja sitten taas kotiin pari kilsaa dallaillen!


Keskiviikkona tein jumppatehtävää ja puomeja. Alkuverkassa Retu oli todella pehmeä ja mukava, ollaan nyt löydetty tosi hyvä yhteinen sävel ja homma alkaa luistamaan sileällä paljon paremmin kuin aiemmin :) Jumppatehtävässä mulla oli ihan vaan kavaletti, askle, pysty, askle ja kavaletti. Esteet pysyivät koko ajan pieninä, kavaletit n.50cm ja pysty ehkä 80cm. Pääasiana oli jumpata ja saada takaosaa töihin. Olin asettanut tehtävän diagonaalille ja tulin tehtävää vain oikeasta kierroksesta. Ollaan viime aikoina keskitytty siihen vasempaan niin paljon, että halusin vaihtelun vuoksi hypätä enemmän oikealta. Vasemmallehan Retu jää helposti hypyssä vinoksi oikealle, mutta toiseen suuntaan sitä ongelmaa ei ole.

Eilen tein kunnon sileän treenin ja ratsastin Retua kolmikaarisella kiemuralla verkan jälkeen oikeastaan koko loppuratsastuksen ajan. Tein kaariuralla suoristuksiin siirtymisiä ja kokoamisia, nostin myötä- ja vastalaukkoja sekä tein voltteja ulos suoristuksista. Retu oli hyvin jalkojen välissä ja liikkui rennosti, hieno Rekku!!

Tänään yllätin sitten itseni ja menin ilman satulaa!! Kävin ensin metsässä kävelemässä ja kiipeilemässä, jonka jälkeen ratsastin askellajit vain läpi kentällä. En muista, kerroinko teille että kävin hetki sitten istuntaopissa Simo Simulaattorilla. Siellä yksi ainoista huomautuksen aiheista oli mun oikea jalka, joka on heikompi kuin vasen. Olen aina luullut, että asia olisi ihan päinvastoin!! Sen simulaattorikerran jälkeen olen kuitenkin kiinnittänyt siihen oikeaan jalkaan enemmän huomiota ja huomannut, että se todellakin on välillä hieman irtonainen ja valuu helpommin eteen kuin vasen! Nyt kun ratsastin ilman satulaa, sain jalat tosi hyvin suljettua kiinni ja Retu tuntui vielä paremmalta, kuin kertaakaan aiemmin! Olin aivan fiiliksissä!! Paljon taputuksia hepalle :) Huomenna tai su olisi tarkoitus hypätä, jee!

Hilda

Tää poni on kyllä kultaa jokaista senttiä myöten <3 Sillä kun ratsastaa tauon jälkeen, niin on aina sellainen olo, että nyt mä oon kotona. Se lukee mua ja mä sitä. Tarviiko edes kertoa, kuinka hyvin treenit pitkästä aikaa on ponin kanssa menneet?


Hilda saa nyt loppukesän keskittyä koulukarkeloihin, sillä edessä olisi vielä piekkareiden koulumestaruudet. Ponin kanssa täytyy aina itse muistaa tauon jälkeen aloittaa hieman matalammassa muodossa, jottei se yhtäkkiä joudu liikkumaan liian kootusti, sellaisesta ne menevät vain äkkiä jumiin. Olen nyt siis ratsastanut vain fiiliksellä saada se pysymään kevyenä edestä, reagoimaan hyvin puolipidätteisiin ja taipumaan rehellisesti. Tässä on onnistuttu ja tänään pääsin jo nostamaan muotoa He:B-tasolle riittäväksi.


Poni on saanut treenata paljon väistöjä ja siirtymisiä. Noissa been ohjelmissa ne siirtymiset tuovat paljon pisteitä ja niistä saa äkkiä yllättävän paljon prosentteja, kun ne vaan onnistuvat. Etenkin laukannostot ravista on olleet ihan supereita, samoin lauaksta käyntiin siirtymiset. Lisää treeniä kaipaan kuitenkin vielä laukka-ravi siirtymisiin alas, niissä poni on niin herkkä mun istunnalle, että se meinaa siirtyä käyntiin. Tasaisen tahdin löytäminen heti laukan jälkeen on suurin tehtävä, mikä on hassua, usein tää on just toiste päin. Laukannostot on vaikeita ja alas raviin siirtymiset helppoja.. Mutta treeniä vaan, kyllä ne alas siirtymisetkin alkaa luonnistua pikkuhiljaa :)

Aku

Aku ok Kemiön jälkeen ollut ns. kurinpalautuskuurilla :D Mulla meni vähän kuppi nurin siitä sen possuilusta vikassa luokassa, että päätin harjoitella noita hankalia juttuja sen kanssa kotona. Kemiön jälkeisenä päivänä päätin kuitenkin antaa sille maastopäivän ja olinkin jo hieman unohtanut sen possuilun. Pihassa Aku kuitenkin veti ympäri ja "pelkäsi" taas muka jotain, vaikka aina se on pihasta hyvin maastoon lähtenyt. Siinä vaiheessa tajusin, että tää on nyt taas tällänen aikakausi, johtajuudesta olisi neuvoteltava.. Käänsinkin hepan takaisin kentälle ja nostin laukan. Heppa oli vähän ihmeissään, kun olin antanut periksi ja ei mentykkään maastoon, mutta se ei todellakaan aavistanut mitä oli luvassa.. Tein töitä laukassa ensin n. 20min. Laukkasin kenttää ympäri kevyessä istunnassa ensin verkkalaukkaa ja sen jälkeen eteen-taakse työskennellen. Välikäynnit kävelin hieman pidempinä ja niiden jälkeen toistin saman. Heppa joutui siis mukavan maastoreissun sijaan kisapäivän jälkeen ihan kunnolla töihin. Tämä ei todellakaan ole se, mitä kisapäivän jälkeen normaalisti tekisin, mutta nyt halusin näyttää sille ettei ole ok tolla tavalla possuilla possuilujen perään. Toki olisin voinut piiskata sen pihasta pois, mutta ei sekään hirmu hyvä vaihtoehto ole..


Kun hevonen oli lähes tunnin ajan tehnyt laukassa töitä annoin sille pitkät ohjat ja lähdin samalla tavalla maastoon kuin aluksi. Ja kappas, nyt kelpasi. Ei mitään mukinoita, korvat hörössä vaan tietä pitkin ilman mitään "pelkäilyjä". Maastossa olin melkein 30min vaan kävelemässä jotta heppa palautuisi kunnolla. Seuraavana päivänä omistaja ratsasti Akulla ja sunnuntaina se sai olla vapaalla.


Tällä viikolla kurinpalautus on jatkunut kunnon sileän hommilla ja kumppareilla. Niels sanoi silloin kurssilla, että aina kun tuntuu hankalalta, voisin hyvin pitää tuollaisia kumpparijaksoja. Silloin Aku ei pääse vetämään mua sieleäälä ja puomeilla pois satulasta ja se joutuu suorittamaan enemmän selän läpi. Nyt olen mennyt koko viikon (olen ratsastanut Akun 3 päivää) kumppareilla ja ai että se on tehnyt hyvää Akulle! Sen koko keskittyminen on niiden kanssa ihan eri luokkaa.. Siihen tulee kivasti virtaa, kun se hieman alkuun saa painetta apuohjasta ja sen kautta se lähtee työskentelemään paremmin takaa eteen. Akunkin kanssa ollaan tehty hurjasti väistöjä sekä kokoamisia. Laukassa olen jopa kääntänyt piruetin alkuja ja vaihdot ovat olleet ihan huippuja myös kootusta laukasta.

Noiden kumppareiden kanssa se ei myöskään pääse samalla tavalla karkuun, jos se pelkää jotain. Olen levitellyt kentälle kaiken maailman takkeja ja esineitä pelokkeiksi ja treenannut ratsastaen niitä kohti, niiden ohi sekä niiden ympäri. Kumppareiden avulla pääsen Akuun käsiksi helpommin ja possuilut on jääneet pois.


Hieman olen viime aikoina miettinyt Akun toisen takajalan liikettä, se on ajoittain hieman epämääräinen omaan pepppuun, mutta muiden mielestä liikkeessä ei ole mitään kummallista. Tänään Akustille tulee hieroja, ja pyysinkin häntä tsekkaamaan Akun vanhan lihasvamman. Se on aiemmin aiheuttanut saman kaltaista oiretta ja haluan että se tarkastetaan. Jos lihaksistossa kaikki on kunnossa ja oireilu jatkuu, täytyy Aku sitten käyttää jossain näytettävänä. Vielä en kuitenkaan huolestu, saattaahan mun oma peppu olla vaan yliherkkä ;)

Aku on tänään vapaalla ja huomenna joko minä tai Akun omistaja liikuttaa sen kevyesti. Sunnuntaina hypätään Peikillä vaihtelun vuoksi :)

Cara

Caralla kävi viime viikonloppuna oikein mukavat ostajat, mutta heillä oli vielä muitakin poneja katsottavana, joten katsotaan miten käy :) Nyt olen lähinnä vain maastoillut ponin kanssa ja mennyt kevyesti kentällä, jotta polvi saisi parantua rauhassa. Ensi viikolla alan työstämään sitä taas enemmän jos polvi pysyy kuivana ja normaalina, niin kuin se on nyt tämän viikon pysynyt :)



Haissi ja Nuppu

Haissi on ollut maastokuurilla viereisellä tallilla nyt kaksi viikkoa! Se on saanut paljon rohkeutta ja voimaa, ihanaa! Haissilla on ratsastanut eräs ratsuttaja, joka toimii pääsääntöisesti ulkomailla, mutta on ratsuttanut mm. Haissin siskon ja sen emän! Oli todella mukava jakaa hänen kanssa ajatuksia hevosesta kun kävimme Nupun kanssa siellä irtohyppäämässä viime viikolla. Mua harmittaa hirveästi etten tajunnut ottaa kameraa sinne mukaan, hypyt olisi ehdottomasti pitänyt saada videolle!!

Otimme siis myös Nupun mukaan ja se saikin hypätä ensin. Olimme rakentaneet kujaan kolme estettä, 7m väleillä. Kaikki esteet olivat aluksi pieniä pystyjä ja muutaman kerran jälkeen nostimme vikan okseriksi.

Nuppu oli aivan liekeissä. Se on irtohypännyt niin monta kertaa jo, että tiesi tasan tarkkaan miten homma skulaa! Nuppu hyppäsi tarkasti ja avasi erittäin hyvin takaa. Sillä on omaan silmään tosi hieno tekniikka, sanoinkin omistajalle että se pitää viedä arvosteluun jonnekkin!

Haissi tiesi myös jutun jujun. Sekin on hypännyt aiemmin ja tykkää siitä kovasti. Haissin tekniikka ei ole ihan niin hyvä kuin Nupun, mutta on sekin kehumisen arvoinen! Se hyppää rennosti läpi selän, muttei avaa niin hyvin takaa kuin Nuppu. Molemmilla on kuitenin mahtava asenne ja se on tässä vaiheessa se tärkein juttu :)

Maastokuurin jälkeen Haissi saa viikon lomaa ja Nuppu lähtee vaihdossa ajotreeniin samaiselle tallille. Nuppu niin tykkää noista kärryhommista :) Kun Nuppu palaa takaisin, aloitetaan hommat jälleen molempien kanssa.

7 kommenttia

  1. Vieläkö Päivillä on se uudempi myyntiponi? Ronjako sen nimi nyt oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ronja on nyt koeajalla, mutta kiinnostuneiden kannattaa soittaa Päiville ja kysyä lisää :)

      Poista
  2. Vitsit tossa Akun toisessa kuvassa Aku näyttää isolta ja sinä hirmu pikkuselta, kun estekkin on niin "massiivinen"! :D
    Mnkä pituinen olet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aku on niin iso että olen kyllä aika kirppu siellä kyydissä :D olen 157 :)

      Poista
  3. Olisko Erika ollut jotain 150cm paikkeilla

    VastaaPoista
  4. Ratsutat monenlaisia hevosia. Mihin ajattelet parhaimmillaan niiden tason riittävän:-)

    VastaaPoista