perjantai 6. kesäkuuta 2014

Pikkuhyppyjä

Retun kilvanajojen jälkeen suuntasin tänään vielä Akulle. Tarkoitus oli mennä ensi Haissille, mutta pikkuhepalta oli kenkä puoliksi irti niin jätettiin sessiot välistä tällä kertaa :)


Akun kanssa halusin tehdä vain kevyen treenin muutamilla hypyillä. Ravasin muutamat kierrokset Akua vetreäksi ja sen jälkeen tein laukat rennosti molempiin suuntiin. Pikku välikäynnit siihen perään, jonka jälkeen ratsastin muutaman kerran eteen ja taakse Akua, ihan vain tsekkinä että se oikeasti on jalan edessä.


Aku on viimeisten kotona suoritettujen hyppykertojen aikana ollut suhteellisen villi, mikä on aina ihan kiva asia tuon eläimen kanssa. Nyt se malttoi suhteellisen hyvin, mutta isossa ratalaukassa tuo kenttä käy auttamatta turhan ahtaaksi. Tämän vuoksi sijoitan esteet aika keskelle kenttää, jolloin mulla on enemmän aikaa tasapainoittaa hevonen etenkin esteen jälkeen.


Verkkahypyt tein pystylle ja sen jälkeen otin vielä muutaman hypyn okserille. Aku toimi kivasti ja seuraavaksi ratsastinkin jo radan. Radalla keskityin hyvään rytmiin ja omaan asentoon. Ylävartalo ei saanut olla liian nopea ja jalkojen piti pysyä koko ajan alhaalla.

Pikkuradan jälkeen esteet nostettiin ja tein isomman radan kahteen otteeseen. Yhden kaarteen Aku tuli hieman villinä ja pois tasapainosta, muuten kaikki tuntui suhteellisen hyvältä :) Loppuun otin vielä yhden isomman pystyn ja siinä se treeni olikin.

Lopuksi ukko pääsi maastoon kävelylle :) Huomenna sillä on maastopäivä ja sunnuntaina suunnataan kisoihin Kangasalalle!

2 kommenttia

  1. Pikkuhypppyjä?! Noihan on ainaki metrin kokosii, varmasti isompiiki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metrissä ne enintään on :) Kenttä on niin pieni niin siksi näyttävät vaan isoilta :)

      Poista