sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kangasalan kisat

Olipas nopsat kisat. Oltiin paikalla puoli kympin aikaan ja pois lähdettiin jo heti 12 jälkeen :)

Aamu alkoi Akun letityksellä ja puunauksella. Itse letitän aina vasta aamulla, musta on kivempi antaa hevosten olla ilman sykeröitä yöt. Letitän aina yhdellä kumpparilla (paitsi Retun ja Hildan..) ja jaan harjan parittomaan lukuun. Hännän letitän selvityksen jälkeen alas asti jotta se kihartuu :) Jotain tällasia "hienostelu juttuja" mulle on jäänyt niiltä ajoilta kun groomasin kouluheppoja..

Verkkaan lähdin 14 ratsukkoa ennen. Kävelin neljän ratsukon ajan selästä ja sitten suuntasin oikealle verkka-alueelle ravaamaan. Aku tuntui tosi vastaanottavaiselta ja reagoi hyvin jalkaan. Otin mukaan laukat ja hyppäsin samassa rytmissä yhden toisen tytön kanssa. Jätin tosin aina ne toiset hypyt pois, mitä se toinen ratsukko teki. Itse en tykkää hypätä verkassa paljon, varsinkaan jos on kaksi luokkaa. Muutama pieni, yksi isompi ja se täyskorkuinen riittää pystylle. Okserille yksi pieni, yksi isompi ja ehkä yksi maksimikorkuinen. Ennen radalle menoa vielä pysty. Nyt hyppäsin vain kaksi okseria, pienen ja ison. Ennen radalle menoa otin ison pystyn, jonka Aku tiputti. En lähtenyt korjaamaan vaan jätin siihen.

Radalla esteet olivat pieniä. Rata oli arvostelulla A.2.0 joten olin suunnitellut aika pienet tiet. 1-2 linja oli heppo 4 laukkaa. Kolmonen oli sateenkaari jonka jälkeen oikaisin viuhkalle pystyn edestä. Viuhkalle meinasin joutua lähelle, mutta korjasin hypyn linjaa heiman oikella ja paikka parani hieman. Sarjalle odotin askeleen hieman lähemmäs koska väli ei ollut kovin pitkä. Sarjan jälkeen ratsastin vinosti pystylle ja olin suunnitellut ratsastavani viuhkan edestä. Huomasin kuitenkin siinä seisovan toisen ratsukon lähestyessäni pystyä ja en ollut enää ihan varma mihin olin menossa kun se toinen ratsukko meni missä sattuu. Viimeisellä askeleella päätin kuitenkin että oikaisen ja Aku ei ollut ihan kartalla, niin kun en mäkään. Pudotushan sieltä tuli, ja rytmi katosi. Okserille Aku auttoi kivasti mua ja tuloksena metristä 4vp. Aika olisi helpsoti riittänyt sijaan, mutta tällä kertaa rusetit meni muille :)


Kymppiä varten verkkasin maltilla. Muutama kierros ravia ja laukkaa, pari pystyä ja pari okseria. Yksi iso pysty ennen rataa tietty myös. Kympissä arvostelu oli piste-esteratsastus, eli 45 sekunnin sisällä piti kerätä mahollisimman paljon pisteitä. Jokaisen esteen sai hypätä kaksi kertaa ja jokerista sai 120 pistettä.

Olin suunnitellut että hyppäisin ihan toisenlaisen radan, mutta muiden ratoja katsellessani tajusin että Akun vahvuus on sen iso laukka sen ollessa rento ja että mun pitäisi hyödyntää sitä. Muutin rataa viime hetkellä ja se kannatti. Harmi vaan että jokeri ja seuraava pysty tulivat alas, Aku pääsi ehkä vähän turhan laa´aksi ennen jokeria ja siksi puomit kolisivat. Muuten olin rataan tyytyväinen, näätte sen alla olevalta videolta.


Akuun olin kyllä tosi tyytyväinen. Se reagoi hyvin jalkaan, ei possuillut ja pelitti muutenkin kivasti. Sain itse tehdä ratkaisut ja se oli ihan messissä :) Seuraavaksi Aku hyppää kisoissa juhannuksena Dumissa, silloin jälleen 100 ja 110 :)

8 kommenttia

  1. Hei olitteko meidän vieressä parkissa? Hyvältä näytti sun radat, itse haahuilin tossa pisteluokassa minne sattuu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo ihan varma :D sun kympin radan kyl näin, parsa näytti hyvältä :)

      Poista
  2. Vitsit oon kade, kun sulla on tollasia hevosia ratsastettavina!! :o ihan sika mageita kaikki ja huisit kisa -ja valmennusmahdollisuudet, vaikka ei omia olekaan! Maksetaanko sulle jotain / maksatko sinä hevosten omistajille jotain noiden ratsastamisesta ym?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En maksa mitään hevosten omistajille. Hevoset on hienoja, mutta toki niiden kanssa on tehty myös paljon töitä sen eteen että tällekkin tasolle on päästy :) Mutta omistajille olen tosi kiitollinen siitä, että mahdollistavat tämän kaiken :)

      Poista
  3. Mikä rauhalan hepoista on sun mielestä 'helpoin' läpiratsastaa, tai kivoin ratsastaa?(: Mahtava blogi ja tsemppiä teille jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhalassa kaikki hevoset on hirmu mukavia ratsastaa :) Kaikilla on omat nappulansa, mutta ehkä Hilda on mulle kuitenkin se tutuin eli samalla myös jollain tapaa helpoin :)

      Poista
    2. Kaikki Rauhalan hepat on tosi mukavia ratsastaa :) Hilda on niistä mulle se tutuin ja siksi ehkä myös helpoin :)

      Poista
    3. Kaikki Rauhalan hepat on tosi mukavia ratsastaa :) Hilda on niistä mulle se tutuin ja siksi ehkä myös helpoin :)

      Poista