keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Katsaus kisakauteen 2013

Tässä teille nyt katsaus mun kisakaudesta 2013. Tämä on nyt vain katsaus tuloksien kannalta, tulossa on vielä hevoskohtaiset kehitys- ja analyysitekstit erikseen.

Yhteensä tällä kaudella startteja kertyi hurjat 78 kappaletta joista sijoja 35 kpl. Kaikista kisoista Ypäjän kuninkaallisviikonloppua lukuunottamatta tuli ainakin yksi rusetti mukaan ja voittojakin napsahteli mukavasti pitkin kautta. Kausi oli täynnä hienoja hetkiä sekä todella karvaita pettymyksiä.

Tässä nyt pikakelauksella kaikkien hevosten tilastot :)

Aku

Akuli starttasi kuusi seurastarttia, joista 3:sta saatiin sija. Aku hyppäsi seuraluokat 90 ja 110 tasolla. Alueluokissa startteja kertyi 5 ja sijoja 1, 90 ja 100 luokissa. Hylsyjä saatiin kauden aikana kolme. Kansallisia startteja kertyi vain yksi, sekin päättyi harmillisesti hylkyyn vikalta esteeltä.


Helmi

Helmi starttasi kuluneella kaudella vain muutaman luokan koska se pääsi nopeasti uuteen, hyvään kotiin. Helmi starttasi uransa ensimmäisen 100cm seuratasolla ja myöhemmin vielä aluekisoissa. Helmin saldoksi kertyi siis 2 seura-, ja 2 aluestarttia, joista kotiin viemisiksi lähti kaksi ruusuketta. Toinen alue-, ja toinen seurakisoista.



Hilda

Hildan kanssa startattiin koulupuolella neljä seurakisaa, joista kaikissa sijoituimme. Kolme seuraluokkaa voitimme, yhden HeB-tasolla ja kaksi HeA-tasolla, lisäksi saimme kakkossijan Urjalasta. Aluetasolla strattasimme kolme kertaa, joista yhdessä sijoituimme neljänsiksi prosentein 64,3.


Esteillä vedimme kuusi seurastarttia 80-100cm tasolla, joista neljästä saimme ruusukkeen kotiin vietäväksi. Tämän lisäksi starttasimme 7 alueluokkaa, joista neljässä sijoituimme.

Hilda debytoi Helmin tavoin kuluneella kaudella myös uransa ensimmäisen 100cm luokan ja tsemppasi hienosti kasvattajakilpailussa. Ruusukkeita sieltä ei tosin tällä kertaa meille herunut.


Kaiken tämän hurjan kisaamisen lisäksi Hilda kerkesi startata myös yhden kenttästartin Keravalla oikein mallikkaasti.


Retu

Retun kanssa oli hieno kausi. Seurastartteja kertyi kolme, joista kaksi voitimme ja kolmannestakin saimme sija. Menimme myös 11 aluestarttia, joista 5 sijoilla. Kansallisia startteja kertyi 3, joista yhdestä napattiin sija.





Siina

Siinan kanssa startattiin esteillä seuratasolla neljä kertaa, joista 2 sijoituttiin. Siina starttasi 80 ja 90cm luokkia seurakisoissa. Siina meni myös 3 aluestarttia esteillä 80-100 tasolla, tosin ilman sijoja.



Koulupuolella menimme vain yhden seurakoulukisan (yli 60% ja 6. sija) sekä kantakirjausradan, josta saimme 68 %. Siina kantakirjattiin 2-palkinnolla.


Cara

Caran puikkoluun murtuma katkaisi kisakauden ikävästi. Lohjalta hyvin alkanut kausi jatkui Kynnariin, edelleen hyvällä menestyksellä. Lohjalta irtosi sija 60cm luokasta ja kasikympissä mukaan tarttui yksi puomi. Kynnarissa mentiin vain 80cm, mutta sieltäkin poni nappasi neljännen sijan!


Koulupuolella kunnostaudittiin loppu syksystä. Startattiin seurakisoissa helppo B ja A. Beessä prosentteja kertyi reilu 63 ja sijoitus oli neljäs. Aassa meillä oli oikein hyviä pätkiä ja prosenttejakin rapisi yli 62 %, mutta ihan sijaan ei ylletty!

Caralla siis startteja esteiltä 3, sijoja 2. Koulusta kaksi starttia ja yksi sija.

Suvi

Suvin kanssa startattiin loppujen lopuksi vain muutama kisa. Peikin kaikista 80 ja 90cm luokista tuli tyyliluokista sijoitus ja muutama voitto. Käytiin Peikin seurakisojen lisäksi myös Kynnarissa hyppäämässä 80 ja 90cm ja tuloksena sijat molemmista luokista. Eli Suvi sijoittui mun kanssa kaikki 2013 hyppäämänsä luokat.


Koulupuolella käyntiin Peikillä seurakisoissa starttaamassa A-merkki ja tuloksena toinen sija prosentein 62,3%. Startattiin Suvin kanssa myös yhdet rataharjoitukset. KN-speciaalista saimme 63,2 % ja Helppo A:2 63,1 %. Suvi oli molemmissa luokissa ykkönen.

Startteja Suville kertyi koulusta kolme, mutta sijoja ei jaettu rataharjoituksissa. Sijoituksia siis koulupuolelta yksi.

Heidi

Heidin kanssa starttasimme vain koulukilpailuissa tällä kaudella. Järvenpään aluekisoissa menimme Helppo B:3 ja Helppo A:2. Beestä irtosi 3 sija ja 63,4%. Aassa starttasimme ensimmäistä kertaa ja tuloksen 56%.


Heidin saldona siis 2 starttia ja 1 sija.

Suurimmat kiitokset tästä kaudesta kuuluu hevosten lisäksi niiden omistajille. Kiitos upeasta vuodesta Hanni Andersson, Jan Andersson, Päivi Kuisma, Janine Tiljander, Anu Leppäniemi sekä Tarja Metso!  

Ilman teitä ja teidän upeita hevosia mulla ei olisi mitään!

6 kommenttia

  1. Voitko laittaa estevideon carasta ?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogista pitäisi löytyä video caran yhdestä treeniradasta peikiltä. Kurkkaappa tägit cara ja videot!

      Poista
  2. Onko tuo cara vielä myynnissä ? Onkl kukaan käynyt katsomassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on myynnissä :) se, onko kukaan käynyt ponia katsomassa on aina ostajan ja kauppiaan välinen asia :)

      Poista