tiistai 31. joulukuuta 2013

Huolla hevostasi!

Mä olen huomannut Akun kanssa viime aikoina, että se on kunnon estetreenien jälkeen aika maitohapoilla seuraavana päivänä. Alkuun se saattaa olla hieman juokseva eikä viitsisi käyttää itseään kunnolla, mutta pienen työstön jälkeen se lähtee liikkumaan jälleen hyvin.

Klippaus on vielä hieman kesken..

Akun ollessa niin suuri, tarvitsee se näiden estetreeni-päivien jälkeen hyvät käynnit ja ravit alkuun, jotta se pääsee vertymään kunnolla edellisen päivän jäljiltä. Akua rasittavat nimittäin näiden treenin lisäksi vielä kuljetukset. Tämän vuoksi huolehdin tarkasti myös aina siitä, että se tulee maneesilla kävelytettyä hyvin, ennen kuin se laitetaan takaisin autoon. Lisäksi olen todella tarkka hevosen loimituksesta, koska pitkillä matkoilla niillä täytyy olla tarpeeksi takkeja, etteivät ne kerkeä kylmettää itseään. Ilman hyvää kävelytystä ja loimitusta ukkeli jumahtaa aivan täysin..


Lisäksi Akun kanssa (niin kuin muidenkin hevosten) teen aina rankan treenin jälkeisenä päivänä vain rennon liikutuksen eteen alas. Haluan että hevonen pääsee liikkumaan läpi kroppansa rentona ja eteen. Näin lihakset pääsevät liikkeelle ja maitohapot karisevat edes hieman pois. Töitä teen vain sen verran, että saan hevosen kuulolle ja kaikki askellajit käytyä läpi. Jos saan kaiken tehtyä parissakymmenessä minuutissa kävelen siihen päälle ainakin toiset 20min. Näin liikunta ei jää liian lyhyeksi, vaan heppa saa olla liikkeessä kauemmin, mutta rennosti.


Aku on myös hieman hyppäämisen jälkeen kerännyt nestettä jalkoihin, minkä vuoksi sen jalkoja pitää myös huoltaa entistä tarkemmin. Hyppäämisen jälkeen jalkoja kylmätään aina jonkun verran sekä nyt alamme laittamaan sille myös yöksi aina linimentit sekä lämppärit. Joka yöksi en halua lämppäreitä laittaa, koska silloin ne eivät välttämättä enää auta yhtä paljon hyppäämisen jälkeen.


Kylmälinimenttien lisäksi hevosille on hyvä laittaa esimerkiksi treenipäivänä ja treenin jälkeisenä päivänä pienen hieronnan yhteydessä esim. arnikaa selkään ja peppuun. Itse tykkään hieroa hevosia selästä ja takareisistä nimenomaan arnikalla, koska se leviää hyvin. Näistä hierontaan liittyvistä asioista pitäs vaan opetella niiin paljon lisää, millonkohan sitä ehtis..


Nämä kuvat on otettu mun estetreenin jälkeiseltä päivältä. Halusin avata Akua maanantaina väistöillä ja avoilla sekä ratsastaa sen hyvin eteen alas. Oona oli mukana jelppimässä mua koko päivän ja lisää niistä jutuista vielä myöhemmin! Mutta kiitokset siis Oonalle kuvista ja oli kiva päästä kuulemaan miten Oonankin mielestä heppa on mennyt paljon eteen päin :)

Väistöä


8 kommenttia

  1. Tosi hyvä kirjoitus, pisti miettimään omiakin tapoja ja kiva lukea teidän rutiineista. :) Ootte kyllä upea pari! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kiva että teksti herätti ajatuksia :)

      Poista
  2. Voi että toi Aku on kyllä hieno!:) teksti sai miettimään omia tapoja ja rutiineja mukavasti, tykkäsin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! On aina kiva saada vinkkejä blogeista, itse bongaan koko ajan muilta pikkujuttuja!

      Poista
  3. Aku on UPEA! Minkälaisia toiveita/tavoitteita sen tulevaisuuden suhteen on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on :) teen tänään illalla kaikki hevoset kattavan tavoitepostauksen :)

      Poista
  4. aku menee kyllä hienosti, oot tosi taitava ratsastaan!:) mitä tarkoittaa eteen alas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! Eteen alas tarkoittaa sitä, että hevonen venyttää turpaansa mahdollisimman eteen ja alas, jolloin se liikkuu mahdollsiimman rentona ja läpi koko kroppansa.

      Poista