keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Ihana Kikko

Mikään ei ole sen parempaa kuin hyvä valmennus ja ahaa-elämys. Mikään ei voita sitä.. Tai no, voitto ehkä. Ja noh, kaksoisvoitto kyllä myös tietysti ;)

Olin eilen siis Hildan kanssa Kikon tunnilla pitkästä aikaa. Heti alkuun Kikko totesi että "Hildastahan on tullut ihan normaali".. Onks siinä ollu jotai vikaa vai, häh!? No ei kuulemma ollut, mutta nuoresta ponista oli kuoriutunut ihan taitava poni :)

Aloitettiin ympyrällä ihan vain siirtymisillä käynnin ja ravin välillä. Hilda oli vahvan tuntuinen ja se jäi turhan matalaksi ja liikaa kädelle. Kikko neuvoi siirtämään sen käyntiin heti, kun se jäi yhtään vahvaksi. Käynnissä mun piti olla itse tarkkana siitä, että maltoin työstää käynnin rennoksi. Alkuun se ei meinannut onnistua, mutta Kikon annettua mulle neuvon "ratsasta käyntiä jalat irti" rentoutui poni todella nopeasti. Heti kun poni oli kävellyt muutaman askeleen rennosti, sain jatkaa jalan kanssa ja kappas, eipäs meillä ollutkaan enää mihinkään kiire :) Kun siirtymiset sujuivat, otettiin mukaan laukkaa. Nostin ensin ravista ja poni pysyi todella hyvin tuella ja pyöreänä koko ajan. Kikko oli aika yllättyneen oloinen meidän niinkin tasaisista nostoista ja saatiin kävellä hetki. Käynnin jälkeen tehtin sitten toinen suunta ja sinne myös nostot käynnistä, jotka sujuivat myös erittäin hyvin, jee!


Tämän jälkeen jatkettiin väistöillä diagonaalilta uralle. Yllättäen ennen vaikeampi, oikeasta jalasta vasemmalle väistö, olisin helpompi. Olin itse tarpeeksi nopea irrottavien apujen kanssa oikealta ja väistöt olivat todella laadukkaita. Vasemmasta jalasta oikealle meinasin itse jäädä alkuun liian hitaaksi vasemmasta ohjasta pidätteiden kanssa, mutta lopulta olin itse jälleen kartalla ja ponikin keveni huomattavasti.

Sitten siirryttiinkin avoihin. Avoissa vasen ohja meinasi taas jäädä liian hitaaksi nopeissa pidätteissä. Ai että sapetti. Tsemppasinkin sitten ihan todella huolella ja sain ponista irti muutaman tosi hienon avon :) Oikealle tehtiin oikein hyvin koko ajan, koska muistin itse olla nopsa!

Tunnin loppuun kerettiin vielä tekemään sulkujakin. Aluksi tehtiin muutamat käynnissä, jotta saatiin tarpeellinen taivutus ja oma kroppa kohdilleen. En ole itse koskaan saanut sulkuihin sellaista neuvoa, että lantio pitää kääntää hevosen lapojen mukaisesti, mutta se auttoi mua ihan hirveästi nyt tällä kertaa! Ja onhan se ihan loogistakin, taas ihmetyttää miksen itse ole tajunnut tätä aikaisemmin.. Ravissa mun piti ihan tosissaan taas miettiä nopeaa irroittavaa sisäohjaa, koska jos jäin vetämään, esti se ponin taipumisen. Loppuun esitettiin kuitenkin kelvot sulut molempiin suuntiin ja saatiin lopettaa! Poni on tehnyt niitä vielä niin vähän, että olin tosi tyytyväinen viimeisiin pätkiin.

Laukattiin vielä maneesia ympäri sillä mielellä, että saataisiin hepat ihan kunnolla liikkeeseen, kun oma kenttä on niin huonossa kunnossa. Käänsin jossain vaiheessa sitten diagonaalille ja ajattelin tehdä vaihdon ravin kautta. Kikko kuitenkin huusi että "nyt vaihto" ja mähän sitten vaihdoin. Ensin tuli vaan etupää ja ympyrällä takapää, jeee! Kikko pyysi tekemään saman tien vielä uuden toiseen suuntaa ja hiphei! Sieltä se vaihto tuli, ihan puhtaasti vieläpä :) Toki raipan avustuksella, mutta silti. Tein vielä ensimmäisen suunnan vaihdon uudestaan raipan kanssa ja hienosti poni suoritti senkin vaihdon. Vielä vauhtia kertyi vaihdossa hieman liikaa, mutta se ei haittaa. Pääasia, että poni vaihtoi ja että se tuli takaisin vaihdon jälkeen :) Nämä olivatkin sitten ponin ekat vaihdot, ai että oon ylpeä siitä <3

Mutta sitten siihen AHAA-elämykseen. Koittakaas arvata mikä se on!? Se liittyy itseasiassa mun ylävatsan ongelmaan ja mä en ymmärrä miten kukaan ei koskaan ole huomannu tätä ongelmaa aiemmin!!

Mä venytän mun LEUKAA eteen, aina kun hevonen jää vahvaksi edestä. Siis leukaa!! Siis vähän samalla tavalla kuin ne sellaiset ihmiset jotka osaa liikuttaa vaan leukaa ja päätä ilman että niiden muu kroppa liikkuu! Mun pitäs varmaan kuvata tästä teille video, koska en tiiä kuinka moni tajusi tosta selityksestä mtään :D

Eli Kikko huomasi tuon leuka-virheen nyt heti tunnin alussa. Mietin itse, miksei Kikko ole aiemmin sanonut siitä mitään, mutta syy on luultavasti se, että olen käynyt ponin kanssa Kikon luona vain kisoja ajatellen, jollon pääosassa en ole ollut minä, vaan poni ja sen liikkuminen. Toki tuo istuntavirhe on vaikuttanut tekemiseen, mutta Kikko ei varmasti ole samalla tavalla keskittynyt mun asentoon aiemmilla kerroilla.

LEUKA!! leuka on työntynyt eteen ja yläselkä taakse ja ylävatsa mennyt kasaan - ei näin.

Kikko pyysi mua siis heti alkuun pysähtymään ja otti mua leuasta kiinni ja veti sen oikealle paikalle ja käski ajatella samalla sellaista tunnetta, että yrittäisin tehdä itselleni kaksoisleukaa. Itseasiassa ihan kuka vain voi kokeilla tuota vaikka saman tien. Katso eteen päin, vedä leuka lähelle kaulaa ja koita tehdä kaksoisleuka. Tämän jälkeen pudota hartiat alas ja voila!! Mulla ainakin oma vatsa kasvaa pituutta hurjasti ylös ja selkä ryhdistyy myös kummasti. Ihana Kikko.

Parasta tunnissa oli, että huomasin itse joka kerta kun leuka lähti lapasesta. Kun sain leuan pysymään kurissa ja hartiat alhaalla, muuttui poni todella kevyeksi ja ihanaksi. Parhaat erot sain tunnin aikana aiempiin kertoihin verrattuna näkymään keskiraveissa, jossa poni joutui nyt ihan oikeasti venymään mun läpi, ilman että painui piiruakaan alas. Oli kyllä tosi hieno tunne tuntea ne liitävät askeleet takaa eteen ponin kanssa, koska se ei aiemmin ole tuollaista liitovaihetta väläyttänyt.

On tämä istunta vaan jännä juttu. Täytyy vaan jaksaa jatkaa sen työstämistä, kaikesta saa sen avulla niin paljon enemmän irti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti