sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Voihan Virma!

Naurulle ei meinaa tulla loppua :D Ratsastin tänään Hildan äidillä, Virmalla. Tuo pieni lentävä lihapulla oli kyllä huisin hauska tapaus ja nyt kyllä tiedän mistä Hilda on perinyt loistavan esteälyn sekä nopeat etujalat. Niin, ja sen huumorin.


Menin Virmalla ihan vain kokeilumielessä. Alkuun sain hieman keskustella ponin kanssa asetuksista ja taivutuksista, mutta kun ne saatii kohdilleen niin sain vain keskittyä ohjailuun ja poni puksutti tyytyväisenä eteen päin :)


Otettiin Virman kanssa muutamat hypyt alkuun ympyrällä ja voin rehellisesti sanoa, että tuo poni hoitaa kyllä aivan kaiken. Sille kun näytti esteen ja istui itse hiljaa, osui varmasti. Jos olisin tehnyt pienenkin pidätteen, olisi se mennyt ihan sekaisin. Yhden kerran koitin ja heti oltiin vähän lähellä. Päätin antaa ponin hoitaa. Ja sehän hoiti.


Tällaisia poneja pitäisi olla maailma täynnä. Mutkattomia, kilttejä, opettavaisia ja luonteeltaan täysiä kymppejä. Onneksi Virma on periyttänyt Hildalle nämä parhaat puolensa. Massu on onneksi jäänyt äiskälle.. Virma astutettiin siis aikoinaan Lorentsolla juuri siksi, koska tulevaan varsaan haluttiin aste lisää sporttisuutta, Virma kun on enemmän maatiaismalli :D


Loppuun hypättiin 16 metrin linjaa, johon meillä mahtui juuri sopivasti viisi askelta. Varmasti oltaisiin päästy se myös neljällä, mutta en viitsinyt lähteä työntämään mammaa sinne. Poni oli kyllä niin tosissaan ja mä en voinut muuta kun nauraa kun se oli niin huisin hyvällä tuulella.


Oli kyllä tosi mielenkiintoista kokeilla Virmaa ihan vain senkin vuoksi, että sai huomata sen ja Hildan yhtäläisyydet. Molemmilla on todella herkkä suu, niillä on hyvä työmoraali ja loistava estesilmä. Hilda on perinyt isänsä puolelta hieman liikkeensä svungia, mutta äidiltä tullut luonne näkyy kyllä todella selvästi. Molemmilla on aina pilke silmäkulmassa ja musta tuntuu että ne heittävät huulta toisilleen minkä kerkeävät. Hilda ja Virma siis asuvat samassa tallissa ja ovat tarhakavereita. Äitillä meinaa usein tulla hätä kun lapsi katoaa näköpiiristä, mutta Hilda on sen verran cool, ettei sitä huoleta vaikka mamma olisi ihan muualla ;)


Mun on ehkä pakko ratsastaa Virmalla vielä joku päivä uudestaan, niin hauska tyyppi se oli :)

6 kommenttia

  1. kiva lukea sun blogista Rauhalan kuulumisia kun itse kävi monta vuotta siellä :) kiva että pääsit testaamaan virman, se on niin mahtitamma ja se todella hoitaa esteillä kaiken, itse tuli koettua monia onnistumisia sen ansiosta ja saatua rusetteja kotiinviemisiksi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinhän se on :) ja pysy ihmeessä mukana menossa, rauhalan kuulumisia tulee viikottsin :)

      Poista
  2. voi kun näytät pikkuselta! :) kuinka pitkä oot?

    VastaaPoista
  3. Saattaa olla satula liian edessä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinhän se ikävä kyllä on! tuolaisella takakorkealla paksulla ponilla ei tahdo satula pysyä oikeassa paikassa :P ja häntäremmiä sille ei ole haluttu laittaa. onneksi se on tyytyväinen noin :)

      Poista