sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Vaikeuksien kautta voittoon

Tänään olikin sitten mitä todennäköisimmin kauden vikat koulukisat. Cara starttasi helppoa B:tä ja A:ta, Hilda taas pelkän A:n. 

Aamulla kävin ensin letittämässä Hildan ja laittamassa trailerin lähtövalmiiksi ja sitten jatkoin matkaa Caralle. Kisathan oli Caran kotitallilla ERT:llä ja Hilda tuli sinne omistajiensa kuljettamana. ERT:llä hain Caran tarhasta, suihkutin jalat ja letitin ponin. Tämän jälkeen lähdin maneesille ja kohti verkkaa.



Poni oli verkassa oikein hyvän tuntuinen ja sainkin sitä rentoutumaan pätkittäin jo tosi kivasti. Radalla meillä oli tosi hyviä pätkiä, mutta rutiinin puute näkyi mm. toisessa laukan nostossa, joka levähti käsiin. Poni ei ottanut pidätettä läpi vaan lähti nostoavusta vaan isoa ravia eteen.. Noh, isompi pidäte heti perään ja uusi nosto. Toisen laukasta raviin siirtymisen se myös jännittyi ja jäi ravissa hetkeksi epämääräiseen peitsiin, mutta jatkoi sen jälkeen taas hyvässä ravissa. Ja mikä upeinta, se KÄVELI. Siis ihan oikeasti käveli. Ja vielä pitkin ohjinkin... Cara on aina ollut sellainen paahtaja käynnissä. Se kävelee aina hurjaa kyytiä, mutta onneksi se on viime aikoina vähän jo oppinut relaamaan ja hidastamaan rytmiä :) Prosentteja radasta kertyi 65,22 ja sillä irtosi neljäs sija :) Olin poniin tosi tyytyväinen ja ekakertalaiseksi radalla, se käyttäytyi hirmu fiksusti!


A:ssa sitten ponin kunto hieman lopahti, ja siitä seurasi kiireinen tahti ja etupainoisuus. Poni ei enää jaksanut kantaa itseään ja tämän vuoksi se lähti juoksemaan ilman selkää ja turhan etupainoisena. Kuitenkin se suoritti kaikki radan tehtävät, vaikka tällä radalla käynti ei enää ollutkaan niin hyvää. Erityisen tyytyväinen olin väistöihin ja täyskaartoihin. Tältä radalta kertyi 61,89.


Hildan kanssa ei sitten ollutkaan ihan niin helppoa. Poni juoksi koko verkan alta minkä kerkesi ja painoi edestä ainakin tuhat kiloa. Mietin aika monta kertaa verkan aikana, että pitäiskö vaan pyytää Jania hakeman ne nivelet autosta... Mutta koska en tunnetusti ole luovuttaja-tyyppiä, päätin vetää leikin loppuun kangilla. Mietin, miten muuttaisin ratsastustani, ja miten saisin ponin paremmin kuulolle, kun jäljellä oli enää kaksi ratsukkoa ennen mua. Meinasi kyllä oikeasti epätoivon iskeä, kun en saanut ponia edes nostamaan laukkaa rauhassa, saatika sitten edes kävelemään..

Päätin kuitenkin ottaa kankiohjan eri tavalla käteen, kuin normaalisti. Yleensä pidän kangen keskisormen ja nimettömän välissä, mutta nyt vaihdoin sen tulemaan pikkurillin alta. Näin sain itse vaikutettua kangella vähemmän ja käteni pysyi tasaisempana. Tämän jälkeen asiat lähtivät sujumaan hieman paremmin ja kun pääsin radalle niin koko poni muuttui paljon yhteistyöhaluisemmaksi ja pehmeämmäksi! Kerrankin näin päin :) Yleensä se menee juuri päin vastoin.


Radalla ei sattunut rikkeitä ja muutama tosi hieno pätkäkin saatiin radalle. Itse olin erittäin tyytyväinen väistöihin, nostoihin sekä keskilaukkoihin ja siirtymisiin laukan sisällä. Poni oli tosi tasainen, vaikkakin hivenen liian matalana mun mielestä. Prosentit olivat hienot, 68 ja risat :) Poni voitti luokan ja sai paljon taputuksia!

Tässä sitä taas huomaa, kuinka epätoivoisesta tilanteesta voi nousta hyvään suoritukseen. Varmasti monen milestä se alunkaan meno ei ollut huonon näköiostä, mutta kun itse tuntee ponin niin hyvin, niin tietää ettei se ole alkuunkaan hyvän tuntuista ja silloin sitä tietenkin heti myös ajattelee, ettei se voi näyttääkkään hyvältä..


Ensi viikolla Hildan kanssa jatketaan kankitreenejä, Caran kanssa treenataan sileällä ja esteillä ja Akun kanssa osallistutaan Nanningin kurssille, hui! Poksun kanssa suoritetaan myös estetreeni ja Retun kanssa olisi myös tarkoitus työskennellä, samoin Villen kanssa.

12 kommenttia

  1. Kannattaako tollasella Akulla osallistua Daan Nanningin kurssille, joka on tarkoitettu lähinnä nuorille lupaaville ja kehittyville hevosille. Tuo 12 vuotias kömpelö ja hidas ruuna ei kai tuosta 100-luokasta kehity enää.

    T. Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siljan mukaan siellä on ryhmiä kaikentasoisille ja kerroin akun olevan hieman haastava. Mielelläni osallistun kurssille jo ihan vain sen takia että kehitymme omalla tasollamme :)

      Poista
    2. Ihmeessä kanattaa jos ja kun sinne hieman kokeneempaa sukupolvea saa mennä ja sun on varmaan aikaa turhaa tylla tänne valittaman. Kömpelö? Hidas? Tuskin erika edes osallistuisi akulla tälläiseen, jos hevonen ei olisi tarpeeksi "hyvä" siihen ... -.-

      Poista
    3. Valmennuksissa oppii aina, se on mun pointti :) oli alla mikä hevonen tahansa!

      Poista
  2. jee, hei vähänkö siistiä!! hyvä sä ja ponit :) onneaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee, kiitti :) mite siel menee?

      Poista
    2. aika hyvin menee! kulttuurishokki alkaa lievittymään jo, tosi iso paikka tää on ja hienoja hevosia täynnä tallit... Päivät menee niin nopeesti, eikä 12tunnin sisällä kerkeä oikeen hengähtämään, kun ainoastaan lounastauolla :D kielenkaa sujuu ihan ok! :)

      Poista
    3. kuulostaa hyvältä :) vitsi nauroin sille yhelle taulusta otetulle kuvalle, missä lukee "klippa" :D

      Poista