tiistai 22. lokakuuta 2013

Juttuja elämän varrelta: Hoida hevosia - niin mäkin tein

Tässä olisi nyt jatkoa paljon palautetta saaneelle Ratsastuskoulun puolestapuhuja- tekstille. Tässä tekstissä koitan avata teille mun fiiliksiä siitä, millaista oli (ja on edelleen) rahoittaa itse oma harrastustoiminta ja miten rikkaan se oikeasta on musta tehnyt. Ja ei, en puhu rahasta, vaan kokemuksista.

Niin kuin kerroin jo aiemmin, mun hoitajaura alkoi Peikiltä. Mulla oli aina hoitohevonen, joskus jopa kolme. Puuhailin niiden kanssa niin paljon, kuin vain sainkin. Aluksihan se oli tietysti vain kuntoon laittoa, harjailua sekä varusteiden putsaamista. Kävin ihan alku aikoina myös junnukerhossa, mitä tallin isommat hoitajat vetivät. Siellä opin ihan perusjuttuja hevosten väreistä kuumeen mittaamiseen.

Kuitenkin suuri käännekohta siinä, että pääsin jälleen eteen päin, oli mun TET-jakso, jonka päätin suorittaa tallilla. Pääsin tuon TET-viikon aikana siivoamaan karsinoita, klippaamaan sekä mm. nyppimään hevosten harjoja. Mutta se suurin asia, mitä tuolta viikolta sain, oli työ. Nina pyysi mua tämän jälkeen töihin aina lomien ajaksi, mutta mikä parasta, sain myös oman iltatalli-päivän. Näiden iltatallien ja lomien työpäivien ja niistä kertyneiden palkkojen ansiosta pystyin kustantamaan kaikki kisat ja osan tunneistani.

Lomien aikana tekemäni työpäivät kasvattivat roimasti tietämystäni hevosten hoidosta sekä ratsastuksesta. Näin miten Peik treenasi, miten hänen hevosistaan huolehdittiin ja kuinka niiden kanssa lähdettiin kisoihin. Opin jo nuoresta siis siihen, että hevosia on hoidettava aina huolellisesti ja samalla tavalla. Näin osattiin heti olla hereillä, jos hevonen ei ollutkaan ihan normaali. Jos asiat tehtäisiin miten sattuu, ei hevosen rutiineja ja tapoja tunnettaisi samalla tavalla, jolloin reagoiminenkin olisi heikompaa. Kaikki tehtiin aina hevosten ehdoilla.

Peikillä tein tallia vuosien ajan kesä- ja joulomat. Tein töitä aina niin paljon kuin niitä oli tarjolla, koska halusin säästöön aina tulevaa kautta varten niin paljon rahaa kuin mahdollista. Kaiken lisäksi kesäisin mun piti säästää rahaa aina tuntsareihin, koska mun oli kustannettava se lysti aina itse. Ja sehän ei ollut mitään halpaa puuhaa.

Tuntsareiden hoitaminenkin tulee aina jossain vaiheessa tiensä päähän. Mulla se päättyi siihen, kun yksi tallituttu oli vinkannut musta kansallisen tason kouluratsastajalle, Karoliina Liuksialalle. Karon ottaessa yhteyttä muhun olin tietenkin innoissani uusista haasteista, vaikka siitä ei maksettaisikaan mitään. Karolla oli iso kouluhevonen Rusalla ja kun sen ekan kerran kävin Falcaota siellä katsomassa, niin sillehän tielle mä sitten jäin.

Falcao ja Kyra Kyran PP Klinikassa


Falcaon hoitajana pääsin oikeasti sellaisiin paikkoihin, joiden arvoa en todellakaan osannut silloin arvata. Totta kai normaalit viikot koostuivat siitä, että dallailin Pasin (Falcaon lempinimi) kanssa ympäri maneesia ja koitin pikkuruisena tyttönä pitää sen kurissa, mutta ne viikot, kun kävimme Kyran PP Teamin treeneissä, olivat näin jälkeen päin ajateltuna oikeasti sitä suurinta kultaa mun kirstulle.

Mä sain seurata monen monta kertaa Kyran treenejä. Enkä seurannut vain kun Karo ratsasti, vaan kun seassa vetivät mm. Kikko Kalliokoski, Juuli Alftan, Maarit Raiskio, Mikaela Sorati ja Stella Hagelstam. Oli nuoria hevosia, GP-hevosia, onnistumisia ja ongelmia. Ja mikä parasta, kaikkeen löytyi aina ratkaisu. En silloin tajunnut ollenkaan, miten paljon hyötyä mulle oli siitä, että pääsin näkemään sen, miten ammattilaiset korjaavat hevosiaan oikeaan suuntaan ja kuinka he opettavat hevosilleen uutta. Kaikki ne kiitokset, rohkaisut ja korjaukset ovat jääneet todella hyvin mieleen. Ja edelleen, kaikki tehtiin hevosten ehdoilla.


Karon mukana kuljin myös kisoissa. Koska kiersimme pääasiassa kansallisia, näin paljon myös hyvää ratsastusta. Mutta näin myös paljon sellaista, joka kertoi mulle, miten en itse ainakaan koskaan toimisi tai tekisi. Kisoissa tapasin myös paljon uusia ihmisiä. Osa oli tietenkin tuttuja jo Rusalta, tai PP Teamista, mutta suurin osa oli uusia naamoja. Ja vaikka osa olikin tuttuja, heillä oli mukana aina joku, ketä en aiemmin ollut nähnyt. Jo silloin mä loin itselleni tietämättä sitä jokseenkin suurta verkostoa, joka mulla nykyään hevosmaailmassa on. Jokainen kisa antoin siis aina jotain uutta mulle kouluratsastuksen maailmasta. Mähän olin edelleen tuolloin 16-vuotiaana vannoutunut esteratsastaja, mutta täytyy myöntää, että koko ajan mua vedettiin syvemmälle kouluratsastuksen pariin...

Pasin muuttaessa Rusalta Tallbergien talliin (muistaakseni vuosi 2007), siirryin mä tietenkin mukana. Tämän tallimuuton kautta mukana tulivat myös omat haasteet. Rusalle pääsin bussilla tai junalla, mutta Tallbergeille julkisia ei kulkenut eikä kulje vieläkään. Karo oli onneksi sen verran hyvä puhumaan, että pummasi mulle kyytejä, jotta pääsin hoitamaan Pasia ainakin 3-4 kertaa viikossa. Yleensä mun kyydittäjänä toimi Juuli Alfthan, kenen hevoset seisoivat siis myös Nissalassa. Juuli nappasi mut kyytiin yleensä Kilosta tai Espoon Ikean hollilta ja jätti aina Espoon Ikean hollille. Sillä aikaa kun Juuli ratsasti, mä hoidin Falcaon ja seurasin Juulin treenejä. Ja tsing tsing, lottovoitto osui jälleen mulle! Kansallisen tason kouluratsastajan GP-hevosen ja nuoren hevosen treenaamista oli hei aika opettavaista katsella kolme tai neljä kertaa viikossa. Silloin mun silmä kehittyi ihan hurjasti. Koska Kikko piti tunnit Juulille lähes joka kerta kun olimme tallilla, opin näkemään asioita, joita Kikko halusi korjata sekä osasin erottaa hyvän korjauksen ja sen, kun korjaus ei riittänyt. Tallilla oli myös monia muita ratsukoita, joiden kehitystä pääsin seuraamaan, mm. Julia Tallberg. Näin paljon toistoja, tsemppiä ja onnistumisia. Ja edelleen, kaikki tehtiin hevosen ehdoilla.


 Loma-akoina Juulin ollessa lomalla pääsin tallille myös Granissa asuneiden Wikströmien kyydillä. Aina aikataulut eivät kuitenkaan oikeen osuneet kohdalleen, ja silloin menin junalla aina Mankkiin, josta lainasin kaverilta pyörää ja pyöräilin tallille sen 10 kilsaa suuntaansa. Kesällä myös Tallbergit lomailivat ja tuolloin sain ratsukseni Emman ponin Tomin. Tomppa oli ensimmäinen hevonen, jonka kanssa pääsin tekemään sulkuja diagonaalilla ja sarjavaihtoja. Oli muuten aika hieno poni ja on nykyään vieläkin hienompi :)


Vaikka olinkin pääsääntöisesti Karon hoitaja, lainasin Peikin vaimo Nina mua 2006 vuoden kesällä Oulun Pokaalin kisoihin. Tämä oli mun ensimmäinen pidempi reissu hevosten kanssa. Ninan kanssa näin siis ensimmäiset isot estekilpailut ja sain huomata, ettei se hoitajan arki estehevosten kanssa ollut kovin leppoisaa. Aamut alkoivat ruokinnalla klo 6, jonka jälkeen siivosin karsinat. Tämän jälkeen Nina aamuratsasti aina kaikki hevoset, jos luokat eivät olleet aamulla. Mukana meillä oli 3 hevosta, joista kaikista huolehdin tasavertaisesti. Päivällä hevoset oli letitettävä, hokitettava, puunattava ja ruokittava sekä tietenkin talutettava. Jokaisen hevosen kanssa autoin myös verryttelyssä esteitä nostamalla ja pitämällä huolta aikataulusta. Mä olin se, kenen oli koko ajan oltava hereillä, kuka on radalla ja monta on ennen Ninan rataa. Iltaisin kisojen jälkeen karsinat putsattiin uudelleen ja hevoset kävelytettiin ja niille laitettiin yöpintelit. Iltavedet käytiin katsomassa viimeisen kerran 11 aikoihin ja sen jälkeen kaaduttiin aina rättiväsyneinä sänkyyn. Kisat kestivät siis pe-su, mutta paikalle mentiin jo torstaina ja takaisin kotiin lähdettiin vasta maanantaina.

Vaikka olinkin Ninalla lainassa, autoin Karoa edelleen samalla tavalla. Kisoissa ei kuitenkaan hirveästi käyty, koska Falcao oli pikku hiljaa eläköitymässä ja Karolla oli kiikarissa jo muita hevosia. Taisimpa muuten tuon kesän aikana olla lainassa myös Antti Jurvasella Turussa, Antin toisen hevosenhoitajan apuna. Siellä pääsin jälleen luomaan lisää kontakteja ja tutustuin moneen huipputyyppiin.

Koska työt Peikillä olivat jatkuneet koko ajan, olin tuttu kasvo siellä kaikille. Myös Steniukset olivat huomanneet, että pyörin siellä kohtalaisen paljon. Soffi kysäisikin yhtenä päivänä, voisinko alkaa auttamaan häntä hevosten kanssa hieman enemmän, ja siinä vaiheessa mulla olikin aika iso päätös edessä. Karolle oli tässä vaiheessa tullut uusi hevonen, josta en niin kovin välittänyt ja Juuli oli siirtynyt muualle töihin, jolloin mulla ei oikein ollut enää kyytiä tallille. Olin silloin kuitenkin jo lukiossa ja koulukin vei aikaa, joten voitte vaan kuvitella, miten paljon mua houkutti parin kilsan päässä oleva talli ja hoitohevoset. Niin, ja suurin porkkanahan oli tietenkin raha.

Soffilla ja hänen siskollaan Karinilla oli niin monta hevosta, että niiden hoitamiseen hurahti aika monta tuntia päivässä. Työstä sai korvauksen, joka oli mulle silloin todella tarpeen. Olin nimittäin löytänyt ensimmäisen vuokrahevoseni Siuntiosta, jonne kuljin kaverin kyydillä. Mun oli siis maksettava osa bensoista, hepan vuokraus ja valmennukset. Samaan aikaan ajoin kaiken lisäksi ajokorttia, joka mun oli myös kustannettava alusta loppuun ihan omilla rahoilla. Tässä vaiheessa se oikea duuni sitten alkoi. Mä olin päivät koulussa, iltapäivät ja alkuillat hoitamassa Soffin hevosia ja illat Zaran luona Siuntiossa. Viikonloppuisin laitoin Soffille hevosia ja seurasin treenejä.

Treenien suhteen mulla kävi jälleen tuuri. Peikillä kävi säännöllisesti valmentamassa saksalainen Thies Luther, joka on aivan loistava valmentaja. Pääsin ottamaan oppia usein hänen loistavista harjoituksistaan. Näin jälkeen päin ajateltuna, näitä treenejä mun olisi pitänyt seurata enemmän. Niistä olisin voinut oppia vieläkin enemmän.


Koska kävin samaan aikaan Siuntiossa ratsastamassa Zaraa, tutustuin myös Alexandra Malmströmiin. Alexilla oli tallilla ratsastettava hevonen ja pääsin kaverin ansiosta myös hänen silmän alleen muutamaan otteeseen hänen hevosella. Ja nuo tunnit ovat olleet niitä tunteja, kun on oikeasti ymmärtänyt mitä ratsastus on. Sellaisia upeita onnistumisen ja oivaltamien hetkiä, ahaa elämyksiä isolla A:lla. Alexanda oli jo tuolloin superkiireinen ja kysyikin voisinko auttaa häntä hevosten kanssa ja vastapalvelukseksi saisin tunteja Zaran kanssa. Sehän sopi mulle ja revin aina jostain sen ajan, että pääsin Alexin avuksi Maarit Raiskion tallille Lohjalle. Alexilla oli silloin kaksi hevosta ja kolmas tulossa. Pääsin jälleen näkemään uusia hevosia, uusia ihmisiä ja lisää valmentajia.


Autoin siis pääsääntöisesti edelleen Soffia, mutta välillä myös Alexandraa. Soffin kanssa lähdinkin sitten ensimmäiselle ulkomaan reissulleni vuonna 2008. Eikä määränpää ollut ihan lähellä, määränpää oli nimittäin Espanja ja kansainväliset kisat Sunshine Tourilla. Soffi ja muut olivat menneet Espanjaan jo edeltä hevosten kanssa ja itse lensin sinne Soffin isän ja muun porukan kanssa jäljestä.

Sunshine Tourilla olin kaksi viikkoa ja hoidettavana oli Karinin, Jaakon ja Soffin hevoset. Kaiken kaikkiaa hevosia taisi olla yhteensä 5. Tourilla ma-ke olivat vapaapäiviä ja to-su kisat. Kisapaikalla oli muistaakseni kahdeksan nurmikenttää ja kaikissa oli tietokoneella toimivat kastelujärjestelmät, wau! Espanjassa kisatjärjestelyt ovat Suomeen verrattuna aika kaoottiset, verkkavalvojalle ilmoitetaan aina kun saapuu verkkaan ja sen jälkeen välillä verkkavalvoja kertoi milloin olisi starttiaika ja välillä mentiin lähtölistojen mukaan. Espanjalaisethan selvisivät ilman ongelmia, mutta siinä vaiheessa kun verkkavahti ei puhu englantia ja kukaan meistä taas ei espanjaa niin elekieli on aika kova juttu.. Aina kuitenkin selvittiin ja päästiin radalle ajoissa :)

Kisoissa oli isojen kisojen tuntua ja mun henkinen maailmakin oli koetuksella. Asuin yksin heppa-autossa ja ainut kaveri siellä oli Helasoiden hoitaja joka asui muutaman auton päässä. Kaiken lisäksi mun autossa ei toiminut valot, joten illat oli välillä aika yksinäisiä kun muut asuivat taloissa kauempana. Hengailinkin aika paljon heppojen kanssa ja seurasin mahdollisimman paljon kisoja.

Loppukauden hoidin Soffille kaikki kotimaan kisat ja käytiinhän me myös Ruotsissakin Karlstadin kisoissa. Tuolla meillä oli mukana "vain" kolme hevosta. Karin hyppäsi Iineksellä, Soffi Mopsilla ja Jaakko Elviksellä. Kisat olivat todella hienot ja jälleen pääsin näkemään erillaista hevoskulttuuria. Ja tällä tarkoitan sitä, että sain huomata, kuinka paljon suuremmassa skaalassa Ruotsissa harrastetaan hevosurheilua, kuin Suomessa. Nämä olivat kuulemma ihan normaalit kansalliset ja voin kertoa, että hevosia ja ihmisiä, niin ratsastajia kuin yleisöä, oli aivan hullusti. Miksi ne ruotsalaiset on aina niin paljon edellä..

Myös syksyllä jatkoin hoitamista Soffille ja pääsin ratsastamaankin. Soffin poikaystävä Jaakko oli koulussa Rovaniemellä välillä aina pidempiä pätkiä, jolloin sain ratsastettavaksi ja hoidettavaksi hänen hevosen Elviksen. Pääsin ratsastamaan siis paljon ja tästä sain irti todella paljon.

Myös Alexandraa autoin edelleen aika ajoin ja pääsin kipuamaan myös hänen hevostensa kyyttin. Alexin ollessa kipeänä tms. sain ratsastaa kunnon konkarilla Mr Beanilla, eli Ruotsin maajoukkueen entisellä kouluhevosella. "Papun" kanssa pääsin treenaaman vaihtoja ja tuntemaan niin vahingossa, kuin tarkoituksella ensimmäisiä piffin ja paffin askeleita. Pääsin myös ratsastamaan Alexin nuorta hevosta, Kattenia. Katten valittiin sen saman syksyn aikana itseasiassa sen kauden parhaaksi nelivuotiaaksi laatuarvostelussa. Siellä olin Alexin mukana ja pääsin jälleen tekemään uuden aluevaltauksen. Näin, miten lattarit toimivat ja olin jälleen kokemusta rikkaampi.

Seuraava pidempi ulkomaanreissu olikin mun lukuloman aikana, kun lähdin Alexandran kanssa Saksaan. Alexandra lähti treenaamaan Hubertus Schmidtin luo ja lupasin lähteä avuksi menomatkalle ja palaamaan takaisin lukuloman ajaksi. Ajoimme siis hevoset Suomesta Ruotsin kautta Tanskaan ja sieltä lautan kanssa Saksaan. Yövyimme Ruotsissa ja viivyimme siellä muutaman päivän Carolinen luona. Ja täytyy sanoa, että se Carolinen talli on edelleen hienoin talli, jonka olen koskaan nähnyt. Miljöö oli jotain aivan uskomatonta ja puitteet aivan mahtavat. Seuraava stoppi oli Malmön paikkeilla, Kalle Fazerin vanhassa tallissa. Siellä viivyimme vain yhden yön, jonka jälleen jatkoimme matkaa Thiessin luo, jossa yövyimme jälleen. Sieltä matka jatkui Hubben luo. Itse olin paikan päällä vain muutaman päivän, jonka jälkeen lensin kotiin. Takaisin palasin kuitenkin kahdeksi viikoksi ja se aika vasta hienoa olikin.

Hubben luona treenasi paljon erittäin hyviä ratsastajia, mm. Emma Kanerva. Pääsin seuraamaan päivittäin Alexandran, Emman ja muiden gurujen treenaamista. Jälleen sain kehittää omaa silmää, kun näin hevosten liikkuvan ja Hubertuksen korjaavan liikkeitä ja ratsastajien tekemistä. Myös saksan osaamiseni kehittyi tuolla paljon.

Valitettavasti tuolla emme kerenneet kiertämään kisoja, mutta opin noiden viikkojen aikana ihan hurjasti ihan kyllä noiden treenienkin perusteella. Tullessani pois Saksasta lopettelin pikkuhiljaa Soffin hevosten hoitamisen. Hoidin Soffille edelleen muutamia kertoja viikossa, mutta koska lukio loppui, aloitin myös oikeat työt. Jatkoin edelleen myös Zaran kanssa, mutta lopulta omistajan oli pakko luopua tuosta sympaattisesta pikkuhepasta. Tämän jälkeen löysin sitten Päivin. Mutta se on sitten kokonaan taas eri tarina se...

Se, mitä mä haluan tällä tekstillä sanoa, on se, että tehkää hyvä ihmiset kaikkea mahdollista. Luokaa suhteita, varsinkin te nuoret. Mä en olisi mitään ilman kaikkea tätä kokemusta, mitä oon kerännyt kaikkien vuosien aikana. Mä oon lapannu paskaa, juossu alkeisratsastajien kanssa taluttajana tunneilla, letittänyt hevosia HIHS:issä, taluttanut hevosia tuntikaupalla ympäri maneesia, polkenut tuhansia kilsoja pyörällä ja juossut busseihin ja juniin, jotta pääsisin tallille. Ja se kaikkein tärkein asia, mä olen katsonut ja kuunnellut eri valmentajia tuntikausia. Vaikka kaikesta ei makseta, saattaa se silti maksaa itsensä jollain muulla tavalla takaisin. Tai itseasiassa se ei saata, vaan se todellakin maksaa itsensä aina takaisin.

Vaikka mun on aina ollut "pakko tehdä" näitä hommia, jotta olen voinut kustantaa oman ratsastukseni, tekisin sen uudestaan koska vain. Vaikka ilmaiseksi. Koska ilman kaikkia noita kokemuksia mä en olisi mitään.


28 kommenttia

  1. Tää oli todella kiva teksti!! Tosi kiva lukea miten, joku vanhempi on edennyt tästä pisteestä missä olen nyt. Minulla ei siis ole rahaa juurikaan käydä tunneilla, mutta kokoajan juoksen tunneilla taluttelemassa ja teen paljon töitä sen eteen että pääsee ratsaille. Kisaamisenkin olen aloittanut, joksenkin huonoin menestyksin. Tosi kiva postaus todellakin ja odotan jo seuraavaa tälläistä! :) Sait blogillesi uuden lukian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset kommentit on tosi hienoja lukea! Just tämän vuoksi mä haluan jakaa mun omia kokemuksia, jotta muutkin uskovat siihen, että voivat päästä eteen päin :) Helppoa se ei ole, mutta ne jotka oikeasti jaksavat tsempata ja tehdä töitä haluamansa eteen, saavuttavat sen kyllä!

      Poista
  2. Hyvä teksti! Luin sitä vähän päälle 10min :D kerro ihmeessä enemmän tuosta miten tutustuit päiviin jne.

    VastaaPoista
  3. Hurjan hyvä ja mielenkiintonen teksti. Tälläsiä (ja tietysti sun muitakin) postauksia on tosi kiva lukea! Melkein harmitti kun se loppu, kun olis tehny mieli lukea enemmänkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Ja lisää on tulossa, joten älä huoli, kyllä sitä luettavaa vielä riittää :D

      Poista
  4. Sulla on asenne kohdallaan! Toivottavasti moni ottaa esimerkkiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkin toivon, että tää teksti herättää ihmisiä hieman miettimään :)

      Poista
  5. tää oli tosi hyvä teksti! tällä hetkellä itellä on ikää 14 vuotta ja on alkanu vähän laiskottamaan tallihommat ja taluttaminen ym. mut kyllä taidan sittenki kipasta nyt tallille, kenties johtais joskus samallaisiin tuloksiin ku sulla, ihan uskomaton tarina jotenki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallille vaan ja hommiin :) vaan taivas on rajana näissä hommissa!!

      Poista
  6. Ohoh, tosi ihana teksti! Tätä jaksoi hyvin lukea, kuvia ehkä olisi voinut olla vähän enemmän piristämässä tekstiä, otathan tän siis ihan rakantavana palautteena. Harmi kun meidän tallilla ei tarvita taluttajia/ei oteta ihmisiä töihin/tetissä siivotaan vain lomamökkejä eikä hevosten parissa tehdä tuskin mitään... :( Olen ollut kyllä kisahoitajana monissakin kisoissa vuokraheppani omistajan kanssa, mahtavia kokemuksia tullut kun pääsee matkustamaan ympäri suomea kisoissa mukana! Onnea vielä tulevaisuuteen, sustahan saattaa tulla jonain päivänä ihan huippuratsastaja, sussa on ainesta ja sitkeyttä siihen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta ja tsempistä :) löytyisikö kotisi läheltä jotain toista tallia, missä saisit tehdä enemmän? Silmät ja korvat vaan auki, löydät jotain ihan varmasti :)

      Poista
  7. nää sun tekstit on tosi inspiroivia! :D just tänään oon menossa tutustumaan uuteen hoitoponiin. ite en ole ikinä tykännyt kattoa muiden ratsastusta, siitä tulee enemmän haikea fiilis kun itekkin tahtoo ratsasille. kuitenkin jos siitä on noin paljon hyötyä niin taidan alkaa kattomaan kokeneempien ratsastusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kannattaa seurata muiden ratsastusta ja tekemistä! Ja sehän on vaan hyvä, että tekee mieli satulaan! Silloin ainakin sulla on motivaatiota oppia ja tehdä :)

      Poista
  8. oot iha kauhee varusteratsastaja!!!...... hah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satsaan saappaisiin ja kypärään, koska ratsastan niin paljon :) Housuihin taas en viitsi satsata, koska ne kuluvat huonoiksi niin nopeasti, olivat ne sitten kympin Hööksin housut tai 200 euron Animot :)

      Poista
  9. Pakko myöntää että tän tekstin luettuani tuntuu, että itselle on ojennettu kaikki valmiina hopealautasella! Ja mä kun kuvittelin tekeväni kovasti töitä, hah... Katselin sun ratsastusta jo tänä kesänä Laaksolla ennen kun löysin tän blogin ja nyt kun oon lueskellut sun kirjotuksia, niin voi että, kyllä nousi sun pisteet mun silmissä! Paljon tsemppiä myös jatkoon, vaikkakin tolla asenteella pääset varmasti vaikka mihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Ja Laaksolla ei aina kesällä ihan sujunut, toivottavasti katsoit silti mun menoa hyvällä :D haha.

      Mä aion tehdä näitä hommia niin paljon kun vaan pystyn ja sillä kalustolla mitä on :) Nyt on alla tosi kivat ja hienot hepat, kun vaan jostain sais sen 120-tason hepan vielä.. unelmia pitää aina olla, eiks niin ;)

      Tsemppiä kans sulle! Kävin kurkkaamassa sun blogia ja huomasin, että oot myyny ponisi ja uusi heppa ilmeisesti tulossa :)

      Poista
    2. Juu heppa ollut tässä vuoden verran jo, nykyinen blogi löytyy osoitteesta http://velingtons.blogspot.fi/. Ja hyvällä tottakai katselin :)

      Poista
    3. Pitääkin käydä tsekkamassa myös toi :) Ja kiva kuulla :D

      Poista
  10. Vitsit on hieno teksti! Tsemppiä tulevaisuuteen :)

    mustakin tuntuu vähän siltä että mulle on vaan annettu kaikki vaan hopeelautaselle kun vertaa sun elämään.. :P
    girl-and-eight-hoof.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mä olen tosi iloinen että oon jaksanu tehä hommia, siitä on saanut niin paljon irti :)

      Poista
  11. Upea kirjoitus ja täyttä asiaa! Monella on kiire saada oma poni nuorena (tai niillä poniäideillä lapsilleen), mutta niin paljon taitavampia hevosihmisiä saadaan juuri näin. Se vaatii aikaa ja uhrauksia, mutta en myöskään vaihtaisi hoitajakokemuksiani mihinkään muuhun. Oman hevosen voi hankkia sitten kun täytyy asettua paikoilleen. Ja siinä vaiheessa sitä silmää onkin paljon enemmän löytää se oikea hevonen. Tsempiiä jatkoon, loistava asenne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivoista sanoista :) Oon sun kanssa täysin samaa mieltä!!

      Poista
  12. Löysin toisen blogin kautta tähän tekstiin. Minä olen myös päässyt ratsastamaan lähinnä vain sen vuoksi, että olen ollut aktiivinen tekemään hevosten parissa. Ratsastuskoululla tein iltatalleja kolmesti viikossa, jotta sain sitten ratsastaa ja tätä kautta minua sitten suositeltiin muille talleille viikonloppu- ja lomatöihin, sekä hoitamaan talleja ja kotiin jääneitä hevosia, kun omistajat olivat kisamatkalla tai muualla. Olen tehnyt töitä ympäri Suomea erilaisilla talleilla ja päässyt ratsastamaan monenlaisia hevosia. Itse en ole innostunut kilpailemisesta tai kovinkaan tavoitteellisesta valmentautumisesta, mutta kaikki ne kerrat, kun olen päässyt seuraamaan oikeasti taitavien ratsastajien menoa ovat olleet opettavaisia myös sitä omaa treenailua varten. Ja korvaamattomita on takuulla se hevosmiestaito mitä on oppinut, kaikki pieni nippelitieto ihan hevosen peruskäsittelystä!

    Nykyään monet tosiaan odottavat kaikkea valmiina eteensä ja tuntuu, että ennen oltiin valmiita viettämään tallilla vaikka koko päivä siivoamassa ja harjaamassa kuraisia hevosia, vaikka tästä ei olisi saanut mitään palkkiota. Nykyään se oma poni pitää saada täysihoitotalliin ennenkuin ollaan kerätty minkäänlaista hevosmiestaitoa. Kyllähän toki taitavaksi ratsastajaksi voi tulla vain ratsastamallakin, mutta se on aivan erilaista taitoa kuin mitä minä itse ainakaan arvostan. Oikeasti taitava ratsastaja osaa käsitellä ja hoitaa hevosta myös muissa tilanteissa ja näin ymmärtää sen sielunelämää myös paremmin selästä käsin.

    Harmikseni olen nyt pitkällä tauolla ratsastuksesta erinäisten vaivojen takia, mutta toivon todella pääseväni pian taas tekemään töitä hevosten parissa ja tutustumaan uusiin ihaniin nelijalkaisiin, sekä näiden mahtaviin omistajiin ja valmentajiin! :) Toivotan sulle todella paljon tsemppiä heppailun ja kaiken muunkin parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hienoa kuulla samanlaisia ajatuksia :) Tosta "kaikki mulle heti valmiina NYT" voisin kyllä kirjoittaa myös ihan oman postauksen.. Siinä menee monta asiaa vikaan kun lapselle ostetaan saman tien oma kilpaponi ja vanhemmilla ei yleensä, ikävä kyllä, ole mitään hevosmiestaitoja.

      Toivottavasti pääset taas pian heppailemaan, nuo tauot ovat aina niin viheliäitä. Ja ihana kun mainitsit omistajat! Niillä todellakin on merkitystä hevosmaailmassa. Mulle on sattunut kohdalle tosi upeita hevosenomistajia ja tyytyväisempi en voisi hevosiin ja heidän omistajiin olla :)

      Tosi paljon tsemppiä myös sulle jatkoon :)

      Poista
  13. Kyllä silmät nyt aukeni iha uudella tavalla tän tekstin myötä! On todella hienoa, mitä kaikkea olet saavuttanut tuossa tilanteessa, vaikka niitä rahakkaita vanhempia ei ole. Itse olen tällä hetkellä myös siinä tilanteessa että harrastukseni maksan itse, olen 18-vuotias, asun omassa asunnossa ja opiskelen lukiossa. Kirjoititko kuitenkin hyvät paperit, vaikka noin paljon hevosten kanssa tekemissä olitkin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Itse asiassa kirjoitin ihan kohtalaisesti. Olen aina ollut vähän turhan laiska lukija, mutta sain c:n paperit! Kannattaa kuitenkin koittaa panostaa kouluun tuossa vaiheessa niin pääsee helpommin jatko-opiskelemaan!

      Poista