keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kuninkaalliset. Day 4. Mestaruuden 2. osa ja Saken estekoe

Ompas tästäkin vierähtänyt jo aikaa! Nyt sitten vikan päivän sepustukset ilmoille :)


Viimeisen päivän urakan aloitti siis Sakke. Vuorossa oli siis laatuarvostelun viimeinen osa, estekoe. Koska Sakke oli jo edellisenä päivänä osoittanut väsymisen merkkejä, tein todella tiiviin ja lyhyen verkan. Ihan vain pari hassua kierrosta ravia ja laukkaa. Laukka oli harmikseni todella kulmikas ja se ei meinannut millään pyöriä kunnolla.

Siinä vaiheessa totesin että parempi antaa vain Saken kävellä koska verkka oli sen verran nafti, etten päässyt kunnolla laukkaamaan siellä eteen kevyessä istunnassa. Kävelyjen jälkeen siirryin radan puolelle ja otin saman tien laukkaa eteen kohti tukea. Herättelin siis Saken kunnolla ja otin muutamat verkkahypyt. Laatuarvostelussa nelivuotiaat saavat siis hypätä kaikkia kolmea tehtävään kuuluvaa estettä ensin ihan pienenä ennen kunnon suoritusta. Sakke teki hypyt varmasti, mutta laukka olisi saanut olla paljon aktiivisempi ja napakampi. Kun olin verryttelyhypyt tehnyt, annoin tuomareille luvan nostaa esteet.

Esteet nousivat melko korkeiksi heti ekan kierroksen jälkeen. Olin hypännyt kotona n. 80cm rataa ja yksittäisenä enintään 90cm korkean okserin, joten hieman alkoi jännittämään kun rata oli jo tokalla kierroksella yli 80cm. Sakke oli onneksi koko ajan tosi varma, mutta vikan kierroksen metrinen okseri oli jo musta aivan valtavan kokoinen Sakelle. Onneksi se hyppäsi puhtaasti ja näytti hyvää tekniikkaa olemalla varovainen.

Kommentit Sakesta olivat "Hyvä jalkatekniikka, käyttää melko hyvin selkää. Laukka ei vielä ole tarpeeksi voimakas ja sitä on hankala lyhentää. Hevonen on kuitenkin todella yhteistyöhaluinen ja pyrkii olemaan varovainen. Hyvin esitetty ja valmisteltu". Hyppytekniikasta psteitä 7,25, hyppykapasiteetti ja laukka 7 ja ratsastettavuus sekä yhteistyöhalukkuus 7. Olin itse hieman pettynyt tuohon viimeiseen pistesaldoon, sillä mielestäni Sakke antaa hyvin ratsastaa sekä vaikuttaa itsensä ja se on todella yhteistyöhaluinen, mutta näin nyt tällä kertaa. Muuten pisteet olivat mielestäni ihan linjassa, sillä huono laukan laatu juuri estekokeessa vaikutti tottakai paljon pisteisiin.

Sakke oli lopulta kahdeksas kun kuusi sijoittui kokonaiskilpailussa. Tottakai tulos oli hieman pettymys minulle, olin itse asettanut sijoituksen tavoitteeksi, mutta aina ei mene asiat niin kuin toivoisi :)

Kolmas kierros 120cm

Saken jälkeen pääsinkin jo kävelemään Retun mestaruusrataa. Johku ja Kirsi tulivat kävelyyn avuksi ja totesimme yhdessä esteiden olevan jälleen melko pieniä. Rata alkoi pystyllä ja jatkui suoralla linjalla trippelille. Kolmonen oli mielestäni yksi radan haastavimmista kohdista. Käännyttiin kulmamaisesti takaisin päin pieni tie okserille, mistä seurasi 25m linja pystylle kaarevasti. Tämän jälkeen kierrettiin puska ja tehtiin uusi lähestyminen vesimattopystylle jolta jatkettiin radan toiselle linjalle joka oli 21m. Tämän jälkeen oli aikaa ratsastaa seuraavalle okserille joka oli metsäkentän päädyssä ihan yksin. Sieltä taas hyvä matka jo itsessään haastavalle kolmoissarjalle, josta tehtiin suora linja pystylle. Viimeinen este oli radan keskellä ja oli esteistä kapein, haastava vika este siis. Yhteensä radassa oli 11 estettä ja 13 hyppyä. Edellisen päivän rata oli yhden hypyn lyhyempi - ratamestari todella koetteli meitä.

kolmas kierros, 120cm

Rata hypättiin siis 110cm korkeudella. Edellisen päivän sijaluku oli jaettu kahdella, josta saatiin pisteet jokaiselle. Ennen tokaa kierrosta lähes kaikki olivat siis yhden pudotuksen päässä kullasta. Lähdimme radalle käänteisessä järjestyksesä ja olin itse 7 vuorossa. Verkassa Kirsi oli auttamassa koska Johku joutui takaisin tuomarointihommiin.

Verkassa Retu oli suora ja todella hyvin avuilla. Se hyppäsi todella varovaisesti ja oli sopivasti innoissa. Parempaa fiilistä radalle mentäessä ei olisi voinut olla :) Jo ekasta esteestä asti tunsin miten messissä Retu oli. Se hyppäsi ihan mielettömän hyvin.. Kolmoselle en vaan meinannut saada sitä kääntymään kun se oli niin innoissaan ja jouduin avaamaan sitä kohti kolmos okseria liikaa. Sen jälkeen seurasivat ongelmat. Vaikka kolmonen päästiin yli kunnialla, ajautui Retu hypyssä liikaa oikealle ja se lähti oikaisemaan seuraavalle esteelle liikaa. Tässä vaiheessa en reagoinut tarpeeksi nopeasti ja ajuduimme auttamatta liian lähelle pystyä, josta saimme puomin. Koko loppuradan Retu hyppäsi upeasti ja en voinut kuin fiilistellä sen halua auttaa ja yrittää niin paljon mun puolesta.

Päästiin maaliin yhdellä pudotuksella ja sitten jännitettiinkin seuraavien tuloksia. Kun odotimme miten viimeiset selviäisivät radasta tajusin, ettei kukaan muu hevonen koskaan ole taistellut tolla tavalla mun puolesta. Vaikka olen Akun kanssa tehnyt hienoja ratoja ja se hevonen on vienyt mut korkeammalle tasolle, niin ikinä en ole saanut siitä noin vahvaa tunnetta. On hyppyjä missä se on tuntunut tuolta, muttei rataa, jossa se olisi tuolla tavalla taistellut. Se tunne mikä Retusta välittyi tolla radalla oli aivan uskomaton. Ihan kuin se olisi tiennyt miten tärkeää toi oli mulle <3

Rundin kolme viimeistä tekivät kaikki lopulta nollan, joten mun mitalihaaveet muuttuivat todella kaukaisiksi. Vaikka tekisin kolmannelta kierrokselta nollan, pitäisi kaikkien kolmen parhaan pudottaa vähintään kaksi puomia.. Kolmannelle kierrokselle pääsi siis 10 parasta.

Pääsin siis lähtemään kolmannelle kierrokselle ilman minkäänlaisia paineita ja tekemään vain suoritusta mun ja Retun ekalta 120-radalta. Rata oli 8 estettä pitkä ja se sisälsi yhden sarjan. Itse rata ei lopulta hyvästä uudesta verkasta huolimatta sujunut niin hyvin mun osalta. Ehkä se jännitys oli lauennut sen verran paljon, etten keskittynyt ihan täysillä. En vain jotenkin päässyt radalla esteille enää rytmissä ja tämän vuoksi Retu joutui liian lähelle mm. ekaa linjaa. Tämän vuoksi jouduin avaamaan sen laukkaa liikaa linjan tokalle osalle, mistä saimme puomin. Oma moka siis, ihan sama juttu kuin Dumissa. Myös sarjalle kämmäsin lähestymisen ja jouduin pyytämään Retun eteen kohti b-osaa, josta myös puomi. Myös vika este tuli alas, sinne vielä surkeampi askel kuin edellisille! Pidin kuitenkin sijoitukseni kuudennessa paikassa vaikka virheitä tulikin se 12. Kaikki kolme parasta hyppäsivät vikan kierroksen joko puhtaasti tai yhdellä puomilla, joten vaikka olisin ollut puhdas, en olisi päässyt 5:ttä sijaa ylemmäs.

uusi huppu Just Dressagelta on ihana<3

Kokemuksena kisat olivat upea ja ennen kaikkea oli hienoa nähdä että Retulle ei ole henkisesti mitään ongelmaa hypätä noinkaan suurta rataa. On se vaan upea<3 Kiitokset myös Retun omistajille kun saan sillä kilpailla, noi hienoa hevosta tulee harvemmin vastaan! Myös hoitajat olivat isossa roolissa läpi viikonlopun, kiitos myös teille :)

Mukavaa tsemppiä loitte myös te kaikki lukijat jotka tulitte moikkaamaan :) Oli todella kannustavaa saada teiltä tsemppejä! Ja Retu kiittää myös kaikista kehuista, herrasmies kun on ;)

Ensi vuonna taas uudestaan. Tosin sitten onkin kaksi reissua kun kunkkarit on eri paikassa kuin mestaruus. Mutta sehän tarkoittaa vain tuplakivaa ;)



2 kommenttia

  1. Olin katsomassa sun ratoja sunnuntaina, ja ei voi muuta sanoa kuin että hyvin ratsastettu! Jotenkin olin positiivisesti yllättynyt kuinka siistejä ja selkeästi etukäteen harkittuja teitä ja ratkaisuja teit radoilla, tosi hienolta näytti teidän meno. Retu on ollut yksi suosikeistani aina, toivottavasti jonain vuonna teillekin suodaan se ansaittu mitali :)

    VastaaPoista
  2. Minäkin näin Saken askellajeissa ja olet kyllä niin siisti ratsastaja että sitä on ilo katsoa! Onkos sinulle uutta nuorta Saken tilalle tulossa ratsutettavaksi? ;) innolla olen näitä nuorten juttuja lukenut etenkin nämä suomiputet mutta tietysti nyt myös Aapon kuulumisia seuraillut. Hyvää syksyä!

    VastaaPoista