tiistai 15. syyskuuta 2015

Aapon ekat hypyt muualla

Aapo kävi tekemässä juuri ennen Kemiön kisoja elokuun alussa ensimmäiset hypyt myös vieraassa paikassa. Otin reissuun matkaan myös Retun ja matka taittui kohteeseen ihan kävellen. Aapon koti sijaitsee muutaman kilometrin päässä Ruutsaloilta ja matkan pääsee kävelemään turvallisesti leveää hiekkatietä pitkin. Ratsastin itse Retun pelipaikalle ja ihana Tuke oli auttamassa ja talutti Aapon sinne Retun perässä. Menomatka sujui todella hyvin ja Aapoa ei paljon hätkäyttänyt ne muutamat autot jotka ohi ajoivat.

Ruutsaloilla Rosa oli juuri lopettanut edellisen tunnin ja pääsin Retun kanssa heti verkkailemaan. Aapo odotteli kiltisti Tuken kanssa. Välillä kaksikko käveli, mutta Aapo seisoi niin nätisti että suurimmaksi osaksi kaverit katselivat Retun menoa.

Kun Retu oli hypätty valmiiksi, juoksautti Tuke Aapoa muutaman kierroksen, minkä jälkeen kipusin itse kyytiin. Aapo meni tosi nätisti heti alusta asti ja Rosa kehui sitä ryhdikkääksi ja fiksuksi :) Olin niin tyytyväinen päätökseeni viedä se heti muutaman kotona hypätyn kerran jälkeen muualle, näin se oppi alusta asti siihen, että tilanteet ja paikat muuttuvat.

Ravasin ja laukkasin kevyesti molempiin suuntiin, jonka jälkeen kävelin pitkin ohjin muutaman kierroksen. Tämän jälkeen aloitimmekin suoraan HYPYT! Tähän mennessä olin aina aloittanut puomeilla, mutta Rosa laittoi meille suoraan ristikon. Lähestyin ristikkoa ravissa ja Rosa pyysikin mua istumaan alas ennen ristikkoa ja hieman levittämään käsiä leveämmälle, jotta ne loisivat tukea ja estäisivät ajatuksia ohijuoksusta :) Tein työtä käskettyä ja muutamat ensimmäiset hypyt olivatkin aika isoja. Toistettiin ravissa tätä isojen hyppyjen jälkeen vielä pari kertaa ravissa, jolloin hypyt rentoutuivat.

Yhtä kamikaze loikkaa lukuunottamatta hypyt sujuivat tosi hyvin. Aapo teki nätisti kaiken mitä pyydettiin ja päästii hyppäämään kahta estettä jo peräkkäin :) Alla videolla muutamat hypyt. Rosa neuvoi pitämään esteet vielä jonkun aikaa pienenä, mutta erikoisesteet saisi kuulemma ottaa treeniin mukaan nopeammin koska Aapo on niin hyvin menossa kaikesta yli.

 

8 kommenttia

  1. Tosi kivannäköstä menoa. Minkä ikäne Aapo on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aapo on 4, mutta olen sisäänratsastanut sen vasta nyt alkukesästä :)

      Poista
  2. Tosi hienosti menee :)

    VastaaPoista
  3. Siis WAU! On tuolla hevosella pikkasen hyvä tekniikka! :) Ihan sika hienon oot ostanu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se joo hypätä osaa :) Katsotaan kuinka pitkälle rahkeet riittävät ;)

      Poista
  4. Wow, tuosta videosta ei huomaa, että Aapolla on hypätty vaan kerran aiemmin! On sulla ihana hevonen <3
    -Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ennen tuota reissua hypännyt kotona pari kertaa :) Mutta on se ihana <3

      Poista