torstai 2. huhtikuuta 2015

Hevosia matkan varrelta. Osa 7. King Pedro.

Edellisessä Hevosia matkan varrelta -postauksessa kerroin kuinka yhteistyömme Päivin kanssa alkoi Heidin myötä. Nyt jatkan tarinointia seuraavan ponin, King Pedron avulla :)


Kun tutustuin Päiviin Heidin myötä paremmin, sain tietää että hän myy poneja harrastuksena. Hetkeä ennen Heidin lähtöä Päiville tulikin uusi poni Pete, joka olikin sitten astetta hienompi poni.


Myös Pete oli Heidin tavoin aika raaka tullessaan - ravissa se liikkui isosti, mutta aika lailla koko ajan liian lujaa sekä liian lyhyenä edestä. Laukan nostot tulivat jos tulivat ja kieli viuhui välillä ihan väärällä puolen kuolainta.. Sileällä edessä oli siis hirmuisesti duunia, mutta niin oli kyllä esteilläkin.. Uusia puomeja ja esteitä se kauhisteli aina ihan tosissaan, joten hyppämisen kanssa etenimme todella hitaasti.


Pete oli hieman haastava alkuun käsitellä karsinassa, se käänsi mielellään pepun ovelle eikä päästänyt sisään. Käyttäytyminen onneksi parantui kun sen kanssa sai kemiat synkkaamaan ja se rupesi luottamaan meihin! Menin Petellä nelisen kertaa viikossa sekä valmentauduin säännöllisesti. Pete kehittyi varsin nopeasti sileällä ja kielikin pysyi oikealla puolella ja suussa, joten startattiin koulupuolella alkuun monet kisat. Oikeastaan melkein joka kisasta saatiin voitto tai ainakin sijoitus. Petellä oli kolme laadukasta askellajia ja se oli luonnostaan hyvin ryhdikäs, siitähän tuomarit tykkäs :)


Estepuolella taas edettiin todella rauhassa. Tehtiin pitkään pieniä esteitä ja helppoja harjoituksia. Alkuun Pete pysähtyi oikeastaan jokaiselle uudelle esteelle ja se oli todella epävarma itsestään. Tämän ponin kanssa opin sen mitä tarkoittaa, kun hevoselle rakennetaan itseluottamusta. Se vaatii todella päättäväistä, mutta samalla rauhallista ja kannustavaa työskentelyä niin sileällä kuin hypätessä. Ammattilaisen apu oli tässä tapauksessa minusta se tärkein juttu. Vaikka osasin itse viedä hevosta eteen päin, sain valmentajalta paljon oppia siihen, miten nuorta ponia opetetaan vielä pidemmälle ja kuinka ongelmia oikeasti ratkaistaan niin, että hevonen voi oppia siitä.


Peten kanssa pääsin sitten kisaamaan aika paljon ajan myötä. Kaikki se uurastus palkittiin koska olin malttanut tehdä kaiken tarpeeksi maltilla ja muistanut huolehtia myös ponin psyykkeestä. Petelle oli maailman tärkeintä päästä maastoon ainakin kaksi kertaa viikossa, jotta mieli pysyi virkeänä. Hevosen ehdoilla - se oli yksi Peten tärkeimmistä opeista mulle.

Pete tuli meille 2010 alkutalvesta ja lähti 2011 syksyllä. Kauden 2011 kilpailimme 80-100 tasolla saaden ihan kivasti sijoituksia. Alla näätte meidän ekan aluestartin Keravan aluekisoista 90cm tasolta, josta mukaan tarttui keltainen rusetti.


Koulupuolella kävimme myös ahkerasti kisoissa ja debytoimme myös helppo a-tasolla. Sieltä rusetteja ei ropissut, mutta beessä sijoituimme tosiaan oikeastaan aina. Parhaimman radan teimme ehdottomasti Vesilahdella aluekisoissa, josta irtosi myös sija. Yli 70% prosenttirajakin rikkoutui seurakisoissa Jokelassa, se tuntui hienolta. Alla näätte kouluradan Vesilahdelta.


Tässä vaiheessa kun Pete oli ollut kuvioissa jo pidemmän aikaa, olin lopettanut ratsastuskoulussa 2011 keväällä, koska liikutettavia hevosia oli tullut niin paljon lisää. Päivi kävi hakemassa poneja Saksasta aina kun edelliset oli myyty, joten ratsastettavia riitti.

Pete myytiin lopulta tavoitteelliselle nuorelle tytölle jolla oli osaavia ihmisiä ympärillään. Pete asuu käsittääkseni edeleen samassa kodissa ja on kehittynyt mukavasti :) Paljon pusuja mun Petterille <3

Facebookissa on pyörinyt elämäni hevoset -haaste jo jonkin aikaa ja minutkin on siihen haastettu. En kuitenkaan ole lähtenyt haasteen tekoon - jotenkin en vaan halua valita viittä hevosta, jotka ovat olleet minulle ne tärkeimmät. Jos olisi kuitenkin ihan pakko valita viisi, niin kyllä Pete olisi niistä yksi. Sen kanssa opin ihan hirveästi asioita ja koko poni teki muhun laatunsa ja luonteensa puolesta lähtemättömän vaikutuksen.


6 kommenttia

  1. Tosi ihanan näköinen kaveri :)

    VastaaPoista
  2. Vieläkö Päivi tuo poneja myyntiin? Onko tällä hetkellä jotain myynnissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt hän on vähentänyt kun opiskelut ovat vieneet niin paljon aikaa :) Mutta eiköhän kesällä tule taas poneja myyntiin :)

      Poista
  3. Kivannäköinen poni kaikin puolin! :) Mukava oli taas pitkästä aikaa lukea tämmönen postaus!
    /Nina

    VastaaPoista