sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Itsenäisiä hyppyjä

Meillä oli Akun kanssa tällä viikolla kisoista breikkiä. Hypättiin kotona jumppahenkisesti ja vähän linjaa.


Akulla oli tosi paljon virtaa ja alku menikin siinä että rauhottelin sitä :D Yleensä jos Aku käyttäytyy noin kotona, ei se malta keskittyä hyppyihin ja keilaa kaikki puomit mukaansa. Nyt oli kuitenkin ihan toinen ääni kellossa.


Aku keskittyi tosi hyvin ja teki hienoja hyppyjä. Aloitin ensin puomi - 4 askelta - pystyllä. Sitten jätin yhden askeleen pois ja siirryin ratalaukkaan. Laitan niistä videoista vielä oman postauksen, blogger ei jostain syystä anna nyt lisätä useampaa videota..


Sitten olikin radan vuoro. Rata sisälsi huimat kolme estettä.. Tein ensin vaan linjan ja sitten yhdistin tehtävät. Tein aika monta toistoa koska halusin saada hypyistä täysin rentoja.


Linjassa välissä on 12m joka on noin pienellä kentällä sopiva kolme askelta. Kovin isoja en hypännyt, halusin vain enemmänkin jumpata ja keskittyä hyppyjen laatuun ja siihen omaan ylävartaloon..



Loppuun nostin hieman pystyä ja tulin sitä pari kertaa hieman isompana. Aku teki uskomattoman tarkkoja hyppyjä ja välillä pysyin jopa itsekin pystyssä!

Teki kyllä hyvää hypätä taas pitkästä aikaa yksin! Mä kaipaan itsenäistä tekemistä aika paljon, koska olen sellainen oivaltaja-tyyppi. Toki opin ja oivallan myös valmennuksissa, mutta nimenomaan myös silloin kun hyödynnän valmennuksissa hoksattuja asioita yksin :)


Ensi viikolla suuntaan taas toivottavasti valmennukseen! Kisoissa meidät nähdään varmaan seuraavan kerran Keravalla tai Ypäjällä :)

6 kommenttia

  1. No kyllä on hevonen kuolaimen alla, eikä ota takasia alleen.... Turparyntäissä etupainosena, ja sinä muka osaava ratsastaja....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvin postitiivisesta ja rakentavasta palautteesta. Rasastan hevosta valmentajien ohjeiden mukaisesti ja koitan itse kehittyä siinä samalla :)

      Poista
  2. Kuinka korkea tuo hevonen on, se näyttää niin isolta ensimmäisessä kuvassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä korkea, tarkkaa säkää en tiedä. Lähes 170.

      Poista
  3. vitsi näytät super pieneltä tuolla selässä :D

    VastaaPoista