keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Suokkitäyteinen päivä

Eilen olin jälleen Ruhalassa suokkeilemassa. Tarkoituksena oli ratsastaa Kapsu ja Ville, mutta suunnitelmat menivät hieman uusiksi.


Kävin Kapsun kanssa kävelemässä tiellä alkukäynnit ja se aristi jo siellä selkeästi toista takastaan. Kapsu oli pudottanut kengän jo aiemmin ja edellisenä päivänä popon puuttuminen ei ollut haitannut menoa ollenkaan. Nyt kuitenkin kengän puuttuminen aiheutti selkeän reaktion ja muutaman hyvän ravikierroksen jälkeen siirryin takaisin käyntiin ja kävelin pitkät loppukäynnit pehmeällä alustalla.

Tässä näkyy Kapsun vinous, se onneksi on menossa jo parempaan suuntaan :)

Seuraavaksi varustinkin sitten Villen. Villen kanssa kotona meno on viimeisen parin kerran aikana ollut jo todella rauhallista. Sitä saa ratsastaa ihan kunnolla jalalla eteen ja kohti tukea. Aluksihan se ei malttanut pysyä edes käynnissä kunnolla, ravailla tepsutteli vaan käynnin sijasta. Nyt sen kanssa voi työskennellä rennosti koko ensimmäisen alun käyntijakson ajan ja välillä sitä saa jopa muistuttaa siitä, että eteen päinkin voisi sujua :) Ravissa sain Villelle hyvän pyöreän kaulan ja selän hyvin ylös. Olin tosi yllättynyt siitä, kuinka hyvin sainkin hevosen jalkojen väliin ja todella hyvin taipuneeksi molempiin suuntiin, koska hetki on jo kuitenkin vierähtänyt siitä, kun viimeksi istuin kaverin kyydissä. Ville tulee herkästi myös liian lyhyeksi edestä, mutta nyt sen ollessa niin rauhallinen, sain sen niin hyvin jalan eteen, ettei sitä ongelmaa ollut. Liian helposti itse aina vaan jää muuten jarruttelemaan energisiä hevosia, kun niitä nimenomaan pitäisi päästä ratsastamaan jalalla eteen. Kun keskittyy vaan jarruttamiseen, jää selkä usein aina alas ja näin takajalat ovat kaukana takana.

Laukassa Ville jätti oikeaan kierrokseen hieman vasemman lavan ulos. Korjasin tätä vasta-asetuksilla ja vasta-avolla. Vasemmalle tätä ongelmaa ei ollut sisälavan kanssa ja sain työstettyä Villen myös laukassa hirmu kivasti avuille. Sain sen myös ensimmäistä kertaa venyttämään rehellisesti eteen alas niin, että se oikeasti tuli pidemmälle kaulalle :) Jee!!

Välikäyntien jälkeen mulla oli taas aika paljon hommia edessä. Ville kuumuu aina välikäyntien aikana melko paljon, ja ei oikein suostu kävelemään ohjien keruun jälkeen. Nyt sain noin viiden minuutin "houhou" pyyntöjen ja isojen pidätteiden sekä pienten volttien jälkeen Villen pysymään käynnissä rentona. Muistelin itse Kikon neuvoja siitä, kuinka saan käyttää vaan yhtä apua kerrallaan ja kuinka Villen täytyy koko ajan pystyä luottamaan mun käteen. Jatkoin Villen työstämistä tämän jälkeen avoilla. Alkuun linja oli hieman kateissa oikeassa kierroksessa, kun lapa jälleen pääsi hieman karkuteille vasemmalta, mutta koko ajan sain hevosta paremmin avuille. Vasemmalle tein alkuun aina voltin ennen avoa, koska halusin taivutuksen hyvin läpi ennen avoa. Tämä toimi ja sain joka kerta avon lähtemään hyvin :)

Ville Kikon tunnilla aiemmin syksyllä

Loppuun tein vielä muutaman siirtymisen laukan ja käynnin välillä. Aiemmin laukannostot ovat olleet Villen kanssa käynnissä hieman kaksiosaisia ja hieman löysiä, nyt sain ne heittämällä paremmiksi. Tosin alkuun Ville nosti laukan energisesti, mutta hieman hätäisesti. Lähdin korjaamaan tätä tiiviimmällä istunnalla ja paremmalla valmistelulla, jotten yllättäisi Villeä nostoapujen kanssa. Kun vielä hieman vakautin kättä ja tiivistin tuntumaa, sain nostot sujumaan erittäin hyvin. Käyntiinkin Ville siirtyi jo kivasti istunnan kanssa. Vaikka muoto hieman avautui alas päin siirryttäessä, olin silti tähän työskentelyyn tyytyväinen ja kevensin hevosen pois :)

Koska Kapsun liikutus jäi pois, oli mulla aikaa ottaa vielä kolmas hevonen. Hanni pyysi mua ottamaan työn alle Hildan, joka oli kuulemma ollut tunneilla tosi vauhdikas.. Hain ponin tarhasta ja harjaisilin alkuun huolella. Olisin tosin voinut jäädä pussailemaan karsinaan ponin kanssa koko päiväksi, koska sillä oli niin kova halipula :)

Kun päästiin lopulta alottamaan työskentely, olin todella yllättynyt. Ponilla ei ollut kiire minnekkään ja se jäi hyvälle, kevyelle tuntumalle. Oli taas sellainen olo kun olisi kotiin päässyt. Toi poni on kyllä Heidin lisäksi sellainen, kenen kanssa ei koskaan joudu huonolle tuulelle ja kaikki tekeminen on niin kivaa ja yleensä vielä kaiken lisäksi helppoa :) Tein käynnissä muutamat väistöt ja avot, jotka sujuivat oneglmitta. Jatkoin vielä muutamilla suluilla diagonaalilla, ja vau, nepäs sujuivat niin hyvin että leuka meinas tipahtaa! Poni sai paljon taputuksia ja luvan siirtyä raviin. Ravissa hölkkäilin ympäri kenttää isoilla ympyröillä ja kaarevilla urilla. Koska poni oli niin mielettömän tuntuinen, otin aika nopeasti laukan mukaan. Laukassa rytmi oli hyvä, mutta taivutusten eteen sai tehdä töitä, etenkin vasemman jalan läpimeno oli pienoisen työn takana. Olin kuitenkin hirmu iloinen siitä, että poni pysyi koko ajan rauhallisessa rytmissä, vaikka jouduin työstämään sitä enemmän ja välillä jopa lisäämään hieman painetta.


Kun laukka oli hyvä, kävelin hetken. Tämän jälkeen tein muutamat avot ravissa keskihalkaisijalle, ja kun ne onnistuivat, lähdin avosta myös sulkuun diagonaalin mukaisesti. Suluissa huomaa hyvin sen, miten vähän mä olen niitä loppujen lopuksi tehnyt diagonaalilla. Vasemmalle saan hyvän linjan ja taivutuksen aikaan, koska saan pitää oikean ohjan ulko-ohjana. Vasemmalle saan kyllä otsan kohti pistettä ja pääsen pisteeseen, mutta taivutus on puutteellinen ja en saa ponia tarpeeksi kevyeksi oikealta. Kun pidätteet eivät mene läpi vasemmalta, niin ei taivutuskaan voi olla hyvä oikealta. Sain ihan hyviä askeleita aikaan, mutta en kokonaista linjaa. Näihin askeleisiinkin täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, koska poni ei ole sulkuja vielä kovin montaa kertaa tehnyt :) Näiden kanssa tarvitaan "ammattiapua" ja sitä toivottavasti saadaan tässä talven mittaan :)

Laukassa työstin ponia kokoamisilla ja laukka-käynti-siirtymisillä. Poni teki hienot siirtymiset alas, mutta alkuun se avautui liikaa vasempaa laukkaa nostaessa. Asetin sen alkuun siis nostoissa ulos, jotta se hyväksyisi sisäohjan tuen paremmin myös nostoissa. Muutaman kerran jälkeen poni muisti taas pelisäännöt ja sain jälleen Kikon neuvojen mukaisesti korjattua ongelman :)

Loppuun tein vielä muutaman keskiravin ja sain aika hienoja askeleita aikaan! Kaiken kaikkiian treeni ponin kanssa oli tosi onnistunut, me happy!!

2 kommenttia