torstai 7. toukokuuta 2015

Kylmäsuojien testailua

Heips taas! Nyt on luvassa hieman rauhallisempaa postaustahtia - olen häissä Toscanassa koko ensi viikon ja tällä hetkellä istun Vilnan lentokentällä ja viimeistelen muutamaa ajastettua postausta teille :)


Kylmäsuojien postauksen piti tulla ulos jo viime viikolla, mutta halusin testata suojia muutamaan otteeseen ja hieman eri tavoilla, ennen kuin kirjoitan lopullisen postauksen niistä :)


Ensimmäisen postauksen suojista löydät täältä. Kyseessä on siis Just Dressagelta testiin saamani Premier Equinen kylmäyssuojat, jotka upotetaan kylmään veteen n. tuntia ennen niiden käyttöä. Kylmä vesi aktivoi suojien sisällä olevat kiteet, jotka taas muuttuvat geeliksi suojien sisällä.

Itse testasin suojat ekalla kerralla Akulle niin, etten pessyt jalkoja ennen niiden pukemista. Suojat olivat todella helpot pukea - tarrat olivat jämäkät ja suojat todella muotoutuivat hyvin hevosen jalkojen ympärille. Annoin suojien olla jalassa 20 minuuttia, jonka aikana korjasin puomit pois kentältä ja pesin kamat. Ottaessani suojat pois, olivat Akun jalat mielestäni melkein normaalilämpöiset. Olin itse todella hämmästynyt - suojat itsessään olivat nimittäin todella kylmät. Päätin testata suojia vielä hieman eri tavalla taas seuraavan hyppykerran jälkeen.

Aku sai sitten viime viikonloppuna suojat uudemman kerran jalkaansa. Tällä kertaa pesin jalat kunnolla viileällä vedellä ennen kuin puin suojat. Aku muuten nostelee jalkoja todella usein kun sille pukee suojia tai laittaa pinteleitä, mutta näiden kylmäyssuojien kanssa se malttoi pysyä ihan paikallaan koko ajan, ihme! Annoin suojien olla jalassa taas 20 minuuttia ja puuhailin sillä välin taas kaikkea mahdollista. Tällä kertaa sain sitten todeta, että suojat vaikuttivat huomattavasti paremmin. Jalat olivat viileät ja suojatkin olivat pysyneet kylminä. Laitoin suojat kuivaushuoneeseen kuivumaan ja päästin Akun takaisin karsinaan. Hetken päästä kävin vielä tutkailemassa jalkoja ja ne olivat edelleen viileät. Tästä oppineena täytyy siis kastella jalat aina todella huolella ennen kuin laitaa nuo suojat - muuten niistä ei ole apua.


Nämä ovat kyllä loistava apu kisoihin, pääsevät ehdottomasti kisavermeiden joukkoon :) Kiitos Matilda ja Just Dressage!

7 kommenttia

  1. Jalkojen kastelu kylmällä/viileällä vedellä edistää kylmäyssuojien tehoa. Kannattaa siis kastella jalat ennen kuin laittaa kylmät, oli ne sitten jäät tai juurikin tuolaiset kylmäyssuojat! ;)

    VastaaPoista
  2. Meillä on ne Finntackin kylmäsuojat ja niissä pätee sama ton vaikutuksen suhteen - paljon tehokkaammat jos laitan ne kasteltuihin jalkoihin :) niitähän tosin säilytetäänkin pakkasessa niin se jäinen suoja ikään kuin jäätyy kiinni siihen märkään karvaan hetkeksi :D

    Näyttää kyllä tosi käteviltä nämäkin suojat, täytyy tutustua niihin tarkemmin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi Finntakit on tosi hyvät, ne meillä on suokeillla kotona käytössä :)

      Poista
  3. Eli onko toimiva? Arveletko niiden kestävän arkikäytössä menettämättä tehoaan? Kaipaan kipeästi kylmäysmenetelmää hevoselleni (tallilla ei ole pakastinta ja vedellä kylmäysmahdollisuus vain kesäisin ja silloin kun ei ole pakkasta. Tiedän, että lumellakin voi kylmätä, mutta aina kun on pakkasta ei välttämättä ole lunta) Hyvä postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti toimiva vaihtoehto noihin olosuhteisiin :)

      Poista
  4. Kuinka usein kylmäät heppojen jalkoja? Ja millaisen treenin jälkeen vai kylmäätkö aina ratsastuksen jälkeen? :)

    VastaaPoista