lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kohti kisoja

Eilen ennen Akun tuntia Kirsi oli hypyttämässä mua myös Retun kanssa ja tehtiinkin hieman samoja juttuja kuin Akunkin kanssa. Myös Retu lähtee siis kisoihin huomenna.

Alkuun tehtiin samaa puomitreeni - puomi, 5,5m puomi, 2,3m ja okseri. Retu teki hyviä lähestymisiä ja sain pidettyä laukan hyvin paketissa. Suurimman osan hypyistä se hyppäsi todella rentona ja pyöreänä, tosin muutama ihan viimeisten joukossa tehdyistä hypyistä isolle okserillejäi vähän vailinaiseksi hyppykaaren puolesta. Toisella kerralla olin inan verran kaukana puomista ja toisella kerralla puomi oli rullannut edellisen hevosen mukana liian lähelle okseria.


Sitten siirryttiin radan osiin. Ensin tultiin pysty-pysty, välissä 20m. Sinne sujuvat viisi askelta. Haaste mulle tässä välissä oli pitää laukka ylämäkeen ja paketissa, mutta kuitenkin samalla isot voimakkaat askeleet.


Sitten otettiin radan haastavin linja. Lyhyen sivun keskeltä käännettiin kohti pitkää sivua ja hypättiin pysty, jolta jatkettiin neljä laukkaa sarjalle. Pääsin linjalle joka kerta oikein kivasti sisään, mutta sarjalla Retu kiirehti muutamaan otteeseen. Myös tunnilla ollut toinen hevonen oli aran oloinen sarjavälissä, joten päädyttiin Kirsin kanssa siihen, että pohja saattoi olla sarjavälissä hieman pehmeä hevosten mielestä.


Loppuun yhdistettiin sitten kaikki tehtävät. Ensin kaareva linja pystyltä sarjalle, sieltä okseri puomitehtävineen ja vielä viimeiseksi viiden askeleen linja. Retu oli äärettömän varman tuntuinen ja teki hienoja hyppyjä. Itse käänsin yhdellä kierroksella viimeisen linjan ekalta ohi kun en vaan yksinkertaisesti nähnyt mitään paikaa.

Olin todella tyytyväinen Retuun ja niin oli myös valmentaja. Vaikka puomitehtävän okseri kasvoi jo 110, tuntui Retu hyppäävän senkin hyvällä itsevarmuudella. Retuhan ei enää noinkaan isoilla ole se luottavaisin ja helpoin hevonen, se vaatii silloin ratsastajalta jo todella paljon apua ja hyvää fiilistä. Viimeksi kun ollaan hypätty noin isoa, pysähtyi Retu silloin muutamaan otteeseen. Nyt sellaisesta ei ollut tietoakaan ja este oli itseasiassa isompi kuin edellisellä kerralla. Retu onkin saanut nyt kivasti lisää voimaa takaosaan ja peppu on pyöristynyt jo hieman :) Lisää vaan hommia niin kyllä me siitä pepusta vielä kesän aikana hieno taiotaan!!

4 kommenttia

  1. Tosi tyylikkäät saappaat! Mitkä ne on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin HIHS:stä Alex Bootsin pisteeltä :) Ihanat jalassa ja oli tosi halvat! Niissä oli pieni värivika toisessa saappaassa niin tingin ne 160e :D

      Poista