torstai 24. huhtikuuta 2014

KAKE 20.4.2014

Akun Kaarinan kisailuista en vielä ollutkaan muistanut kirjoittaa. Osasyynä tähän on kuvien puute, täältä löytyy yksikympistä muutama kuva.


Aku oli hyvissä ajoin paikalla ja teinkin hieman normaalia pidemmän verkan. Aku oli alusta asti kummallisen rento ja hyvä ratsastaa.. Olin ihan äimänä kun se ei hallissa tuijottanut mitään ja hyppäsi kaikki verkkaesteetkin ilman ongelmia. Ukkeli tuntui kaikin puolin hurjan hyvltä!

Radalle mentäessä sama vire jatkui. Herra kiersi rataa ihan muina miehinä, poissa oli tuijottelu ja possuilu. Omaa vuoroani radalla odottaessani mietin vain koko ajan että millonkohan se show taas alkaa. Aivan varmasti se sitten radalla kyttää joka ikistä estettä.

Mutta toisin kävi. Herra hyppäs kaikki esteet ilman mitään mukinoita, mä löysin paikat hyvin ja mitään se ei tuijottanut. Se tuntu ihan NORMAALILTA hevoselta!! Olin kuin yksi hangon keksi kun tulin ulos radalta nolla-nolla suorituksen kanssa.. En vieläkään meinaa uskoa, ettei se oikeasti kytännyt MITÄÄN. Vau. Sijahan siitä kaiken kukkuraksi ropsahti, me happy! Keltanen rusetti kouraan ja kohti seuraavaa verkkaa!

Metrissä esteet oli ihan tapissa, mikä oli meille oikein hyvä treeni. Verkassa Aku oli edelleen älyttömän rento ja sain hienot hypyt siellä aikaan. Radalla oli jälleen ihan mieletön fiilis, itse halusin vaan taas tehdä kaarteesta yhden askeleen vaihteeksi liikaa ulos. Kutoselta siis puomi mukaan, mutta muuten rata oli äärettömän hyvä ja tasainen. Hieno Aku!

Kyllä varmaan jengi mietti siellä miks mua talutettiin ketjussa radalle ja odotusalueella kun hevonen käyttäyty ihan moitteittomasti :D Noh, aina näin ei ole ollut eikä varmasti tule olemaan joten parempi varman päälle.

En voisi siis enempää olla Akuun tyytyväinen, niin hieno se oli.. Ens sunnuntaille ilmoitin sen sitten valmentajan kannustamana 100 ja 110-luokkiin Saloon, koska Keravan ilmoittautumisaika oli mennyt jo umpeen. Toivottavasti sama vire jatkuu siellä :)

4 kommenttia

  1. Sori kun oon näin pöljä, mutta mitä tarkoittaa, että esteet on ihan tapissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä että esteet on aivan täysikorkuisia :)

      Poista
  2. Kiva jos kisat sujui hyvin (:
    Onnea!! (:

    VastaaPoista