lauantai 5. huhtikuuta 2014

Aku. Nanning. Lauantai.

Aku oli lauantaina aika kamala. Niels kysyi multa jo muutaman kierroksen jälkeen, että mitä ihmettä mä oikein olin muuttanu edellisestä päivästä. Totesin etten mitään muuta kuin kannukset. Niitähän mulla ei pe ollut ja ne Niels pyysi mua lauantaille laittamaan.

Aku oli siis tosi villi ja kuuma heti alusta asti ja se ei yhtään avittanut asiaa, että Niels halusi mun aloittavan vaihdoilla. Niistä Aku otti vaan lisää painetta ja lopulta jouduttiin vaan siirtämään Aku laukasta raviin ja ajattelemaan vain sitä, että se siirtyisi rennosti raviin. Tämän Niels antoikin mulle kotiläksyksi - siirtyminen diagonaalilla laukasta RENNOSTI raviin ja mahdollisesti takaisin laukkaan kunhan ensin pelkkä ravi onnistuu hyvin.

Alun muutamien selättömien hyppyjen jälkeen Niels haki mulle tallista kumpparit ja niillä sitten mentiinkin lopputunti. Koska Aku oli niin jännittynyt, otti se koko ajan vääriä tai ristilaukkoja alas. Ihan sama mitä tein, se tuli aina väärässä tai ristilaukassa alas. Tähänkin Niels halusi vain siirtymisen raviin ja rennon uuden noston. Ja aina kun tuli väärä laukka alas, piti ravikorjauksen jälkeen tehdä mielellään ympyrä, jotta laukan sai taas kuntoon.


Loppuun hypättiin yksi ihan kelvollinen pieni rata. Niels painotti koko tunnin ajan sitä, että jos hevonen on noin jännittynyt, ei se voi sellaisessa mielentilassa oppia mitään. Loppuun teimme vielä sileän työtä ja kun Aku oli siinä hyvä, hyppäsimme vielä muutaman hypyn ja voila! Aku oli tooosi rento. Se oli selkeästi saanut purkaa turhan energiansa ja heti kun se keskittyi muhun ja mattoi, saatiin hienot rennot hypyt ja myötälaukat. Nämä hypyt olisin halunnut saada videolle, mutta empä tietenkään kuvannut juuri silloin :( Ne nimittäin tuntu hienolta :) Onneksi saatiin sentään hyvä päätös treenille vaikkei se hyvin sujunutkaan.


Mua vaan harmittaa tosi paljon että juuri kun ollaan valmennuksissa ja kaipaisin apua niihin ongelmiin, mitä meillä normaalisti on, eivät ne tule esiin :D Normaalisti Aku on aina liimainen ja hidas, mutta nyt täys pommi. Lisäksi se jää usein kiinni vasemmalle oikeaan kierrokseen kaarteissa ja nyt se tuntu taas tosi hyvältä kääntää.. höh.

Seuraavaa päivää varten Niels pyysi mua aloittamaan tosi ajoissa jo ulkona verkkaamisen, jotta mahdolliset tyhmät virrat karisisivat pois. Hän myös totesi Akun olevan aika haastava kaveri. Edellisenä päivänä kaikki oli helppoa ja kivaa, seuraavana päivänä taas todella haastavaa. Totesin tämän olevan tuttu juttu meille, mutta yleensä Aku on aika liima kun sitä jännittää. Tämäkin oli Nielstä kummallista, mutta hän sanoi että tällaisia haastavampia hevosia vaan täytyy jaksaa treenata ja käydä paljon erilaisissa paikoissa, jotta ne edes josku tottuisivat uusiin paikkoihin ja oppisivat rentoutumaan niissä.

2 kommenttia

  1. Ihana blogi! Mahtavaa tekstiä ja ihana ulkoasu. Kaikki mitä hyvä blogi tarvii! Omistan itse suokin, ja on ihana lukea blogiasi! Kaikki aina sanoo ettei suokeista ole hyppääjiksi tai kisaajiksi, mutta näin ei ole. Oikein inspiroivaa tekstiä koko blogissa!

    VastaaPoista