maanantai 17. lokakuuta 2016

Pidä pää turvassa

Näin ison ratsastustapahtuman alla kuin HIHS, haluan esitellä teille uuden tuttavuuden, jota jokaisen teistä uuden kypärän hankintaa suunnittelevan kannattaisi käydä Helsingissä katsomassa. Moni tulee varmasti jopa vähän kauempaa tähän torstaina starttaavaan tapahtumaan ja kerrankin kun teillä on mahdollisuus sovitella tuotteita, joita omalla paikkakunnallanne ei myydä, niin kokeilkaa myös tämä kypärä :)

Alla on myös tietoa uusista standardeista ja merkinnöistä, joten kannattaa lukaista jos ne eivät vielä ole teille tuttuja!


Sain siis Back on Trackiltä yhteistyön tiimoilta testiin uuden kypärän. Joku siellä Back on Trackin tiimissä oli selkeästi ollut kärpäsenä katossa, kun tuossa joku päivä totesin omia kypäröitä katsellessani, ettei yksikään niistä täytä uuden standardin mukaisia vaatimuksia.

Uusi standardi astuu voimaan luultavasti lähivuosina. Nykyinen EU:n kypärästandardi on EN 1384 ja se saa seuraajakseen uuden merkinnän. Uutta merkintää ei kuitenkaan vielä ole ja siihen asti EU:ssa käytetään väliaikaista VG1 01.040-standardia.


Tämä uusi väliaikainen standardi eroaa vanhasta ennen kaikkea sillä, että uudessa on parempi iskunkestokyky, parempi kestokyky sivuilta tuleviin iskuihin (kypärä ei painu kasaan) ja tiukemmat vaatimukset sille, etteivät terävät esineet pääse kypärän läpi esimerkiksi ilmastointiaukkojen läpi.


Jos kypäräsi on EN 1384-merkitty, niin kannattaa tarkastaa sen päiväys. Jos se on valmistettu ennen 4.11.2014, saat käyttää sitä kilpailuissa vielä hetken aikaa. Kilpailujen säännöt muuttuvat kuitenkin 31.12.2017 jonka jälkeen EN 1384 kypäriä ei saa enää käyttää kilpailuissa. 2018 alkaen kypärässä on oltava VG1-, PAS015- , Snell-merkintä tai uuden standardin merkintä.


Tämä Back on Trackin kypärä on tehty uuden standardin lisäksi myös MIPS-järjestelmää noudattavaksi. Mitä se MIPS sitten oikein tarkoittaa? Itselleni tämä oli täysin uusi termi, mutta lukiessani sen selityksen, olin todella positiivisesti yllättynyt.


Kun päähän kohdistuu vino isku, aivot saattavat liikkua aivo-selkäydinnesteessä, joka taas vaimentaa omasta puolestaan aivoihin kohdistuvaa voimaa. Kypärä perustuu siis MIPS-teknologiaan, integroituun pienikitkaiseen kerrokseen kypärän ulko ja sisäkuoren välissä, joka voi tietyissä tapauksissa absorboida (eli pidättää itseensä, sitoa pois) osan energiasta, joka voisi muuten aiheuttaa aivovaurion. Yhdistelmänä aivojen oma suoja, eli aivo-selkäydinneste sekä MIPS-kerros kypärän ulkopinnan ja sisäkuoren välissä antavat enemmän suojaa kuin kypärä, jossa ei ole MIPSiä.


Tämä kypärä on tottakai testattu ja hyväksytty CE ja EU:n VG101.040 uuden standardin mukaisesti. MIPSin luotettavuutta on muuten testattu jo 19 vuoden ajan maailman johtavien tutkijoiden ja aivokirurgien kanssa.


Sitten takaisin itse kypärän ulkonäköön ja omaan valintaani. Valitsin tosiaan tuon mattapintaisen mallin, mutta saatavilla on myös tämä ulkoasu. Hinta on tässä kypärässä enemmän kuin kohdillaan. 195e on mielestäni tämän luokan kypärästä todella hyvä hinta ja itse voin vielä sanoa sen olevan todella mukava ja tukeva päässä. Lisäksi oli mukava saada siitä heti ekoissa kisoissa paljon positiivista palautetta sen ulkomuodon perusteella. Moni tuli kysymään minkä merkkinen se on ja kehumaan sen yksinkertaista tyylikkyyttä :)


Tätä kypärää aion käyttää kotona ja valmennuksissa sekä välillä myös kisoissa. Ostan varmasti uuden kisakypärän vielä jossain vaiheessa, koska kisoihin haluan jonkun astetta räväkämmän mallin! Tällä hetkellä haluan kuitenkin kotitreeniin turvallisemman kypärän, koska alla on taas monta nuorta hevosta ja tämänhetkinen kotikypäräni helisee hieman epäilyttävästi ja se ei täytä turvaluokituksia. Jos jotain sattuu, en halua että vakuutukset jäävät saamatta kypärän takia! Itse ratsastan aina kypärä päässä, sitä edullisempaa henkivakuutusta ei vaan ole saatavilla.

Back on Track on HIHSissä osastolla 6, yhdessä Horzen Pharmacaren kanssa. Käykää siis ihmeessä kurkkaamassa tämkin kypärä, muita Back on Trackin tuotteita unohtamatta.

4 kommenttia

  1. Eli jos ostaa tämän kypärän, niin voiko tällä kisata 2018 alussa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kypärä on VG1-standardin mukainen ja niin kuin tuolla tekstissä lukee "2018 alkaen kypärässä on oltava VG1-, PAS015- , Snell-merkintä tai uuden standardin merkintä." eli sillä saa mennä nyt ja vuonna 2018 :)

      Poista
  2. Siis ompas tyylikäs kypärä! Ihan piti kaksi kertaa lukea hintakin kun olen tottunut siihen, että BOT:n tuotteet ovat paljon kalliimpia.

    VastaaPoista
  3. Pitääki käydä testaamassa tää kypärä, kun uus on hankintalistalla tiputtuani edellisellä suoraan päälleni.. :D Mulla vaan meinaa olla ongelma ison/oudon mallisen pään kanssa, että melkein mitkään kypärät joissa ei ole säätöä takana eivät istu mun päähän. Mutta jospa tää kypärä olis poikkeus! Hurjasti tsemppiä muuten HIHS:hun, hienoa että sait paikan sinne :)

    VastaaPoista