lauantai 28. helmikuuta 2015

Ypäjä Warm Up

Lähdettiin Akun kanssa ekalle Suomen kisareissulle tällä kaudella. Suunnattiin kohti Ypäjää perjantai iltapäivänä.

Olin aamulla käynyt Akulla pitkän käyntimaaston ja ravannut hieman kentällä. Sen verran kenttä kuitenkin on ollut koko viikon jäässä, ettei siellä voi ravata muuten kuin suorilla ja laukka ei tule kysymykseenkään. Oli siis hieman jännät fiilikset lähteä kisoihin kun hevonen ei ole laukannut 5 päivään :D

Otinkin sitten hieman pidemmän kaavan verkan ja ratsastin Akun ihan kunnolla läpi. Sain hevosen kivasti verkassa avuille ja verkkahypytkin sujuivat tosi kivasti! Verkka oli tosiaan eri hallissa kuin itse kisa, joka lähtökohtaisesti on Akulle aina hieman haastava juttu. Päästiin kuitenkin siirtymään hallista halliin rennosti ja mulla oli kivasti aikaa näyttää Akulle kisahallia ennen omaa warm up-rataa.

Musta tuo warm up systeemi on hirmu fiksu. Rata on suunniteltu valmiiksi, mutta radalla saa puuhata juuri sitä mitä haluaa reilun minuutin ajan. Jos haluaa hypätä vain kahta linjaa on se ihan ok, tai sitten voi vetää koko radan. Itse halusin ehdottomasti näyttää kaikki mahdolliset esteet joten hyppäsin koko radan.

Videolta näätte radan kulun. Kaikki periaatteessa ihan jees, mutta yhteen linjaan tein kuuden laukan sijasta viisi, joka nyt sinänsä on meille vaan ihan positiivinen virhe ;)



Vielä saisin itse rauhoittua lisää ja luottaa hevoseen enemmän. Nämä jutut tulevat kuitenkin nyt kauden aikana toivottavasti parantumaan kun saan enemmän noita isompia ratoja myös kisoissa alle ja uskon siihen että me molemmat oikeasti päästään niistä esteistä yhdessä yli :)

Lauantaina vuorossa on 110 ja 120 ja sunnuntai määräytyy lauantain mukaan!

1 kommentti

  1. Aku on muuttunut ihan hirveästi, positiivisesti! Se näyttää paljon paremmalta kropastaan ja liikkuu ja hyppää ihan eri tavalla mitä ennen!:)

    VastaaPoista