keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Aluemestaruus 2014. Aku.

Sunnuntaina kisoissa mukana oli Retun lisäksi Aku. Akun verkkaluokka oli heti Retun mestaruusluokan perään ja pääsinkin heti Retun kuvaussession jälkeen laittamaan isoa mustaa valmiiksi.

Vähän loppuverkkaa pellolla

Luokka oli siis A20 ja korkeudeltaan 105cm. Verkassa Aku liikkui energisesti ja kaikin puolin hyvin. Verkkahypyt olivat eritoten todella pyöreitä ja rentoja. Radalla päätin ratsastaa hieman aikaa, ilman kuitenkaan mitään tykityksiä ja turhia riskinottoja. Sopivasti oikaistut kurvit ja perus ratatempo kuuluivat mun selkeään suunnitelmaan.

"en varmaa poseeraa"

Rata oli musta kokonaisuudessaan hirmu tasainen ja hyvä rytmiltään. Niin kuin videolta näätte, kaksi puomia kuitenkin kolahti alas. Soitinkin radan jälkeen valmentajalle ja ihmettelin puomeja - kaikki paikat osuivat eikä tahti ollut liian kiireinen. Valmentaja totesi, että vaikka ei ole nähnyt rataa, niin kuulostaisi siltä että Aku on ollut niin rento, että se on saanut aikaan pientä huolimattomuutta radalla. Molemmat puomit tulivat alas takajalkavirheistä. Kyselin myös muutamalta tutulta valmentajalta paikan päällä syitä pudotuksiin, mutta kukaan ei osannut mitään suoraa syytä sanoa.

Tässä siis rata verkkaluokasta, olkaas hyvät!


Sennujen aluemestaruus oli päivän viimeinen luokka. Aku pääsikin traikkuun odottelemaan seuraavaa luokkaansa ja sillä välillä autoin itse Aadaa nuorten aluemestaruusluokassa sekä kävelin oman radan. Rata oli sama nuorilla ja sennuilla, joten pystyin kävelemään sen Aadan kanssa jo ennen hänen luokkaansa.

C. Kim Olin

Ja täytyy sanoa, että nyt oli laitettu rataan jo sitten aika paljon haastetta. 1-2 väli piti ratsastaa joko 5 tai 6 laukalla, 2-3 väli seitsemällä, mutta heti kakkosen jälkeen oli otettava hevonen taakse, jotta viimeiset askeleet olisivat rentoja. Nelonen oli trippeli ja sieltä jatkettiin seitsemällä laukalla pystylle. Pystyn jälkeen oli pakko suoristaa todella tarkasti, jotta pääsisi  u-käännöksen takana olevalle okserille (joka oli muuten valtava) ja sitten olikin kolmoissarjan vuoro. Lähestyminen sinne tuli pienestä kaarteesta täyskaarrolla ja okseri-2 laukkaa-pysty-1 laukka-pysty sarja ei todellakaan ollut mikään easy case. Välit olivat lyhyet ja varsinkin meille keltanokille, jotka eivät noita kolmoissarjoja edes ole hypänneet, sarja oli myös tosi iso. Sokerina porjalla oli vielä yksittäiset pysty ja okseri.

C. Kim Olin

Verkassa sain apua tutulta valmentajalta, joka sanoi kaiken näyttäneen hyvältä. Viimeisen ison pystyn Aku pudotti ja se oli oikein hyvä, saatiimpahan ukkoon vähän varovaisuutta.

C. Kim Olin

Kuten alta näätte, rata alkoi tosi hyvin. Kolmoselle sitten itse kämmäsin ihan kunnolla. Näin että pitäisi ratsastaa eteen, mutta sitten mietin sekunnin murto-osan, että mitä jos taas vaan työnnän sitä sinne alle? Sitten ratkaisin kuitenkin eteen ja jouduttiin ihan kamalaan paikkaan. Verkkakoutsi sanoikin radan jälkeen hyvin "Mä näin et sä näit, mutta et vaan ollu tarpeeks nopee".. Noh, onneksi pääsin könyämään sen ihmeellisen hypyn jälkeen takaisin kyytiin ja nollaamaan tilanteen. Jouduin siis tekemään voltin kun en päässyt linjan toiselle osalle suoraan, mutta sain korjattua tilanteen hyvin. Vanha Aku olisi sanonut tässä vaiheessa ettei hyppää enää mitään, mutta nyt se vaan jatkoi rohkeasti rataa eteen päin!



Trippelille päästiin hyvin, samoin pystylle. Isolle okserille puskin liikaa, ratsastin Akua taas liikaa esteen alle. Kolmoissarjalle päästiin kivassa rytmissä ja olin muutenkin tyytyväinen, vaikka vikalta puomi kolisikin alas. Radan toisiksi viimeisellä esteellä Aku pääsi vähän vinoksi, mutta vika okseri oli taas hyvin.

C. Kim Olin

Virhepisteitä siis ropisi. Ensin se kolmosen ihmeellinen puolittainen läpimeno, sitten vielä ohi ratsastus. Siihen päälle vielä seiskan puomi ja kolmoissarjan vika pysty, yhteensä muikeat 16vp. Ilman omaa sähläämistä rata olisi siis ollut oikein mukiin menevä. Rata oli meille kuitenkin tosi iso kakskymppinen ja tehtäviäkin oli runsaasti, joten suoritus olisi ilman omaa mokaa ollut ihan meidän tasoinen. Moni aika paljon isoja luokkia hypännyt ratsastaja ihmetteli radan teknisyyttä ja kokoa verrattuna siihen että kyseessä oli kuitenkin vain aluekisa. Minua radan haastavuus ei haitannut, päin vastoin. Nyt tiedän meidän pystyvän hyppäämään myös teknisempiä ratoja tuolla tasolla!

C. Kim Olin

Myös Akun kisakausi lähenee loppuaan. Maanantaina kävin sen kanssa maastossa ja työstin sitä hieman kentällä ja se liikkui paremmin mun avuilla kuin koskaan ennen. Aurinko, upea hevonen ja se fiilis minkä sain maanantai aamuna, ei olisi viikkoa paremmin enää voinut aloittaa! Tiistaina ja keskiviikkona Aku on vapaalla, torstaina se menee koulutunnille tallin toisen hevosen omistajan kanssa ja perjantaina se menee Hyvinkäälle tsekkaukseen. Vaikka kaikki on hyvin ja mitään ei ainakaan ulkoisesti ole havaittavissa, päätimme omistajan kanssa että olsii hyvä käyttää se näin kauden jälkeen lääkärissä. Tuomioiden perusteella jatkuu loppuviikko liikutusten osalta ja JOS mitään sanomista ei ole niin harkitsen myös Akun osalta Ypäjän kisoja!

5 kommenttia

  1. ois kiva jos teksteistä selviäis mitä luokkaa menet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstissä lukee verkkaluokka 105 ja sennumestauus 120?

      Poista
    2. ..... en tiedä mitä siellä ois pitäny lukee että ois hahmottanu paremmin ahahahah :D

      - Laura
      Http://maaliviivalle.blogspot.fi

      Ps hyvät radat oli!!

      Poista
    3. Mäkään en tosta tekstistä tajunnut että vika luokka oli 120 ja kaipasin sitä tietoa mutta onneksi se selvisi täältä kommenteista.

      Poista
    4. "Rata oli meille kuitenkin tosi iso kakskymppinen..." tuossa ainakin mainitaan sekä tägeissä.

      Poista