tiistai 24. syyskuuta 2013

Sunnuntain heppailuja

Sunnuntaina kierrettiin Oonan kanssa pari tallia ja sain hurjasti kivoja kuvia :) Sunnuntaina ratsastin Akun, Suvin sekä Retun.


Aku on edelleen käynnistelymoodissa, joten tein edelleen aika kevyen treenin. Aloitin isoilla kaarevilla urilla ja pyrin suoristamaan Akun ohjan ja pohkeen väliin. Vasemmalle se toimi itseasiassa yllättäen paremmin kuin oikella, mikä on Akulle todella epätavallista. Oikealle se jätti hieman lapaa ulos, mutta sain senkin korjattua siirtymisten ja ulosasetusten kanssa.


Uusi kuolain on kyllä todettu nyt sileällä oikein hyväksi ja aion jatkaa nyt sen kanssa. Aku oli jälleen koko treenin hirmu kevyt edestä, ja liikkui hyvin jalasta kohti kättä. Sain sen alkuun oikein hyvälle pitkälle kaulalle ja loppuun uskalsin jo hieman nostaakkin sitä, vaikka kokoavia liikkeitä tällä viikolla ei vielä saa suorittaa.


Välikäyntien jälkeen tein Akun kanssa muutamat loivat vastalaukat vasemman laukan laadun parantamiseksi ja työstin jälleen ympyrällä siirtymisiä laukkaan niin, että jätin Akun heti siirtymisen jälkeen laukkaamaan yksin. Laukka parani treenin aikana yllättävän paljon ja Aku saikin paljon taputuksia. Hieman siinä on kyllä possuvirtaa, sen Oonakin huomasi Akun sinkoillessa välillä minne saattuu :D


Suvin kanssa alottelin tuttuun tapaan hölkkälaukassa. Sen kanssa pääsee paljon paremmin hommiin kun aloittaa laukassa, koska silloin se saa itse oman moottorin rehellisesti käyntiin. Itse keskityn alun hökkäilyissä aina omaan istuntaan, jotta sekään aina ei menisi ns. hukkaan. Tällä kertaa suljin silmiä aina pitkille sivuille, jotta saisin oman suoruuden kohdilleen. Silloin kun joutuu sulkemaan silmät, tasapainoaisti herkistyy ja kroppa hakee itsensä automaattisesti parempaan, oikeaan asentoon. Vähitellen, kun silmiä sulkee tarpeeksi usein, jää istunta pikku hiljaa omalle paikalleen. Tämä vaatii kuitenkin useita toistoja, mutta kun tarpeeksi usein muistaa sulkea silmät ja tsekata istunnan, niin korjaukset onnistuvat helpommin.


Suvi oli päässyt viikolla ilmeisesti aika helpolla ja vaati aika paljon irroittelua ja työstöä. Myös Suvi oli poikkeuksellisesti parempi tällä kertaa vasemmalle kuin oikealle. Ehkä pääsin itse istumaan nyt paremmin keskelle ja siksi molemmat hevoset toimivat paremmin vasemmalle.



Pyörin Suvin kanssa ympyrällä ja asettelin sitä paljon ulos. Etenkin oikealle Suvi oli todella kiinni vasemmalla ja puski vain lapaa ulos. Sain ihan tosissani tehdä töitä, jotta sain tamman antamaan edes inahduksen periksi ja silti säilyttämään raamin.Vasemmalle sain hepasta ihan asiallista menoa ulos, mutta oikealle olisi ollut vielä parantamisen varaa. Ratsastan Suvilla tällä viikolla muutamana päivänä, joten pääsen jatkamaan siitä mihin jäin.




Myös Suvi sat tehdä hieman vastalaukkoja ja siirtymisiä käynnin ja laukan välillä. Ja olihan mun myös pakko näyttää Oonalle myös Suvin koottua ravia ja laukkaa, se ei nimittäin ole silloin ihan normisuokin näköinen ;)

Asetus ulos


Matka jatkui vielä Oonan kanssa Rauhalaan, mutta siitä saatte ihan oman postauksen :)



Kaikki kuvat ovat siis muuten Oonan ottamia, kiiitoooos :)

6 kommenttia

  1. Minkä kokonen Aku on? Näytät ihan pikkuselta sen selässä :D Mutta tosi hienosti liikkuu sun kanssa!

    VastaaPoista
  2. Aku on ihan jätti! Varmaan ainakin sen 173, täytyypä kysästä tarkka koko janinelta :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos :) aku on kyllä kieltämättä näyttävä otus :)

      Poista
  4. sul on mellkee kaikis suu auki :D näyttää hölmöltä, mutta kaikilla omat tyylinsä---> koska tää laji on ilmeridausta tokiii;) :3 äskde

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, jep. Mulla on suu auki aina kun keskityn :) Mutta noissa kuvissa selitän Oonalle kaikkea mahdollista, joten siksi noissa kuvissa on erityisen monessa suu auki!

      Poista