torstai 17. maaliskuuta 2016

Aku Ainossa

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, myös Aku oli Ainossa viikonloppuna hyppäämässä. Koska edellisenä päivänä meillä oli ollut Niken treenit, olin ilmoittanut Akun vain yhteen luokkaan.

Aku hyppäsi siis 120cm arvostelulla 367.1. Radalla oli kivasti tekemistä. Kaikki tehtävät oli rakennettu reilusti mutta niin, että kaikki kaarteet oli ratsastettava ajatuksella jos meinasi päästä seuraaville esteille rytmissä. Rataa kävellessäni suunnittelin kaiken huolella ja tiesin että tie kakkoselta kolmoselle oli meille se haastavin juttu. Mistään muusta en ollut oikeastaan huolissani :)

Verkassa kokeilin tällä kertaa vähän eri systeemiä. Ensin yleensä ravaan ja laukkaan, jonka jälkeen hyppään suoraan pystyt ja pidän tauon. Sen jälkeen hyppään okserit ja viimeiseksi vielä pystyn tai okserin juuri ennen radalle menoa sen mukaan mikä estetyyppi on eka este. Nyt kuitenkin tein verkan niin, että ravin ja laukan jälkeen hyppäsin pystyt ja okserit peräkkäin. Eli ensin siis pystyn pienenä, vähän isompanana ja ratakorkeudessa ja sen jälkeen okserit samalla tavalla. Tämän jälkeen kävelin usean ratsukon ajan ja hyppäsin juuri ennen rataa vielä yhden okserin. Tällä verkalla halusin kokeilla sitä, tekisikö pidempi tauko juuri ennen rataa Akulle hyvää ja olisiko se sen myötä terävämpi.

Radalla ykkönen oli sijoitettu niin, ettei sinne päässyt ratsastamaan suoraa uraa myötälaukassa niin pitkää matkaa kuin olisin halunnut. Itse haluan aina sytyttää kunnolla Akun laukan ennen kuin menen ykköselle, joten ainoa ratkaisu oli aloittaa oikeassa laukassa ja tehdä vaihto ennen kulmaa. Aku jäi kuitenkin vaihdossa jalan taakse ja vilkaisin saman tien aikaa, jota oli jäljellä vielä 30 sekuntia. Siirsin Akun takaisin raviin ja tein koko systeemin uudestaan. Nyt Aku vaihtoi paremmin ja rytmi jatkui tasaisesti kaarteen läpi.

Ykköselle päästiin hyvin rytmissä. Kakkoseksi Aku lukitsi ensin väärän esteen, mutta onneksi sain korjattua tilanteen ja matka jatkui kivasti senkin yli. Sain kolmosellekkin ylläpidettyä laukan yllättävän hyvin vaikka paikka oli aavistuksen lähellä. Sarjalle ratsastin vähän eteen jotta päästiin perille. Siinä Aku valui vähän vasemmalle vaikka muuten hyppäsikin varovasti. Vitoselle laukkasin hyvin kaarteesta ulos ja luulin ottaneeni Akua tarpeeksi välissä kiinni, mutta lopputulos ei näyttänyt ihan siltä - Aku hyppäsi linjalta ulos täysin yläpuomin läpi. Olisis siis pitänyt ottaa se vielä enemmän takajaloille ja jättää enemmän tilaa. Seuraava linja sujui tasaisesti, maltoin odottaa hyvin loppuun asti linjan tokalle osalle.

Tuloksena siis 4vp mutta tyytyväinen kuski ja hevonen :) Aku pärski radan jälkeen iloisesti ja oli tosi hyvän tuulisen oloinen muutenkin. Aku hyppäs niin rennosti ja varmasti koko ajan etten voinut muuta kuin hymyillä. Ihanaa että se on nyt jo pidemmän aikaa suorittanut niin varmasti ja hyvällä mielellä<3

Juteltuani Niken kanssa päätettiin, että ilmoitan Akun Ypäjälle lauantaille 110 ja 120 luokkiin ja sunnuntaille 125cm luokkaan! Jos lauantai menee jostain syystä ihan mönkään niin vaihdan sunnuntain luokaksi 115cm. Toivotaan kuitenkin että tämä hyvä vire säilyy ja päästään tekemään hieno suoritus myös 125-luokasta!

8 kommenttia

  1. Akun hyppy on kehittynyt niin paljon tämän kevään aikana!!! Se on jopa varovaisen näköinen tällä radalla tuota yhtä estettä lukuunottamatta. Uskomatonta, en olisi blogin alkuaikoina uskonut sen yltävän tälle tasolle. Hienoa työtä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni on sanonut viime aikoina samaa :) Ollaan saatu nyt hyvää draivia tekemiseen ja Niken neuvot alkaa mennä takaraivoon myös mulla ;)
      Kiitos kivasta kommentista :)

      Poista
  2. Samaa mieltä, hyppy on parantunut ihan mielettömästi ja jo pelkästään tuossa laukassa on nyt mielestäni hyvä energia poljennassa mikä jo varmasti osittain vaikuttaa siihen hypyn terävyyteenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Varsinkin toi vasen laukka on ihan hurjan paljon parempi nyt mutta vielä siinäkin riittää hommia ;)

      Poista
  3. Jos Aku on kehittynyt, niin niin olet sinäkin. Istuntasi on paljon vakaampi, etenkin ylävartalo on rauhoittunut paljon. Oletko käynyt koulutunneilla parantaaksesi istuntaasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itseasiassa nyt vähään aikaan käynyt koulutunneilla.. Pitäisi kyllä taas päästä. Mm. Kikon tunnille olisi ihana mennä pitkästä aikaa! Mutta oman istunnan eteen on kyllä tehty töitä - ja tehdään edelleen :)

      Poista