perjantai 31. heinäkuuta 2015

Tampereen hevoshippalot

Tampereen kisoista jäi hieman vaihteleva fiilis. Mukana olivat Retu ja Hilda, molemmat hyppäsivät 100 senttimetrin korkuudella Seilinpoika Cuppia ja Retu oli ilmoitettu myös kauden ekaan 110 aluestarttiin.



Luokkamme oli aamulla vuorossa heti ekana, joten aamu alkoi suhteellisen aikaisin! Hilda hyppäsi Seilinpoika Cupissa heti kakkosena ja meillä meinasi tulla hieman kiire hokkien väännön kanssa. Koska ilma oli jo aamusta hieman tihkuisa, sai poni taakse vähän järeämmät hokit kuin yleensä. Nämä osoittautuivat jo verkassa hyväksi vaihtoehdoksi.

c. Marika Hukari

Rata oli rakennettu selkeäksi ja siellä oli mukavasti täytettä esteiden alla. Varsinkin Hilda hyppää paljon tarkemmin jos esteiden alla on vähän "mörköjä" :) Poni tuntui verkassa hyvältä ja sama meno jatkui radalla! Poni oli ihan liekeissä ja hyppäsi perusradalta sairaan hienon nollan! Toisessa vaiheessa tein todella pienen tien heti tokalle esteelle ja poni sanoi vinoon tulevan hypyn vikassa askeleessa ettei haluakkaan mennä :D Tuo kielto tuli mulle ihan puskista, sen verran paljon ollaan sen kanssa vinohyppyjä tehty! Itse muksahdin sieltä sitten alas ja hylkyhän siitä sitten napsahti, mutta onneksi vasta tokasta vaiheesta!

c. Marika Hukari

Kun olin päässyt radalta ulos, sain taas kiireellä mennä vääntämään Retulle hokkeja. Retu sai alleen isot hokit kaikkiin jalkoihin, se kun on sellainen söhelö ;) Kisakenttä tuntui Hildan kanssa kyllä tosi pitävältä, ei tietoakaan mistään liukastelusta!

Verkassa Retu oli oikein rela, vaikka ajattelin kauden ekojen nurmikisojen tekevän siitä ihan kahjon. Kaikki hypytkin se teki rauhassa, mutta suoruuden kanssa on kyllä vielä tekemistä! Radalla se rela fiilis säilyi aivan samalla tavalla ja pääsin ratsastamaan todella hyvän perusradan. Saisipa sen aina pidettyä noin rauhallisena, kaikki on silloin niin paljon helpompaa :) Puomit pysyivät ylhäällä, joten myös Retu jatkoi toiseen vaiheeseen. Koska nollia oli tullut todella vähän, päädyin tekemään Retun kanssa melko rauhallisen ja varman uusinnan. Tulos oli lopulta nolla virhettä ja maaliin tultiin kolmanneksi nopeimmalla ajalla.

Lopullinen sijoitus oli Retun kanssa 3 ja Hildakin sijoittui luokassa 6. Sen verran oli vähän hevosia jotka sinne toiseen vaiheeseen pääsivät, että toisen vaiheen hylylläkin sai ruusukkeen :)

Luokan jälkeen piti olla pieni breikki ja sen jälkeen Retun avoimen kympin vuoro. Mutta ei.. Se pieni tihku mikä meidän luokan aikana oli, muuttui kamalaksi kaatosateeksi. Kilpailuissa pidettiin melkein kahden tunnin tauko, jonka aikana rataa siirrettiin ja hiekotettiin. Moni perui lähtönsä, mutta oman jalan alle kentän pohja tuntui sen verran hyvältä, etten halunnut lähteä starttiani perumaan.

Verkkaan mennessäni tajusin kuitenkin, ettei itse ongelma ole se kisakenttä, vaan se itse verkka! Siellä kun ratsasti, tuntui siltä että olisi polskinut mutalammikossa.. Onneksi Retu on ns. joka sään hevonen, koska liikuu ympäri vuoden kentällä, mutta oli se silti aika hurjaa.. Uskalsin hypätä verkassa ehkä max. 100cm esteitä. Olisi ehkä tässä vaiheessa pitänyt perua startti, mutta luotin liikaa siihen kisakentän pohjaan. Ajattelin myös, että tämä ihan sama tilanne saattaa olla sitten syyskuussa kuninkaallisissa ja mestaruuksia harvemmin perutaan, ellei tilanne ole aivan äärimmäinen. Sielläkin pitää sitten vain selviytyä!


Rata ei todellakaan alkanut hyvin. Olin ensimmäinen lähtijä ja kun minut pyydettiin radalle, oli siellä vielä täysi tohina päällä. Esteiden edustoja hiekotettiin, joku kantoi kukkia ja ratahenkilökunta vasta asettui paikoilleen.. Jouduin odottamaan lähes 5 minuuttia että sain starttiluvan ja siinä ajassa Retu muuttui niin kuumaksi että tiesin, ettei siitä hyvä seuraa.. Koitin vain kävellä sen kanssa pitkin ohjin, jotta se pysyisi rauhallisena, mutta ei.. Se vaan pomppi ja keuli paikallaan.. Ja jos ei pomppinut niin se ryntäili aivan mahdottomana ihan mihin sattuu.


Kun vihdoin sain lähtömerkin, ei mulla ollu toivoakaan saada aikaan minkäänlaista rytmiä. Periaatteessa Retu oli menossa, mutta vain matalana täysiä eteen päin kiskoen samalla multa ohjia pois. Estettä kohti se jäi kuitenkin jalan taakse ja etenkin vaihdoista huomaa, ettei se ole ollenkaan menossa rehellisesti eteen. Tästä linkistä pääsee Bambuserin videokanavalle, mistä ratani voi katsoa. Koska starttasin heti ekana, ei tarvitse kelailla yhtään!


Ykköseltä tuli ihan hyvästä paikasta huolimatta puomi, kakkosella Retu taas jäi leijumaan ilmaan, mikä ei ole sille yhtään tyypillistä. Kolmoselle mulla oli ennen estettä hyvä paikka, mutta kaadotin sen Retun lähtiessä vetämään liikaa oikealle. En saanut enää tilannetta korjattua ja Retu hyppäsi ihan läpi yläpuomista.. Tässä vaiheessa ei ollu fiilikset kovin korkealla ja mielessä kävi jälleen kyllä keskeytys.. Seuraavalla okserilla Retu taas hyppäsi ihan liikaa ylös ja jäi vain leijumaan. Seuraavalle pystylle paikka oli jälleen liian lähellä, mutta Retu tsemppasi siellä hienosti. Seuraavaksi vuorossa oli kaarevan linjan jälkeen okseri, jonne hieman avasin laukkaa ja seurauksena oli taas etujalkojen virheestä puomi.. Seiskalla näkyy taas hyvin se, kuinka hevonen ei ole jalkojen välissä ja hyppy vetää aivan liikaa taas oikealle. Sarjalle pääsin ihan hyvässä temmossa sisään, mutta selkeästi taas kun jouduin hieman avaamaan laukkaa, ei Retu uskaltanut ottaa pohjasta ihan haluamaansa tukea ja otti jälleen suomin sarjalta mukaan. Radan 9. este ylittyi varmaan radan esteistä parhaiten, mutta kympille ajauduttiin taas liian lähelle ja hyppy valui liikaa oikealle.


Kokonaisuudessaan fiilis radasta oli tietysti huono, mutta Retu vaan ei uskaltanut hypätä normaalisti sen mutavellisen verkan jälkeen. Jälkiviisaana on aina hyvä sanoa, että olisi vaan kannattanut perua se startti, mutta tehty mikä tehty. Ainakin nyt osaa kuninkaallisiin varautua nyt sitten sateen suhteen todella isoilla hokeilla jotta pito on oikeasti niin hyvä, ettei Retun tarvitse olla huolissaan pidosta :)

Seilinpoika Cupista jäi siis todella hyvät fiilikset, mutta kauden eka aluekymppi voisi mun puolesta pyyhkiintyä pois muistista. Ehkä jotain myös muiden alisuorittamisesta kertoo koko luokan tulokset, kun kärjessä on vain muutama nolla ja loput sijat irtoavat virhepisteillä.. Nyt täytyy vain unohtaa tuo fiasko rata ja keskittyä miettimään tuevia treenejä ja etenkin Retun kanssa sitä suoruutta!


2 kommenttia

  1. Siis 20vp tosta 110cm radasta jos oikein laskin? Vai 16? Harmi! :( Retusta tulee kyllä niin magee ja Hilda on älyttömän nätti ja kivan kompaktin näkönen kouluradoilla! :) Tsemppiä jatkon treeneihin sulle ja poniineille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ihan kokonaiset upeat 20vp :D Retu on kyllä ihana, harmi että se vaan on jo niin vanha :/ Toivottavasti sen jalat kestävät vielä ensi kauden :)

      Ja kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan!

      Poista