sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Tuike ja kisauran debyytti

Tuike hyppäsi tänään elämänsä ekat kisat Salossa. Luokkina meillä oli huimat 40cm ja 60cm!


Saavuttiin ajoissa paikalle ja poni sai niskaansa hetken ihmettelyn jälkeen varusteet. Kävelin radan ja totesin sen olevan melko ok. Ykkönen oli pelottavasti kohti katsomoa ihan kiinni seinässä, mutta se oli verkkaesteenä, joten se poisti mun huolet sen osalta. Kakkonen hyvällä lähestymisellä, aikaa oli kaikkeen korjaamiseen. Kolmonen oli esteenä ihan tavallinen puomieste, mutta sen vieressä olevassa seinässä oli joku ihmeellinen viritelmä ja sen ajattelin aiheuttavan jonkin asteisen pyörtymisen.. Nelonen ja vitonen olivat suora linja, välissä 21m. Kutonen oli okseri ja tehty täysin mustista puomeista. Se hypättiin kaiken lisäksi aika pimeää syvennystä kohti jossa oli mm. tuomaritorni ja esteitä. Seiska oli helppo pysty ja viimeinen okseri oli sijoitettu myös kivasti.


Verryttely suoritettiin ryhmissä ja ekassa luokassa olikin vain yksi verkka. Ekassa verkassa Tuike oli tosi fiksu. Se ravasi rennosti ja oli hyvin kuulolla myös laukassa. Itse hyppääminen meinasi olla vähän hurjaa kun verkkaryhmän muut ponit etenivät aika lailla tuhatta ja sataa joka suuntaan :D Ponit oli kyllä kieltämättä tosi söpöjä mutta Tuikkeella meinas mennä hermo :D Sain onneksi hypättyä tarvittavat hypyt ihan rauhassa kun ponit olivat valmiita. Toinen verkkaeste olikin se radan eka este eli okseri. Ekalla kerralla Tuike hieman hidasti ja kyttäsi mutta meni kuitenkin yli lopulta. Seuraavat kerrat este ylittyi jo varmasti :)


Itse rata oli rytmikäs ja hyvä. Kolmoselle Tuike tuli vähän pohjaan mutta kaikki muut esteet sujuivat moitteettomasti kutoselle asti. Este numero kuusi oli siis se mustista puomeista rakennettu okseri joka oli sen verran pelottava että siihen otettiin yksi tökkö. Ihan rehellinen pysähdys esteen eteen, ei mitääm possuiluja. Tokalla kerralla hyvin yli ravissa ja loppurata kunnialla maaliin :)


Kuudessakympissä olin lähtönumerolla 5 ja jälleen ekassa verkkaryhmässä. Verkka sujui tosi kivasti, Tuike oli hieman saanut rohkeutta ekan startin jälkeen ja meinasi olla hieman innoissaan :) Rata oli taas rytmiltään tosi tosi hyvä ja ainut kömmähdys sattui jälleen sille samalla okserille kuin aiemmassakin luokassa. Se selkeästi jännitti Tuiketta ja poni kasvattikin laukkaa kohti estettä ja otti sieltä puomin mukaansa. Jos olisin tullut ravissa, olisi pudotukselta varmasti vältytty, mutta halusin tehdä hypyn laukasta ja valmistella ponia taas tuleville radoille. Se raviin ottaminen ei vain aina tule olemaan mahdollista ja siksi halusin tehdä hypyn laukasta, koska este oli yllitetty jo edellisessä luokassa ravista. Loppu radan Tuike suoritti taas odottaen joten se selkeästi oppi virheestään.

Olin kaikin puolin tosi tyytyväinen Tuikkeeseen ja sen suorittamiseen. Se käyttäytyi niin hienosti ja hyppäsi rohkeasti. Nyt täytyy löytää sille pääsiäiseksi jotkut helpot kisat jotta se saa taas lisää ratarutiinia :)


4 kommenttia

  1. Söpö vauvaheppa! Pääsiäisenä löytyy muuten useitakin pikkukisoja Hyvinkään Riders Inn kisojen lisäksi, esim. 4.4. Eriksnäs, 5.4. Hämeenlinna ja 6.4. Riihimäki =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Eriksnäs voisi olla hyvä, 6.4 mennään tuuppaamaan kisoihin ;)

      Poista
  2. Tuliko sijoittumisia? Hyvä Tuike!!

    VastaaPoista