torstai 12. maaliskuuta 2015

Innokasta menoa

Retu oli viime viikonloppuna estetreeneissä enemmän kuin innoissaan! Se oli menossa joka suuntaan ihan tuhatta ja sataa vaikka mulla oli mun kisakuolain suussa :D

Jo verkassa huomasin kyllä etten saanut hevosta ihan kunnolla laukassa läpi koska olin jättänyt gramaanit pois.. Niken kurssille pitää kyllä taas ottaa ne mukaan, sen verran ne auttavat tuossa sileän työssä ja se selkeästi vaikuttaa myös tuohon hyppäämiseen - tottakai. Koska en voi ratsastaa hevosta läpi sen omien töiden takia, en voi olettaakkaan saavani sitä saman tien läpi ennen hyppyjä. Varsinkaan kun kyseessä ei ole mikään maailman simppelein hevonen ratsastaa läpi koko kropastaan.. Siksi olen käyttänyt paljon valmennuksien verryttelyissä gramaaneja, koska ne saavat hevosen keskittymään minuun hieman enemmän, jolloin saan vaikutettua siihen paljon kokonaisvaltaisemmin.

Kuva Niken viimekuisesta valmennuksesta

Hypyissä Retu lähti jo kulmasta armotonta kyytiä kohti jokaista estettä joka vastaan tuli. Jouduin tekemään esteiden väliin paljon voltteja vaikka harjoitus oli meille yksinkertainen ja todella peruskauraa. Halusin kuitenkin ratsastaa Retun kivasti, koska se vaan oli yksinkertaisesti niin innoissaan ettei pysynyt villahousuissaan :D Intoa siltä ei saa viedä pois, mutta jotenkin sille oli kerrottava ettei ihan noin lujaa tarvitsisi mennä..

Kuva Niken viimekuisesta valmennuksesta

Lopulta kaikki voltit tuottiva tulosta ja sain tehtyä muutaman hyvän rundin. Alla näette yhden vikoista kierroksista :) Ja täytyy kyllä sanoa, että tuo fiilis millä pääsin tekemään kolme tuon kierroksen hypyistä on sellainen tunne mitä en tuon hevosen kanssa koskaan aiemmin ole päässyt kokemaan. Se laukkasi aktiivisesti ilman kiirettä ja teki hyviä hyppyjä. Sain itse olla kyydissä aivan rentona ja vain odottaa.. Ihan mieletöntä että niin "hankalan" alun jälkeen sain noin hienon fiiliksen loppuun :)

9 kommenttia

  1. Vau! Näyttääpä hienolta :)

    VastaaPoista
  2. Ratsastin tiistaina Retulla ja täytyy kompata että sileällä oli haasteita. Laukka pyöri hienosti ja oli säädeltävissä mutta ravin kanssa en saanut paljoakaan aikaiseksi. Jäin miettimään mahtaako olla hammasongelmia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin kysyä Hannilta milloin Retu on raspattu, itse en muista! Retu on sileällä kyllä yksi Rauhalan haastavimmista mutta sitten kun se yhteinen sävel löytyy niin heppa on kyllä hieno :)

      Poista
  3. Olipa kivan näköistä menoa, hyvää työtä ootte tehneet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, huimat kolme kertaa ollaan Saksan jälkeen hypätty :D Mutta sileää ollaan kyllä menty!

      Poista
  4. Hieno Retu! Oletteko tulossa muuten SM-kisoihin?
    PS. Mun poninkin nimi on Retu. :D :D

    VastaaPoista