sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Rekku treenissä

Pääsin menneellä viikolla treenaamaan kivasti melkein mun kaikkien heppojen kanssa :) Yksi treenikavereista ol ihana Retu, jonka kanssa hyppäsin keskiviikkona Peikillä ja tänään ratsastin sen kotona sileällä läpi.

Retulle sattui mun Saksan reissun aikana pieni haaveri tarhakavereiden kanssa ja siitä aiheutui aluksi ihan kunnon huoli ja klinikkareissu. Onneksi siitä selvittiin loppujen lopuksi pienellä lomalla ja säikähdyksellä :) Nyt etenkin hyppytreenit on kuitenkin aloitettu rauhassa ja mitään sen isompaa ei keskiviikkona hypätty.

Retu kävi "ylläriylläri" aika kierroksilla kun aloitettiin hypyt ja alun jumppatreeni puomin ja pikkupystyn kanssa tuli todella tarpeeseen. Jumppatehtävä näkyy muuten alla olevassa videossa heti alkumetreillä! Jumpasta jatkettiin pieni rata johon kuului yksi yksittäinen pysty ja kolmen esteen linja. Tehtiin koko homma ensin todella pienenä jotta sain Retun kunnolla läpi kaarteissa. Kaveri olisi vain halunnut juosta kohti estettä, eikä ollenkaan odottaa. Onneksi muutaman toiston jälkeen sain olla hyvin rentona kohti esteitä :)

Tänään työstin Retun läpi kotikentällä. Sain työskennellä ihan hyvän ajan ennen kuin heppa antoi kunnolla läpi vasemmalta. Tein paljon väistöjä ja avoja ympyrällä - silloin takajalat pysyvät aktiivisena ja ulkoavut saa hyvin läpi samalla. Aluksi Retu olisi halunnut taipua liikaa kaulastaan, mutta etenkin väistöt suoristivat sitä hyvin ja sain sen tosi mukavaksi ja hyvin avuille :)

Retu lähtee myös Niken valmennukseen mukaan ensi viikonloppuna. Tosi kiva saada se mukaan, odotan kovasti neuvoja joita saan sen suhteen Nikeltä :)


Kiitos Hannille videosta :)

10 kommenttia

  1. Olis kiva lukea sellanen yhteenvetopostaus saksan reissusta - mitä jäi käteen, vastasiko odotuksia, tuliko pettymyksiä jne :) pitikö sun muuten kisata siellä enemmän kuin mitä kisasit vai menitkö nimenomaan vain valmentautumaan? Vai etkö täällä vaan kertonut kisoista kuin yksistä muistaakseni? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin vain kahdet kisat kun enempää ei ollut tarjolla :/ Mutta tuollainen postaus on tulossa :)

      Poista
  2. Kuinka iso tuo maneesi on?? Hienosti menitte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko se lähes 70 pitkä ja 40 leveä! Kiitos :)

      Poista
  3. Ei peikin maneesi ole todellakaan 40 leveä. Oisko 30...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinne kouluradan lisäksi jää aika paljon tilaa, joten kyllä se yli 30m on leveä :)

      Poista
    2. Koulurata on 20 m leveä joten sinne mahtuis kaks koulurataa rinnakkain jos olis 40 m. Jos on 30 m niin jää sillonki viel reilusti tilaa.

      Poista
  4. Ihana Kirsi, joka hyppää mukana sun kanssa :)

    VastaaPoista
  5. Se hyppää aina, yleensä vielä enemmän kun minä tai hevonen ;)

    VastaaPoista
  6. http://jondal.com/ratsastustilat.asp
    Peikon maneesi on 35x70 :)

    VastaaPoista