maanantai 23. helmikuuta 2015

Aku Niclas Aromaan kurssilla

Myös Aku hyppäsi kaksi päivää Niken kurssilla. Akun kanssa keskityttiin, ylläriylläri, rytmiin ja takajalkojen aktiivisuuteen.

Ekan päivän treenit aloitettiin sileän treenillä, jossa ideana oli saada Aku pitkälle kaulalle ja oikein syvälle eteen alas. Oikealle tämä onnistui aika kivasti niin ravissa kuin laukassa, mutta Retun tavoin vasemmalle mun piti saada Aku enemmän venyttämään eteen rennolla tuntumalla vasemmalta. Akun piti kuunnella paremmin vasenta jalkaa, jotta se voisi tulla paremmin oikealle ohjalle ja irti vasemmalta. Samaan aikaan sen piti kuitenkin olla irti oikealta, mutta kuitenkin tuella. Pienemmässä laukassa saan Akun tässä vaiheessa ihan hyväksi, mutta heti kun joudun suurentamaan laukkaa, meinaa Aku karata liian ylös ja selkä painuu silloin alas. Harmittaa kun en saanut verkasta vieota, ero oli aika suuri nimenomaan vasemmassa kierroksessa.

Kun suorat urat olivat kunnossa ja sain ratsastettua Akun eteen ja taakse niin, että se säilyi tuella edessä alhaalla, siirryimme ympyrälle. Siellä jatkoimme takajalkojen metsästämistä. Mun piti itse tarkkailla omaa jalkaani, jotta se pysyisi tarpeeksi edessä jotta Aku ottaisi sen vastaan taivuttavana apuna. Liian takana se työntäisi vain takaosaa ulos ja sitä emme tässä vaiheessa halunneet. Sain Akun laukkaamaan todella hyvin rentona ja takajalat aktiivisena jo aika pitkiäkin pätkiä ja Nikke jaksoi koko ajan painottaa sitä, että mitään muuta sileän työssä ei pitäisi miettiä kuin niitä takajalkoja. Ne on nimittäin saatava aktiivisemmiksi jos haluan laukan säilyvän joka paikassa rennompana ja vahvempana. Etenkin kisoissa tarvitsen Akun jännittyessä niitä takajalkoja enemmän hommiin kuin missään muualla. Sitä varten mun täytyy oppia työstämään se rennommaksi, mutta samaan aikaan atiivisemmaksi joka kerta uudessa paikassa.

Tunti jatkui kavaletilla ja puomeilla, jotka oli sijoitettu pienelle ympyrälle. Aluksi oikealle Aku ei halunnut odottaa tarpeeksi puomille ja teki viimeisen laukka-askeleen välillä hieman voimattomana ja puolikkaana. Vaikka paikka olisikin ollut ihan hyvä, ei se viitsinyt joka kerta laukata viimeistä askelta kunnolla jonka vuoksi toistimme ympyrällä olevaa tehtävää jonkun aikaa. Vasemmalle Aku oli yllättäen parempi ja hyppykaari rentoutui muutamien toistojen jälkeen.

Tekniikkajutuille seurasi jatkoa kun teimme puomi-kolme laukkaa-pysty tehtävää joka tuli meille tutuksi jo Saksassa. Jälleen pystyyn lisättiin vinopuomit, mutta ihan niin hyväksi emme saaneet hyppykaarta kuin Saksassa. Jätin Akun muutaman kerran turhan yksin esteelle ja hypykaari hieman katkesi kun en tukenut ponnistusta tarpeeksi jalalla, mutta onneksi loppuun saimme pari onnistunutta hyppyä niin minun kuin hevosen osalta. Koitan saada seuraavalla kerralla tällaisista treeneistä ennen ja jälkeen tyypisiä videoita.

Kun verkkajutut olivat paketissa aloitimme hyppäämään radan osia. Tein itse muutamia lähestymisviheitä, mutta pääosin Aku hyppäsi hyvin. Yksi suora linja sarjalla oli sijoitettu suoraan seinän viereen ja siellä mun oli aluksi vaikeaa saada Aku rehellisesti suoraksi. Kun esteet kasvoivat suuremmiksi sain tehtäviin selkeästi paremman flown ja maltoin jatkaa kaarteista aika kivasti ulos niin, että annoin vain esteiden tulla. Mitään kovin isoa emme ekana päivänä hypänneet, pääasiana oli vain saada rytmiä ja lähestymisiä kuntoon mun osalta.

Toiselta päivältä mulla on teille kivasti videomatskua ja olen taas lisäillyt hieman tekstejä sinne videon sekaan niin että näätte aina mitä tarkoitan tietyilla korjauksilla mitä Nikke halusi mun tekevän tai mitä sillä rundilla oli pielessä.


Verkkahypyissä Aku olisi saanut olla kaarteissa rennompana pyöreänä edessä mutta itse hypyt olivat aika ok. Näitä seurasi eka rata jonka aikana Aku oli aivan liian kiieinen ja kiskoi mua irti satulasta minkä kerkesi. Nikke hakikin mulle tämän jälkeen martignaalin joka onneksi vähän rauhoitti menoa. Kun Aku huomasi että mulla oli se martignaali jälleen käytössä, protestoi se mun isompia pidätteitä ja viimeiselle esteelle jouduinkin pysäyttämään sen, koska pidäte jäi hieman liian vahvaksi ja Aku jäi liian paljon paikoilleen. Tästä Nikke neuvoi mua vaan jatkamaan seuraavalla kerralla rennommin ulos kaarteesta vaikka Aku ei jäisikään ihan niin rennoksi kuin haluaisin edestä-

Seuraavalle radalle rentoutin hieman kättä ja kaikki sujuikin tosi hyvin sen myötä. Ratsastin hyvin ulos kaarteista, etenin tasaisessa rytmissä ja Aku hyppäsi todella hienosti. Tällä tavalla kun me toimintaan Akun kanssa yhdessä ei mikään tunnu hankalalta :)

Koska kaikki sujui niin hyvin ja Nikke oli tyytyväinen, nostettiin esteet vielä hieman isommiksi ja tulin lyhennetyn radan. Aloitin sitten heti liian varovasti ja tokalle esteelle nypin turhaan yhden ylimääräisen askeleen. Sain saman tien käskyn aloittaa alusta ja alkurata olikin hyvä. Neljännelle esteelle Aku jäi hieman empimään ja ajautui hieman vinoksi josta seurauksena oli pudotus. Sarjalla hevonen hyppäsi hyvin a-osalla mutta b-osalta se saisi hypätä rennommin ulos. Nyt kun laukka rullaa noin hyvin, jäävät sarjat yllättäen meille jopa lyhyiksi, jolloin Akun täytyisi oppia hieman enemmän odottamaan välissä jotta se saisi hypättyä rehellisemmin ulos. Sarjoille Nikke neuvoikin mua jäämään vielä paremmin pystyyn välissä ja työntämään lantiota eteen b-osalle. Viimeiselle esteelle Aku teki oman takajalkavirheen, joista sen täytyy Niken mukaan vaan oppia.

Seuraavaksi tultiin vain kolmen laukan linja, jossa Aku tekee takajalkavirheen hyvästä paikasta. Okserin edellisen kierroksen virheen se kyllä korjaa, mutta saan silti tulla sen saman tien uudelleen. Seuraavalla rundilla hevonen korjaa hyvin ekan osan linjasta ja hyppää hyvällä tilalla ulos toisen osan. Sarjaankin saimme jo paremman hypyn ulos ja tähän Nikke oli tyytyväinen. Saimme lopetaa treenin tähän onnistuneeseen rataan ja itse olin kyllä tosi tyytyväinen päivän antiin. Sain itse kiitosta hyvistä etäisyyksistä ja koko ajan paranevasta rauhallisuudesta. Käsien kanssa on edelleen tekemistä, niiden täytyy pidättää vieläkin tasaisemmin. Myös ylävartaloa täytyy tarkkailla etenkin pienillä esteillä, se ei saa hypätä liikaa.

Akun taas täytyy muistaa niin sileälä kuin esteillä ne omat takaset. Niitä täytyy nyt vahvistaa entisestään erilaisilla kokoamisilla, eteenratsastuksilla sekä väistöillä. Jumppaavia tehtäviä olisi myös hyvä suorittaa kotona kerran viikossa.

Olisipa jo seuraava kurssi, en millään malttaisi odottaa.. Miltä Aku teistä näytti?

11 kommenttia

  1. Vau, hienoa ratsastusta! Tykkää tosi paljon sun esteistunnasta, et näytä häiritsevän hevosta yhtään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koitan aina pyrkiä olemaan mahdollisimman huomaamaton siellä kyydissä :) välillä onnistuu ja välillä ei :D

      Poista
  2. Vau, upean näköistä menoa! Oot kyllä tosi taitava :)

    VastaaPoista
  3. Laita videoihin äänet tai musiikki. Oli todella häiritsevää katsoa videoo ilman mitään ääntä joten jötin katsomatta lopun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä videoissa on äänet mutta nyt ne eivät jostain syystä ole tallentuneet videolle..

      Poista
  4. Olisi kiva jos olisi joitakin kuvia mukana postauksessa, tekstiä on todella väsyttävää lukea kun sitä on monta kappaletta ilman yhtäkään kuvaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin mutta kun kuvia ei ole niin sille ei mahda mitään! Vanhoja kuvia en tykkää laittaa..

      Poista
    2. Nelly, ei kai tämä millekään kymmenvuotiaalle lapselle ole suunnattu... Vai että pitäisi olla kuvia joka välissä... Kannattaa lukea välillä vaikka sanomalehtiä ja kirjoja niin tekstipätkä ilman kuvitusta ei tunnu ylivoimaiselta ;)

      Poista
  5. Anteeks kamalasti, mutta pakko huomauttaa, että martingaali. Ei mennyt videon teksteissä ja blogin tekstissä kertaakaan oikein :D

    VastaaPoista