maanantai 5. lokakuuta 2015

Mitä kuuluu Aku?

Tässä on nyt niin paljon kerrottavaa etten edes tiedä mistä aloittaisin. Ehkä kuitenkin nyt heti alkuun kerron teille sen, että Akulla on vasemmassa etusessa alkava nivelrikko, mutta sen kanssa voi onneksi elää. Tämän vuoksi loppukesä meni hieman hiljaiselossa..

Aloitan kertauksella ihan alusta asti sillä, mitä kisoissa on tapahtunut.

Turussa kesäkuun alussa Aku hyppäs sarjoja lukuunottamatta hyvin. 120 luokassa ekanan päivänä meillä oli 1 puomi ja tokana päivänä keskeytin ekan kiellon jälkeen toisella sarjalla 125 luokassa. Sieltä asti kipuilut ovat siis olleet ilmassa. Kun hevonen kipeytyy, sarjat alkavat yleensä tökkiä ensin - niillä ne joutuvat hyppäämään ja käyttämään itseään niin paljon enemmän.

Aku Turussa

Korpikylän kisassa toukokuun lopussa Aku hyppäsi todella nihkeästi vaikka tekikin 120 radan perusradalta nollan. Se hoidettiin heti seuraavalla viikolla Hyvinkäällä ja siltä piikitettiin molemmat etuset ja yksi takanen. Kuntoutin Akun todella rauhassa ja sen jälkeen se tuntui ihan hyvältä sileällä ja hypyissä.
'
Turku 125cm

Hyppäsin Laaksolla kesäkuun puolivälissä yhden harjoituskisan 100cm tasolla ja voitin luokan nollaradalla. Tämän jälkeen hevonen tuntui hyvältä ja treenasin normaalisti ja ilmoitin Akun Lohjan derbykentälle. Siellä teimmekin kaksi ailahtevaa rataa. 110 luokassa Aku kyttäsi ihan hirveästi ja 120 radan lopussa puomeja ropisi ja kieltokin tuli vaikka alkurata oli aivan super.

Sitten alkoikin kunnon alamäki. Salossa heinäkuun lopussa hyppäsin perjantaina 110 luokan nollana. Vaikka tulos oli hyvä, ei rata tuntunut yhtään paremmalta kuin Korpikylässä. Lauantain 120 luokka oli sitten taas sellaista punkemista että ihan nolotti. Vaikka verkassa sujui, oli radalla mulla taas puskettava ja spooky hevonen alla. Hylkyynhän se päättyi ja fiilis oli aika kökkö. Johkun ja omistajan kannustamana koitin kuitenkin hypätä vielä seuraavana viikonloppuna Hangossa. Aku oli kuitenkin vekassa jo ihan käsijarru päällä ja kielsi 110 luokasta ulos. Ne kisat jäivät sitten siihen.

Laakso

Seuraavalla viikolla vietiin Aku taas lääkäriin. Tällä kertaa menimme kuitenkin Vermoon, koska Mäkelä oli itse lomalla. Karenko tutki Akun ja diagnosoi alkavan nivelrikon. Aku hoidettiin ja se sai mm. Cartrophenia. Hoitojen jälkeen Aku on saanut kolmen viikon välein Cartrophenia jälkihoitona.

Tämän jälkeen kuntoutin Akun jälleen ja vielä maltillisemmin kuin edellisellä kerralla. Heti kun aloitin ravailut selästä oli mulla alla ihan toinen hevonen! Se työskenteli ihan eri tavalla takaosallaan ja liikkui todella hyvin. Vaikka se ei missään vaiheessa ollut sileällä ollut epäpuhdas tms niin kyllä eron huomasi aivan selkeästi askeleen pituudessa ja aktiivisuudessa. Ensimmäiset hypyt otin itsenäisesti Nissalassa ja ne sujuivat myös todella hyvin. Aku oli rento ja kuuliainen koko treenin ajan. Hyppäsin alkuun kavaletteja ja loppuun kaksi 5 esteen rataa n.100cm korkeudella.

Seuraavalla viikolla menimme Johkulle. Teimme maneesissa huonon sään vuoksi kavaletteja ja lopuksi pari lyhyttä rataa. Aku oli mielestäni hieman kuuro pidätteille ja jäi vähän makaamaan kädelle. Hypyissä se oli ihan hyvä, mutta heti kun Johku laittoi sille isomman okserin eteen niin se stoppasi ihan hyvästä paikasta. Tämän jälkeen jouduin ratsastamaan sitä vähän paineen kanssa ja hypyt muuttuivat kiireisiksi. Viikon päästä palasimme Johkulle uudestaan ja hyppäsimme ulkona ajatellen Laakson aluemestaruuksia. Aku oli alusta asti todella jalan takana ja jälleen entistä kuurompi pidätteille. En saanut sitä ollenkaan takajaloille ja laukka oli ihan mitä sattuu. Hypyt eivät sujuneet yhtään sen paremmin. Puskin hevosen yli kaikesta mitä eteen tuli ja meno oli yhtä räveltämistä. Lisäksi treenin loppuun Aku oli sekä mun että Johkun mielestä epäpuhdas. Huoh.

Laakso

Ja taas peruttiin kisat ja kärrättiin Aku lääkäriin. Olin sanonut omistajalle että voisimme joko katsoa vielä hetken ja yrittää ns. "ratsastaa se paremmaksi" ja seurata tilannetta tai sitten mennään saman tien lääkäriin. Päätös oli lekuri ja Hyvinkäällä Mäkelä katsoi Akun jälleen. Mäkelähän oli muuten nähnyt Vermon reissun jälkeen Akun kuvat ja todennut myös alkavan nivelrikon. Sitä, miten hän ei ole sitä aiemmin diagnosoinut, en osaa sanoa. Kuukaudessa tuollainen ei kuitenkaan noin vaan sinne ilmesty..

Mäkelä katsoi Akun ensin käytävällä ja totesi etteivät Akun nivelet ole täynnä ja että ne näyttävät paljon paremmalta kuin aiemmin. Tästä siirryimme kentälle ja juoksutin Akun pehmeällä alustalla. Tämän jälkeen oli vuorossa kova alusta ja jälleen juoksutusta. Tähän mennessä Mäkelä ei nähnyt mitään vikaa koko hevosessa ja siirryimme maneesiin ja hyppäsin itse kyytiin. Tein ravit ja laukat molempiin suuntiin ja Mäkelä sanoi hevosen olevan täysin puhdas ja parempi kuin muilla kerroilla.

Mäkelän suosituksesta ultrasimme kuitenkin myös vielä selän. Sielläkin oli kaikki paremmin kuin hyvin ja hevonen sai "puhtaat paperit". Cartrophen ja muut hoidot ovat auttaneet ja seuraavaksi pitäisi kokeilla Irappia jos hevonen ei mene paremmaksi.

Treenit siis jatkuivat ihan normaalisti. Niken kurssiin oli aikaa reilu viikko ja työskentelin Akua siihen asti ihan normaalisti sileällä. Hyppyjä en ottanut, koska halusin Niken mielipiteen seuraavaksi siitä, miltä kaikki näyttää. Hän kuitenkin tuntee Akun niin hyvin, että osaa sano heti mikä boogie.

Aku oli ollut koko viikon ennen kurssia mielestäni todella huono vasemmassa laukassa, mutta muuten tuntunut ihan hyvältä ravissa ja oikeassa laukassa. Heti kurssin alussa patistinkin Niken ukon kyytiin ja pyysin häntä ratsastamaan Akun. Nikke teki töitä todella kauan ravissa ja siirtyi vasta sitten laukkaan. Laukan jälkeen kiipesin kyytiin koska Nikke ei halunnut itse hypätä Akulla. Tästä kaikesta tulee vielä ihan oma postaus mutta lyhyesti todettuna nyt viimeaikoina Akun huono liikkuminen on ollut ihan mun omaa syytä. En ole vaatinut sitä tarpeeksi omille jaloille vaan olen kannatellut sitä edestä liikaa. Lisäksi olen ratsastanut sitä liian aggressiivisesti kohti esteitä. Kun noiden kahden päivän aikana taas pääsin siihen Saksassa opittuun ihanaan rauhalliseen moodiin, oli Aku taas ihan erilainen. Se veti mua esteelle, se oli takajaloilla ja hyppäsi varmasti. Niken palaute oli todella valaisevaa ja sain taas itse ihan hirveästi avaimia tekemiseen.

Nyt Aku on ollut treeneissä viime viikon ihan super. Viikonloppuna hyppäsin itsenäisesti ja löysin sen rentouden ja rauhan. Aku hyppäsi rennosti ja todella varovaisesti. Kun tämän saan säilymään, niin hyvä tulee.

Lohja

Sitten muihin juttuihin jotka asiaan liittyvät. Nyt kun Akulla on todettu tuo alkava nivelrikko, on omistaja tehnyt aika paljon muutoksia Akun ruokintaan. Lisäksi koitetaan pitää Aku joka päivä liikeessä edes kävelyn kautta, jotta se ei vaan jää seisomaan. Akuhan on myös kellon ympäri tarhassa, joten sillä on myös omasta puolesta mahdollisuus liikkua jos se haluaa :D

Akulle on nyt diagnoosista asti syötetty mm. Chia de Gracian Joint Buddyä ja inkivääriä. Kun saimme diagnoosin alkavasta nivelrikosta, päätimme heti muuttaa ruokinnan niin, että Aku saisi varmasti kaiken mahdollisen avun myös "suun kautta".

Joint Buddy sisältää chiarouhetta, ruusunmarjaa, pirunkouraa, nokkosta, mesiangervoa, msm:ää sekä boswellia serrata puun pihkaa. Näistä ruusunmarja sisältää nivelterveydelle tärkeää rikkiä ja mesiangervo taas vähentää mahdollista kipua. MSM sekä pirunkoura taas ovat hyvä apu nivelvammojen hoitoon koska etenkin MSM auttaa ylläpitämään nivelten ja jänteiden normaalia toimintaa. Ruusunmarjan on puolestaan todettu lieventävän nivelrikon ja oireita koska elimistössä esiintyvä rikki toimii nivelpintojenkin rakennusaineena. Itselleni täysin tuntematon, Boswellia serrata, on puusta saatavaa pihkaa ja sitä on käytetty jo tuhansien vuosien ajan ylläpitämään nivelten toimivuutta. Luin Chian sivuilta, että Boswellia serrataa on myös tutkittu ja sen teho on tieteellisesti todistettu. Boswellia serrata vaikuttaa nivleliin todella nopeasti, jopa viidessä päivässä joidenkin tutkimusten mukaan. 

Lohja 120

Inkivääri otettiin tuon Joint Buddyn ohelle nimenomaan sen takia, koska sen pitäisi vähentää kipuja ja lievittää tulehdusta. Se sisältää kapsaisiinia, beta-karoteenia, kurkumiinia, salisylaattia ja kaffeiinihappoa. Minulle ihan uutena asiana inkiväärin suhteen tuli se, että se on yksi luonnon parhaita lisäravinteita erilaisia hevosen tulehdustauteja vastaan. Meille se pääsyy sen käyttöön on kuitenkin se, että se vaikuttaa nivelten liikkuvuuden tukemiseen ja poistaa nestettä ja vähentää turvotuksia!

Niin kuin jo tuolla ylempänä totesin, Akulla ei ole enään samalla tavalla nestettä etusissa, joissa se vaiva on ollut akuuteimmillaan juuri ennen näiden tuotteiden käyttöön ottoa. Ja kuten Mäkeläkin totesi, hevonen liikkuu paremmin kuin aikoihin. Vaikeaahan se on koskaan sanoa mikä johtuu ja mistä, mutta minusta tuntuu että nämä tuotteet ovat olleet ainakin Akun osalta nyt todella tärkeässä roolissa Cartrophenin ohella. Jatkamme nyt ehdottomasti Joint Buddyn käyttöä - mitä sitä nyt hyvää vaihtamaan kun kerran toimii :) Inkivääri syötetään ehdottomasti loppuun, mutta sitä suositeltiin syötettäväksi kuuriluontoisesti, joten se otetaan ehkä myöhemmin sitten uudestaaan jos on tarve.


Ruokinnassa olemme myös vähentäneet heinää koska massua täytyy saada pienemmäksi jotta Akun jalat eivät rasittuisi yhtään enempää kuin on pakko. Myös väkirehujen määrää alennettiin vähän, nyt ainakin on tuntunut ihan hyvältä vaikka määrä onkin vähän pienempi.

Nyt siis eletään päivästä viikkoon ja siitä taas seuraavaan kuukauteen. Nivelrikkoisen hevosen kanssa edetään sen ehdoilla ja tehdään sen mukaan. Mielellään saa jakaa kokemuksia omista samanlaisista/tyyppisistä tapauksista :)

21 kommenttia

  1. Meillä diagnosoitiin puoltoista vuotta sitten suokkiruunalla alkava nivelrikko vej etusessa. Se oli samantien hevonen käyttökieltoon 2kk ja ei mitään puhetta hypyistä, volteista tms. Vaiva oireili niin että hevonen laahasi etujalkaa, ei ollut ep, se ei vaan enää astunut sillä rehellisesti. Mistään tollasista Cartropheneista mitään puhettakaan (ihan paikallisella heppaklinikalla käytin, en Hyvinkäällä tms "isommassa") Siitä sitten luovuttiin, myytiin maastohöntsäilyyn.
    Mä en ole vielä alkanut syöttämään MSM:ää omilleni. Niistä ei ole mitään tutkimuksia, Synequin ainoa josta jotain tutkimusta että toimii niin en upota (vielä) rahojani MSM-aineisiin. En oikein tiedä mitä ajatella siitä :D Onko hyötyä vai ei sitten kuitenkaan...

    Mutta on superia että Akun vaivat on selätetty ja nivelrikosta huolimatta sillä on kaikki hyvin! Taatusti ikävää kun joutuu pelkäämään että jotain on pahemminkin vialla. Toivottavasti Aku pysyykin nyt terveenä jaloistaan ettei nivelrikko ala pahemmin vaivaamaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä lisäravinteissa on tosiaan vähän villi meininki välillä, kunnon plasebokontrolloidut kaksoissokkoutetut tutkimukset ilman kytköksiä (ovat usein valmistajan itsensä teettämiä) puuttuvat usein. Haittoja niistä kuitenkaan ei yleensä ole, eli miksei kokeilisi jos resurssit riittävät :) Nämähän on niin mietoa tavaraa että tehoa niille on vaikea todistaakkaan vaikka tutkimus olisi kunnollinen, toisin kuin esimerkiksi lääkkeillä. Kannattaa siis mahdollisuuksien mukaan etsiä se tutkimus mikä on tehty ja katsoa sitä vähän kriittisellä silmällä ennen kuin uskoo markkinointiin käytettyjä lauseita, mutta kokeilla kannattaa, mikä tahansa mikä auttaa on hieno juttu :) Nivelrikko sairautena on sekä ihmisillä että eläimillä sen tyyppinen, mikä yleensä vastaa hyvin lisäravinteisiin. Tsemppiä Akulle!

      Poista
    2. Toivotaan että nivelrikko pysyy aisoissa mutta jossain vaiheessahan sekin menee tietenkin pahemmaksi.. Sitä ennen koitetaan elää normaalisti lääkärin kannustamana :)

      Ja tosiaan koitetaan nyt kaikella tapaa auttaa Akua myös suun kautta, mutta ei nyt millään miljoonilla eri tököteillä :D

      Poista
  2. Mulla oli muutama vuosi sitten nuori puoliverinen joka sai takajalan vuohiseen alkavan nivelrikko diagnoosin. Sillä kans oli useempi kk lepoa ja sen jälkeen (valitettavasti) myin sen kevyempään käyttöön. Mulla ei ollut mahollisuutta pitää kahta hevosta ja halusin kuitenkin kilpailla jne. Nyt hevonen pärjää paremmin kun siltä ei vaadita niin paljoa ja varmaan kivutkin hellittäneet kun rasitus vähentynyt :) Olen siis ihan tyytyväinen päätökseen vaikka se harmittaakin :)

    Olisin kysynyt tuosta inkivääristä että millasta määrää annat? Millainen purkki ja mistä oot ostanut?

    Hyvää syksyn jatkoa ja tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inkivääri on Chia de Gracian tuote. http://www.chiadegracia.fi/epages/chia.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014111704/Products/9001 eli saat tilattua ja ostettua monesta paikasta :)

      Annamme Akulle ruokalusikallisen päivässä.

      Kiitos tsempeistä. Onneksi tilanne on näinkin hyvä ja toivon että Aku olisi vielä ensi kauden käytössäni :) Mistään ei kuitenkaan voi olla 100varma ja jos hevosen tila huononee niin tilannetta täytyy katsoa sitten uudestaan.. Voihan se olla että tilanne etenee nopeasti ja Aku joutuu kevyempään käyttöön jo pikemmin kuin osaamme arvata..

      Poista
  3. Mulla kans meni heppa hyppykieltoon muutamaksi kuukaudeksi alkavasta nivelrikosta. Loppuun sanoivat että voi sillä viä 100 ratoi mennä mutta ei enää 130.
    Toivottavasti Aku toipuu sit noinkin hyvin kun antoivat ymmärtää. Tai tekstistä sai sen käsityksen ettei estä käyttöä tulevaisuudessa kisahevosena. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä lausunto oli varsin positiivinen ja treenejä voi jatkaa normaalisti. Toki tilannetta pitää seurata ja huonoja pohjia vättää ihan ehdottomasti. Myös kotona hyppäämisen jätän kotona, menen vain isoissa maneeseissa/kentillä, jotta kääntösäde ei ole niin kuluttava kuin pienellä kentällä. Lisäksi pyrin välttämään pieniä voltteja yms.

      Toivotaan että vaiva ei lähde vaivaamaan enempää ja saan nauttia Akusta vielä ensi kauden :)

      Poista
  4. Voi Akua, toivottavasti ei mene pahemmaksi. Tsemppiä! Muistan kuulleeni jostain, että pirunkouralle olisi doping karenssiaika, kannattaa varmistaa, ennen kuin palaatte radoille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, tuota en tiennytkään :) Täytyy selvittää heti!

      Poista
  5. tuntuu hurjalta että jatkatte hyppäämistä normaalisti. itse lopettaisin hyppäämisen pääsääntöisesti kokonaan. muutaman kerran kk 80-100cm max.

    VastaaPoista
  6. En kyllä mitään nivelrikko asioista tiedä, mutta tuntuu minustakin jotenkin oudolta tuo hyppäämisen ja treenaamisen jatkaminen?

    VastaaPoista
  7. Niin kauan kun hevonen ei oireile, niin on ok mielestäni käyttää sitä normaalisti. Entisellä hevosellani oli nivelrikkoa molemmissa ekavionievelissä. Kerran vuodessa piikitettiin kortisonia ja se pysyi hyvänä. Lopulta nivelet alkoivat tulehtumaan herkemmin, eikä sillä voinut enää reenata esteitä, joten myin sen täti-ratsuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Järjen kun pitää mukana niin pärjää kyllä. Jos/kun Aku jossain vaiheessa alkaa oireilemaan niin tottakai sen käyttö mietitään uusiksi :)

      Poista
  8. Kiitokset mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Klinikat ja ellit elää sillä että saavat hoitaa näitä meidän kroonikkosairaita, kannattaa muistaa. Olisi kiva tietää miksi irappia ei tarjota ensisijaisena hoitona, ymmärtääkseni se kun voi jopa parantaa hieman, eikä ainakaan ole niitä haittoja kuin kortisonissa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota mietin itsekkin. Täytyy seuraavan hoidon yhteydessä kysyä. Ainakin Irappi on todellä työläs käsittääkseni, täytyy olla kärräämässä hevosta useamman kerran lyhyen ajan sisään klinikalle hoitomuodon takia?

      Poista
    2. Mulla on vaan yksi kokemus mut tässä yhdellä kerralla otettiin veri lääkkeen valmistusta varten. Ja senjälkeen taidettiin käydä pari kertaa piikkaamassa n viikon välein. Ja jos homma toimii, niin jatkossa puolenvuoden välein. Mutta lääke säilyy vain vuoden , eli tarvii tehdä uusi lääke joka vuosi. Kiva jos kirjoitat aiheesta jatkossakin !

      Poista
    3. Joo tätähän se juuri olisi.. Mutta jos se on se keino pitää hevonen hyvinvoivana niin silloin tottakai otetaan tämä hoitomuoto käyttöön!

      Poista
  9. Ootteko aatellu kokeilla prp-hoitoa ? Itse käytettiin meidän suokki Forssassa ja hyvin toimi. Meijän suokin tuomio oli kyllä loppuelämän hyppykielto kun oli sen verta edennyt , mutta voin suositella ! Suokki kulkee nyt sileällä paremmin kuin ennen oireiden alkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä meille ei ainakaan vielä tässä vaiheessa suositeltu. Edetään nyt tällä ja katsotaan miten Akun kunto kestää :) Mutta kiitos vinkistä, osaa sitten itsekkin ehdottaa ell:lle kaikkea mahdollista :)

      Poista