maanantai 19. lokakuuta 2015

Kohti AT-Touria

Viikko sitten sunnuntaina suuntasimme Jaden kanssa Jessica Timgrenin valmennukseen hakemaan viimeisiä vinkkejä Amateur Tourille. Jade voitti paikan valmennukseen Horse Shown järjestämästä arvonnasta ja itse olin mukana yhteistyön tiimoilta.


Valmennus järjestettiin Nissalassa, eli ihan Retun kotitallin vieressä. Kaikki tämän postauksen kuvamateriaali on Wilman kuvaamaa, kiitos siitä :) Ilman pitkää videota olisi postaus jäänyt melko tylsäksi!

Videolta näette oikeastaan lähes kaikki hypyt joita teimme. Lisäksi kaikki Jessican kommentit on kuvattu, joten en sen kummemmin selitä vaan saatte nauttia piiiitkästä videosta.

Lyhyesti sanottuna Retu oli todella innokas alkuun ja ei malttanut odottaa kohti estettä. Sain Jessicalta neuvoksi jäädä esteen jälkeen vähän kevyemmäksi ylös satulasta joka auttoi Retun kanssa hyvin. Lisäksi toinen hyvä neuvo oli ajatella uusintaa treenatessa sitä, että olisin puoliksi "koomassa". Vaikka kuulostaa hassulta, niin se oikeasti auttoi :D Kun Retu haluaa esteelle jo itsestään niin kovasti niin mun pitää vaan ajatella että "annan" sen mennä. Muuten rytmi kiihtyy liikaa ja hevonen ei ponnista symmetrisesti molemmilla takasilla ja hyppy leviää käsiin.




Suoruuteen pitää keskittyä nyt sileän treeneissä todella paljon. Viime viikolla ratsastin Retun kolme kertaa ja tällä viikolla menen sen joka päivä ennen torstaita. Keskiviikkona aion toteuttaa Jessican vinkin, eli puomiharjoituksen ympyrällä. Harjoituksen löydätte Jessican blogista, eli täältä. Uskon että tuo harjoitus on meille hyvä viimeistelytreeni koska en halua tällä viikolla enää hypätä Retun kanssa. Kaksi hyppypäivää peräkkäin on kuitenkin jo näin iäkkäälle hevoselle aina rutistus, joten kolmatta hyppykertaa en halua ottaa. Puomit ja tarkkuustehtävä ajavat kuitenkin asiansa ja uskon Retun tulevan kuuliaiseksi niiden avulla.

Jessican valmennus tuli meille siis juuri sopivaan paikkaan. Valmentajana Jessica oli todella mukava ja jaksoi selittää kaikki asiat ihan perinpohjin. Voin siis lämimästi suositella häntä ja uskon että menen itsekin vielä uudelleen! 

Sain muuten myös Karilta muutaman vinkin ja muistutuksen Horse Showta varten. Listasin ne ylös ranskalaisilla viivoilla

- koska tilassa ei voi harjoitella, täytyy hevosen olla hyvin valmiina ennen radalle siirtymistä
- verkassa hevosen tulee kuunnella 100% ja olla skarppi sekä vastata apuihin
- jotta hevonen voi vastata apuihin täytyy työ tehdä kotona niin hyvin, että hevonen on siellä täysin avuilla
- verkassa kannattaa tehdä muutama pysähdys esteen jälkeen jotta hevonen miettii jokaisen esteen jälkeen mitä ratsastaja pyytää
- jo ekalta esteeltä saakka hevosen pitåä pystyä miettimään mihin mennään ja sen täytyy olla niin hyvin kuulolla että se keskittyy vain ratsastajaan

3 kommenttia

  1. Kiitos blogistasi, sitä on ilo lukea!

    VastaaPoista
  2. Tuo verkkamuistilista pitää laittaa itselle ylös, jos vaikka joskus olisi käyttöä!

    VastaaPoista
  3. Onnea Hihsiin, tyyntä mieltä ja sujuvia ratoja! Hyvä siitä tulee

    VastaaPoista