lauantai 31. lokakuuta 2015

HIHS ostoksia

Varmasti jokainen meistä osti Hihsistä jotain pientä (...tai suurta) joko itselleen tai hevoselleen. Minun ostoslista oli melko pitkä, Aapolta kun löytyy nyt vain ihan ne välttämättömimmät tavarat. Koska HIHSissä on yleensä hyviä tarjouksia, olin itse säästänyt rahaa jonkun verran karkeloita varten.
 

Tärkeimpiä juttuja listalla olivat loimet, panssari, suojat sekä uusi kypärä tai saappaat. Aloitetaan siitä, että itselleni löysin kypärän mutta saappaita en vielä ostanut. Saappaita olen aiemminkin katsonut Smart Riderssilta ja sieltä ne mitä todennäköisimmin käynkin ostamassa, mutta kypärän löysin mielestäni todella edullisesti ruotsalaisesta Nian putiikista. Tämän Nianin valitsimme itseasiassa lopulta myös parhaaksi expo ständiksi. Horse Shown pyynnöstä teimme valinnan bloggaajien voimin kaikkien ständien joukosta :)


Mutta kypäräksi valitsin siis Charles Owenin YR8  hopealla glitterillä ja sinisellä sametilla. Aluksi mietin sinistä glitteriä mutta päädyin lopulta tuohon räväkämpään vaihtoehtoon :D Hintaa kypärällä oli 170e mikä ei mielestäni ollut hurja hinta noin hyvästä ja tyylikkäästä potasta.


Muita ostoksia olivat Aapon Equilinen sininen huopa Saksalaisten kojusta (40e), musta Eskadronin kuivatus/kävelyloimi (40e), Vereduksen Olympuksen etusuojat ja Young jump takasuojat (145e) sekä Chian pisteeltä lähti mukaan Chia rouhetta.


Kaikki siis käyttötavaraa pitkällä tähtäimellä. Panssaria en vielä ostanut koska budjetti ei antanut periksi ja kaulakappaleellinen fleecekin jäi hankkimatta. Muita tärkeitä juttuja sain kuitenkin haalittua mukaan ja siitä olen tyytyväinen. Nyt ei tarvitse hankkia enää vähään aikaan taas mitään muuta kuin loimia jos tuntuu että tarvitsee jonkun vielä lisää. Nyt ainakin tuntuu siltä, että pärjää tämän hetkisillä ainakin jouluun jos ilmat pysyvät jokseenkin fiksuina!


Postauksen kuvat on muuten otettu HIHS-viikonlopun lauantaina kun käytiin poikaystäväni sekä Aapon kanssa pitkällä kävelyllä. Aapon kanssa voi hyvin lähteä yksin jo tallin lähitielle, se ei nimittäin pelkää autoja ja on muutenkin super rela aina maastoillessa :)

Kyllä me vähän ravattiin ja laukattiinkin kävelyreissulla ;)

Kuvissa näkyy heti käyttöön päässyt Equilinen huopa joka mätsää muuten täydellisesti mun takkiin ja yhteen fleeseloimeen joka Aapolla on. Tuo sininen sävy sopii musta Aapolle tosi kivasti vaikka en ennen tuon huovan näkemistä olisi välttämättä uskonut sen olevan paras väri. Onneksi ostin sen, on se vaan hieno!! Päätyy ehdottomasti nyt meidän tulevaksi valmennus/kisahuovaksi mun huimasta kolmen huovan valikoimasta :D Materialismionni ;)


13 kommenttia

  1. Laita kuva kypärästä :)
    Siis oikeesti? Sulla on kol-me satulahuopaa?? :D Auts, mulla on yks hevonen ja huopia, ööö....en kehtaa sanoa...(26.....) huuppsss...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kolme huopaa :D mihi sitä enempää tarvii? :D

      Poista
    2. apua, mulla ei ole edes omaa hevosta ja huopia joku 15 ainakin :D Ja taas ostin hihsistä yhden equilinen lisää..

      Poista
  2. Hitto kun toi Aapo on söpönen. <3 Just sen tyylisen oloinen heppa joka voisi sopia omaan käteeni kuin nakutettu. Hevoskuumehan tässä vaan kasvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana <3 hevoskuume on pahin kuume.. ;)

      Poista
  3. Tuosta fleeceloimesta, jos kuivatukseen oot aatellu nii ei fleeceloimea vaan ehottomasti villaloimi!! :D Fleeceloimi vetää kosteuden vaa itteensä ja lopettaa samalla lämmittämisen kun taas villaloimi vaikka vetäiski hevosen kosteuden itteensä niin on silti lämmin. Ja vaikka ei tuliskaan kuivatukseen nii kantsii ostaa villaloimi, tuhat kertaa paremi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aattelin fleeceä kävelyihin kun villaloimi on vielä nyt tosi kuuma kun aapoa ei ole klipattu! Toki se villaloimikin pitää jossain vaiheessa hankkia :)

      Poista
  4. ^ itse kannatan kanssa villaloimea. Todella paljon parempi kuin fleeceloimi! ja fleeceloimet vielä sähköstyykin helposti antaen sitten pois ottaessa sähköiskuja mutta villaloimi ei joten siinäkin mielessä parempi. Ainakin kun meillä niin herkät hevoset jotka ei kestä yhtään sähköiskuja. :)

    VastaaPoista
  5. Pakko kysyä, että mistä ja minkä merkkiset nuo sun chapsit (vai onko saappaat, en nyt ihan erota kannusten takia..) ovat? Niin hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on saappaat ja parlantit :) ikivanhat mutta tosi hyvät!!

      Poista
  6. Saanko kysyä, että miksi kannukset? Haluatko tehdä hevosesta hitaan jalalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menen valmentajan ohjeiden mukaisesti usein kannuksilla, ei niillä hevosesta hidasta tehdä :)

      Poista
  7. Ihanan kypärän ostit! Itsekin haaveilen Owenin kypärästä, se on varmasti jossain kohtaa seuraavien isompien hankintojen joukossa.
    Itse ostin HIHSistä Pikeurin ratsastushousut melkein puoleen hintaan, sekä Eskadronin fleeceloimen esim juuri alku- ja loppukäyntejä varten. Ratsastushousut tulivat todella tarpeeseen, fleeceloimi nyt oli vähän siinä ja siinä ;) mutta ei onneksi ollut kallis.

    Ja yllättävän vähillä satulahuovilla sitä kyllä selviää, meidän kaapissa tallilla on varmaan 4 huopaa mitä kierrätän. Aina ei ehdi heti pesemään, tai joskus odotan että on pari likaista huopaa jotka saa tallin koneeseen ihan samalla kertaa.. Kotona varastossa on kyllä vähintään saman verran lisää huopia, pitäisi ehkä ottaa sieltä vaihteeksi joku käyttöön. :)

    VastaaPoista