torstai 22. lokakuuta 2015

Helsinki Porsche Show. Amaeur Tour

Tänään se päivä sitten koitti! Pääsin areenalle ja omalla tapaa yksi haave toteutui. Olen aina halunnut päästä hyppäämään areenalle, mutta ehkä tämä on nyt vasta sellainen maistiainen. Kyllä ne isommat luokat edelleen houkuttavat ja ensi vuonna toivottavasti ollaan Aapon kanssa hyppäämässä nuorten hevosten luokkia :)
c. Rauhalan talli

c. Rauhalan talli

Koska kello on jo niin hirveän paljon, lisään teille vaan videon ja muutaman kuvan näytille. Lyhykäisyydessään omat ja Jessican kommentit (Jessi auttoi mua kisoissa) olivat

c. Rauhalan talli

* Hyvä perusrata. Rytmi kunnossa ja ratkaisut hyviä.
* Toisessa vaiheessa tempo oli hyvä
*Molemmat pudotukset tulevat siitä, että Retu vetää liikaa oikealle. Ensimmäisessä pudotuksessa se olisi saanut tehdä kaarteeseen yhden askeleen lisää. Omasta mielestäni olisin voinut muuttaa suunnitelmaa ja kiertää kellon mutta Jessica sanoi että pitää odottaa vain paremmin ja tehdä vähän paremmin kaarre sisäjalan kanssa.
*Hevonen hyppäsi todella varovaisesti, molemmat puomit olisin voinut itse tarkemmalla työllä pitää ylhäällä

c. Rauhalan talli

Huomenna siis vielä enemmän malttia kaarteisiin mutta muuten sama fiilis. Hieno Retu <3

c. Rauhalan talli


31 kommenttia

  1. areenalla? eiks nää ollukkaan jäähallilla?

    VastaaPoista
  2. Kyllä huomaa ettet ole valmis tuollaisille radoille.. Ihan hirveän näköistä sähläämistä :( Hyvä ettei hevonen kaatunut pariin kertaan.. Eikö huolellisuus ja tarkkuus olisi tärkeämpää kuin tuollainen järjetön kaahaaminen? Tuntuu että tyylisi ratsastaa on aina tuo että täysillä mennään ja tuurilla voitetaan jos puomit sattuvat pysymään ylhäällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä huomaa että siellä kommentin kirjoittaja ei ole tainnut ihan hieveästi seurata kisoja :) tarkkuus on kaiken a ja o mutta tuollaisessa kisassa ainakin itse monen muun tavoin ratsastan voitosta. Kun on vähän aikaa tehdä päätös niin välillä lähestymissä sattuu virheitä, mäkin olen kuitenkin vain ihminen. mukavaa syksyn jatkoa!

      Poista
  3. Rekkuu ♥ Oisin niin halunnu päästä kattomaan paikan päälle!

    VastaaPoista
  4. Hieno perusrata! On myös tosi kivaa että avasit noita tiputuksia sen verran että pystyi itsekin videolta seuraamaan mitä tapahtui ja oppimaan sitä kautta.Sun postaukset on muutenkin aina ihan parhaita! Hyppäätkö vielä tänään perjantaina? Jos kyllä, niin tsemppiä matkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiva että avaukset auttoivat, tällaisista kommenteista tulee aina hyvälle mielelle :)

      Poista
  5. Tosi hieno perusrata!! Hienosti tsemppasi uusinnassa, mutta tosiaan vähän mahdottomat paikat pari kertaa Ja kyllä suokit on hienoja, on innoissaan muttei tuijota mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, onneksi ton tason askelvirheitå ei satu enää montaa kertaa vuoteen mutta tietty ne muutamatkin on liikaa.. Ja suokit on ihania <3

      Poista
  6. Tosi hyvä ja siisti perusrata! Uusinnassa tiputukset olivat selkeästi ratsastuksellisia mokia, niin kuin itse sanoitkin. Mutta kukaan ei ole täydellinen ja kaikille sattuu noita "isompiakin mokia" joita teille harmillisesti tuli. :) Helppohan se on jälkikäteen jokaisen analysoida, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, mutta radalla esteet tulevat nopeasti eteen, varsinkin kun ratsastetaan voitosta, joten virheitä sattuu! Ehkä ensi kerralla muistaa sitten tehdä huolellisemmin tiet loppuun asti suoristaen, odottaen ja skarpaten. Hyvä rata ilman noita kahta lähestymismokaa! Ensi vuonna uudestaan, tsemppiä ja onnittelut kuitenkin tuonne pääsystä ja pääpiirteittäin siististä, hyvästä radasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Mutta jos ei jälkeen päin olisi viisaampi niin se vasta pelottavaa olisikin. Ne omat virheet täytyy löytää ja oppia niistä :)

      Kiitokset rakentavasta kommentista ja tsempeistä :)

      Poista
  7. Harmittavat virheet sinulla uusinnassa. Hevonen näytti tsemppaavan hienosti, mutta minusta pudotukset olivat molemmat erittäin aiheellisia.

    Ensimmäisessä hevonen ei ollut ollenkaan tasapainossa, sekä kohdistettiin esteelle aivan liian myöhään. Tilanteeseen oltaisiin todella tarvittu yksi lisäaskel, tasapainottavat puolipidätteet sekä erilainen myöhäys. Tuossa tilanteessa liioiteltu myötäys taisi pilata vielä loputkin mahdollisuudet selvitä esteestä puhtaasti.

    Toiselle esteelle lähtökohdat olivat vähintään yhtä huono. Lähes törmäys yhteen esteeseen, pieni kaarre, luja vauhti ja täysin sokea paikka. Kiltti hevonen, että edes hyppäsi.

    Perusradalla ratsastus oli mielestäni ihan siistiä, mutta uusinnasta jäi sellainen fiilis että suunnitelmallisuus oli hukassa tai ainakin sen toteutus. Kun tehdään pienet kaarteet lujassa vauhdissa, täytyy olla jo todella taitava ratsastaja -tämän videon perusteella niitä tarvittavia taitoja ei kuitenkaan ollut.

    Kommentoin tämän nyt anonyymisti, koska en halua mitään kinaa meidän bloggaajien välille, mutta koin kuitenkin tarpeelliseksi sanoa tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka bloggaaja tämän laittanut? En tiedä ketään tunnettua ja kuuluisaa bloggaajaa, kuka olisi edes samalla tasolla kun Erika, että voisi arvostella ja vielä noin loppuun laittaa tuollaisen kommentin. Kaikki "tunnetut" bloggaajat on tasoa puskaö/re 100 max.

      Hieno perusrata, mutta uusinta melko huolimaton vailla ideaa, mutta niin uusinnassa usein käy kaikilla. Tsemppiä ensi kaudelle, oot ihan mun lemppari! :)

      Terveisin ei-bloggaava ihminen, kuka ei myöskään kommentoi omalla nimellään koska en halua haukkuja itselleni kun arvostelin Pyhää, Mysteeristä Bloggaajaa. Minulla sentään on taitoa arvostella.

      Poista
    2. Haha, ihana tuo viimeinen lause :D Mutta joo, suunnitelma oli, sen toteutus vaan kärsi. Kiitokset tsempeistä, ensi kautta odotellessa :)

      Poista
    3. Ja sinulle "bloggaaja", tuskin olemme kovin tuttuja jos et minulle ole voinut suoraan tulla sanomaan mitä ajattelet. Kaikki minut tuntevat tietävät kyllä että otan kaiken palautteen vastaan ja sitä ei tarvitse pelätä sanoa ääneen :) Ja missään vaiheessa en ole sanonut, etteikö hevonen olisi tsempannut ja omasta puolesta se olisi myös saanut pysähtyä siniselle lankulle. Tein niin kuin valmentajan kanssa oli sovittu ja jälkeenpäin on hyvä tietysti todeta että olisi pitänyt vaihtaa suunnitelmaa. Näin tällä kertaa ja seuraavalle kerralle pitää vain korjata nuo asiat.

      Poista
  8. Hei, olin katsomassa torstaina ja katoin et tutun näkönen suokki ja ratsastja, kun blogista tuttu :D Kivannäköistä menoa!

    http://tarunkuvat.galleria.fi/kuvat/2015/KISAT/Estekisat/HIHS+2015/

    VastaaPoista
  9. Olipahan ratsastusta. Mutta meikki oli hyvin?

    VastaaPoista
  10. Mulla taitaa olla teistä muutama kuva ja voin kyllä lähettää niitä, jos kiinnostais:) Lähettämisessä voi hetki kestää, sillä täytyy lajitella sellaiset 8000 kuvaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa vaikka kestää, kuvat on enemmän kuin tervetulleita :)

      Poista
  11. Suorituksen tasoa nostaa suomenhevosella ratsastaminen. Sanon kyllä, että jokainen puoliverisillä ratsastamaan tottunut ei pärjäisi suokilla. Niiden pääkoppa kun toimii erilailla, mielestäni älykkäämpiä ja ehdottomampia. Kun suokki vie, on vitsit vähissä. Sitten taas upeita ja tekevät parhaansa. Ennen kaikkia toivotan suokkimestaruuksiin ensi kaudelle vielä parempaa menestystä ja Retulle terveitä päiviä.

    VastaaPoista
  12. Näin teidän suorituksen torstaina ja perusrata oli mun mielestä todella siisti! Toinen vaihe meni mun mielestä kiirehtimisen piikkiin, ja kuten itse sanoit - jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä kannattanut muuttaa suunnitelmaa ja mun mielestä kiertää pidemmillä teillä, Retu kun on lukemani ja näkemäni perusteella nopeudessa parempi kuin suoristumisessa. Jännitin itse yleisössä ihan hirveästi :D Oli kuitenkin tosi kiva nähdä teidät radalla ihan itse, eikä vain videolta, ja oli mun mielestä myös tosi ihana kun oli yksi suomiputte siellä puoliveristen seassa! :) Tsemppiä ensi kauteen, ehkä silloinkin hyppäätte HIHSissä ja uusintakin menee nappiin ;)

    VastaaPoista
  13. Tottakai :) kuvaaja ois kiva mainita jos leima ei näy :)

    VastaaPoista
  14. Jestas mitä panettelua. Mun mielestä on ainakin kiva että kunnon kinkereissä ridataan voitosta. Se tarkoittaa riskinottoa ja joskus puomit tippuu. Mutta that's the way cookie crumbles. Hyvä Pikkis ja tsemppiä jatkoon.

    Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra! :) Ens kerralla sitten paremmalla silmällä ja nopeammilla reaktioilla niin pysyy puomit ylhäällä ja muiden mölyt ehkä mahassa ;)

      Poista
    2. Tarkoittaa juu riskinottoa, mutta turvallisuudesta pitäisi silti pitää huolta. Tuo uusinta on jo sen sortin kaahausta, että ihme, ettei siinä sattunut mitään. Sen verran pitää osata ottaa vastuuta, ettei vie eläintä ehdoin tahdoin vaarallisille vesille.

      Poista
    3. Jos hevonen lähtee hyppyyn liian läheltä tai kaukaa, ei se ole sen kummallisempaa uusinnassa kuin perusradallakaan. Mielestäni paljon suurempi virhe kuin kumpikaan uusinnassa sattuneista virheistä sattui perusradan viimeisellä esteellä, kun retu lähti hyppyyn askelta liian aikaisin. Mutta eihän kukan sitä kommentoi koska esteestä päästiin yli ;)

      Poista
    4. Osaatko ottaa huomioon sellaista, että pelkkää videota katsoessa ei ollenkaan välttämättä erota, mikä on perusradan viimeinen ja mikä uusinnan ensimmäinen este? Eli kyse ei todellakaan ole siitä, ettäkö puhtaasti ylittyneestä esteestä ei kommentoida, vaan siitä, että itse oletin sen olevan jo uusintaa.

      Pointti ei ole, päästäänkö jostain esteestä yli vai ei ja jos päästään, päästäänkö puhtaasti. Pointti on se, että ei hevosta oikeasti voi tuoda tuollaisiin paikkoihin tuollaisella vauhdilla. Tällä kertaa ei sattunut mitään, mutta olisi voinut sattua. Ja joo aina voi sattua jotain, ihan vaikka hevosen nukkuessa yöllä, mutta noin iso tarpeeton riskien lisääminen ei ole järkevää. Retu sotkee aika tehokkaasti jalkansa puomeihin, koska tulee ihan mahdottomiin paikkoihin, meinaa menettää tasapainonsa kaarteessa ja juoksee melkein yhtä estettä päin. Siinä on jo aika monta normaalia isompaa vaaranpaikkaa, jotka olisi olleet estettävissä paremmalla ratsastuksella.

      Poista
    5. Tarkkasilmäiset huomaavat kyllä ajanottolaitteet videolta ;) Jos käyt katsomassa muita Retun kisavideoita huomaat, että se etenee niissä kaikissa paljon. Se on niin energinen hevonen, ettei tule koskaan menemään kisoissa hitaasti ja todella rauhassa. Sen kanssa haaste on saada laukan tahti rauhalliseksi ja lyhyemmäksi. Nyt laukka oli nimeomaan pitkä ja sen vuoksi uusinnassa tapahtuneet virheet tulivat esille entistä enemmän. Sain palautetta myös muilta ammattilaisilta kuin Jessicalta ja kenenkään mielestä vauhtia ei ollut liikaa - oma silmä vaan ei ollut kunnossa ja laukka olisi saanut olla lyhyempää.

      Ja kaikki virheet ovat aina estettävissä paremmalla ratsastuksella, kerro ihmeessä mullekkin kun onnistut 100% :) Kommentin perusteella ratsastat itse varmasti aina ajatuksella ja viimeiseen asti turvallisesti ilman mitään ongelmia, niin kuin muutkin anonyymit yleensä :)

      Kiitos kommentista ja mukavaa syksyn jatkoa :)

      Poista