tiistai 28. heinäkuuta 2015

Aku Laaksolla KOULUkisoissa

 Noniin! Vihdoin saatte nähdä kuvia ja radan mun ja Akun aluekoulustartista. Tämä oli muuten mun ja Akun toka startti ja suoritettiin se huimasti aluetasolla, heh.


Aku oli verkassa tosi hyvän tuntuinen, mutta olisin kaivannu vähän pidempää verkka-aikaa. Niin kuin moni muukin, myös minä olin aikataulujen kanssa aivan pulassa kun kansliassa ja kipassa oli ihan eri ajat.. Olin vielä päättänyt letittää Akun vasta ennen starttia kisapaikalla, niin verkassa tuli ihan pikkusen kiire.

Tein verkassa kuitenkin kaiken tarvittavan, tosin kaaoksen keskellä. Joku oli harmillisesti tippunut ja satuttanut itsensä ihan kunnolla ja ambulanssi vei verkasta niin paljon tilaa. Olin saanut juuri tehtyä vastalaukat, väistöt ja keskiaskellajit kun sain jo kutsun odotusalueelle.


Odotusalueella ei saanut olla enää raippaa, joten sain olla tarkkana pitämässä Akua koko ajan liikenteessä jotta se ei jäisi hitaaksi jalalle. Vähän oli ilmassa hyytymisen merkkejä, mutta päästessäni radalle tutustumaan, tuntui Aku ihan kohtalaisen energiseltä!


Kiersin rataa ensin ravissa ja tein pitkälle sivulle keskiravin keventäen. Aku liikkui hyvin joten nostin laukan, jotta pääsisin tekemään myös siinä keskiaskellajia. Se ei sitten mennytkään ihan nappiin. Aku nimittäin jäi ihan vinoksi ja potkaisi mun apua vastaan kesken keskilaukan. Siinä vaiheessa tiesin sen päässeen hieman niskan päälle, koska mulla ei ollut enää raippaa kädessä ja sitä olisin siinä vaiheessa kyllä tarvinnut muistuttamaan siitä, että eteen mennään ilman mitään pukkeja ja potkuja kun pyydetään. Tein vielä vastalaukan ja vaihdon käynnin kautta joka onnistui hyvin.

Kaikki kuvat c. Suvililja

Ohjelmana oli siis Helppo A2 joka on mielestäni suhteellisen helppo ja mukava ohjelma. Siinä ei ole mitään ihmeellisiä kikkailuja ja kaikki tapahtuu rauhassa ja siirtymisiä kerkeää valmistella hyvin.

Ohjelman näätte videolta. Alku oli ihan mukava, tosin ekassa väistössä Aku oli tosi herkkiksen oloinen ja en saanut sitä ihan jalkojen väliin. Toinen keskiravi ei lähtenyt ihan niin hyvin kuin olisin toivonut, väistö sen sijaan oli parempi kuin edellinen, mutta harmittavasti takaosa oli turhan paljon mukana ja pyrki välillä edelle. Laukan nosto oli oikein hyvä, samoin ympyrä. Keskilaukassa oli eroa, mutta se olisi voinut olla vielä voimakkaampi. Vaihoa käynnin kautta Aku selkeästi ennakoi, eli ei enää radan pätkien harjoittelua ennen rataa radalla (jos vielä koulua starttaamme). Rikkeenä ennakoinnista tippuminen raviin, mutta sain onneksi korjattua sen takaisin laukkaan ja suoritettua vaihdon käynnin kautta. Toinen laukan nosto oli taas hyvä ja ympyrä samoiten. Tässä vaiheessa pöytäkirjassa oli paljon hyvää kommenttia laukasta, vaikka se oli se hankalampi vasen laukka, jee!! Toisessa keskilaukassa Aku sitten päätti jälleen potkaista mun avusta ja siirtyi sen jälkeen ihmeelliseen koikkaloikkaiseen raviin.. Taas uusi laukka päälle ja täyskaarto vastalaukkoineen loppuun. Käynnissä Aku ei venytä askelta, siitä saimme jo ennakkoon arvattua noottia, mutta viimeinen suora linja kohti tuomareita oli heidän mukaansa"reipas" ja "näyttävä".


Ohjelmasta noilla suurilla rikkeillä kertyi 58% ja rapiat, kohtalainen suoritus siis. Ilman rikkeitä uskon meidän hyvin pääsevän sinne 60% paremmalle puolelle :) Tuomareiden kommentit meistä olivat oikein mukavia ja asiallisia. Mun istuntaa kehuttiin (sain 7!!), Akun ryhti oli oikein hyvä ja laukka sai kiitosta vaikka täyskaarroilla olisi kaivattu enemmän poljentaa. Tarkkuutta pyydettiin väistöihin, joissa takaosa meinasi karata sekä käyntiin, joka mielellään nähtäisiin pidempänä. Lisäksi mainittiin hevosen suuri potentiaali kun se liikkuisi vielä paremmin jalan edessä :) Kaikki siis ihan linjassa oman ajattelun kanssa!

Lopullinen sijoitus huiteli jossain luokan puolessa välissä, joten ihan viimeisiksi ei jääty ;)

6 kommenttia

  1. Heips!
    Näitä asioita usein tulee mietittyä. Mihinkä asti hevosella on potentiaalia elastisesti ja teknisesti kehittyä, ennen kun ikä tulee vastaan. Koulupuolella ainakin 16-v alkaa jäähdyttely ja eikö niin ole esteissäkin.

    Opetusmestarithan usein kisaavat luokkaansa alemmilla tasoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta Nipsun Solo on hyvä esimerkki siitä, että kaikki on hevoskohtaista. Solo on yli 18 ja edelleen menossa EM-kilpailuihin. Hyvän ja monipuolisen liikunnan avulla hevonen voi kilpailla minusta omalla tasollaan niin kauan kuin sen terveys ja psyyke sen sallivat!

      Esteillä tietenkin kilsat saattavat tulla nopeammin vastaan, mutta esimerkiksi salossa 20v hevonen voitti 120 Jokeri-luokan. Tämä hevonen on mm. voittanut SM-kilpailut muistaakseni joskus, joten sen tasoa on laskettu, mutta se kilpailee edelleen.

      Poista
  2. Vautsi, tehän näytätte ihan oikealta kouluratsukolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, yritys oli kova ;) Aku on onneksi sen verran näyttävä että mun piti vaan ryhdistäytyä :D

      Poista
  3. Hyvältä näytti rikoista huolimatta! Meillä on edessä sama koitos ohjelmaa myöden ensi viikolla. Näin loppukaudesta on kiva koittaa esteiden ohella muutakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Tsemppiä teille koitokseen, loppukauden huvit kunniaan ;)

      Poista