perjantai 7. maaliskuuta 2014

Heppa lainassa. Olisko jollain lainata myös selkä?

Huhheijaa kun tästäkin on jo kauan! Ratsastin ennen hiihtolomaa oppilaani hevosella melkein viikon verran ja tässä hieman kuvasaldoa kaverista :) Tekstin sisältö painottuu tällä kertaa kuitenkin enemmänkin mun omiin ongelmiin..

Ja ps. antakaa poikaystävälle hieman armoa vielä kuvien laadun suhteen - oltiin ekaa keraa maneesilla..


Keskityin hepan kanssa perusasioihin. Tämä hevonen jää mielellään liian lyhyelle kaulalle ja jalan taakse, joten tarkoituksena oli saada hevonen hyvin yläpohkeelle ja tuelle. Kantapää, eli alapohje oli vain aktivointia varten ja yläpohje siirtymisiä yms. varten. Suoruudesta olin suorastaan natsimaisen tarkka koko viikon, koska hevonen jättää mielellään lavat vasemmalle etenkin oikeassa kierroksessa. Tämä näkyy selvästi muun muassa vaihdoissa kun hevonen lähtee vinoksi vasemmalle ennen vasenta vaihtoa. Tässä käytin apuna vastalaukkaa ja hieman väistöjä. Olin kaikin puolin tyytyväinen heppaan viikon aikana :)


Ainut ongelma koko viikon aikana oli oikeastaan minä. Ja tarkemmin sanottuna mun selkä. Valun tällä hetkellä kasaan vasemmasta kyljestä koska ilmeisesti yritän välttää jonkun tietyn lihaksen/paikan käyttöä, jotta kipuilu jäisi vähemmälle.

Mulla on jo vuosien ajan ollut ongelmia mun selän kanssa ja vaikka se onkin pitkään pysynyt hyvänä, alkoi se jälleen kenkutella noin puolitoista kuukautta sitten. Mua ei satu kun ratsastan, mutta illat ja yöt onkin sitten eri asia. Varsinkin iltaisin kun istun sohvalla/sängyllä tai kun seison töissä viimeisiä tunteja saattaa kipu yltyä todella ikäväksi. Tuntuu aina siltä, kuin jotain pitäisi naksauttaa jostain ja että koko ajan jostain vetää.

Vasen hartia alempana -> vasen kylki kasassa

Ja sitten se toinen kipukohta. Mun perse. Kyllä vain, luitte oikein.. Se on se kuuluisa kipeä perse ja tarkemmin sanottuna vasen perse, pakara, kankku tai whatever.

Mulla on lantio hieman eri korkeudella toiselta puolelta mikä vaikuttaa siihen, että mun alasekä vetää jumiin. Kun taas alaselkä on jumissa, menee mun peppulihaksen alla oleva lihas nimeltä piriformis aivan juntturaan. Yleensä piriformiksen kipu on pätkittäistä, mutta aika ajoin tosi sietämätöntä. Ihan kun joku hakkais välillä puukolla vasempaan pakaraan, nice.

Vasen kyynärpää irti kyljestä -> vasen kylki kasassa

Olen näiden vuosien aikana huomannut, että selkeiten selän ja pepun kipuiluun vaikuttaa kylmyys. Kiitos siis siitä, ettei tämä talvi ollut alkuunkaan niin kylmä, kuin esimerkiksi viime talvi. Pahimmillaan pakaran kipu voi olla niin ilkeä, että se vie melkein jalan alta. Selkä taas vaan ajautuu aivan lukkoon ja jäykäksi, särkyä unohtamatta.

Sitten toisena ongelmana olen huomannut joidenkin hevosten askeleet. Todella keinuva ja hidas laukka ja se monelle selkäongelmaiselle tuttu tikittävä ja töksähtävä ravi tuottavat myös minulle harmia. Onneksi mun kaikilla tän hetkisillä hevosilla on kivat askeleet istua, muuten saattaisin olla aika rikki. Helmin ravi oli muun muassa sellainen, joka vaikutti mun selkään vähän ikävästi. Vaikka se ulospäin näyttää tosi letkeältä ja kivalta, ei se ollut sitä mun selälle. Silloin ei auta muu kuin keventää aina välissä :)

Vasen kylki kasasa ja hartiat edessä - ei näin!

Miten sitten olen hoitanut selkää ja peppua? 

Kävin pitkään osteopaatilla säännöllisesti kerran viikossa, mutta kesäaikaan kun ongelmia ei lopulta enää ollut, jätin hoidot pois. Tai olihan niitä ongelmia, ne vaan ei tuntuneet pahalta. Mutta tämähän on just tätä, kun ongelma ei ole suuri, ei siitä välitetä.. Vasta sitten alkaa hälytyskellot soida, kun oikeasti sattuu - ja paljon.

Lisäksi venytän etenkin vasenta pakaraa melkein joka ilta. Lisäksi sen "runnominen" tai peukalon päällä painaminen kipupisteisiin auttaan. Selkää koitan myös venyttää ja poikaystävä joutuu hierontahommiin useammin kuin haluaisikaan.


Töissä koitan myös seistä mahdollisimman hyvässä ryhdissä ja monenlaisilla koroilla. Jos seisoo koko päivän ballerinoilla, on selkä aivan finaalissa illalla. Yritän myös seistä polvet edessä, koska mulla on ns. "lukkopolvet", eli pohkeet valuu taakse ja selkä joutuu silloin notkolle.


Kaikkia mahdollisia hoitokeinoja on vuosien aikana kyllä tullut kokeiltua. Olen käynyt urheiluhierojalla, normi hierojalla, akupunktiossa, fyssarilla, hermoratahierojalla sekä osteopaatilla..

Hermoratahieronta on ihan ykkönen, mutta henkilö, joka sitä mulle on tehnyt asuu niin pohjoisessa ettei siellä voi ihan hirveän usein käydä.. Osteopatia auttaa myös hyvin, mutta mun on todella vaikea löytää aikaa, jolloin hoitoihin pääsisi.. Tääkin on sitten ihan oma ongelma.

Mulla on myös Back on Trackin selkävyö, joka on etenkin talvisin mun hyvä kaveri! Se tukee ja lämmittää kivasti ja mikä tärkeintä, se antaa lämpösäteilyä joka taas kiihdyttää verenkiertoa. Olen myös harkinnut Back on Trackin lakanaa, mutta se on sen verran tyyris etten vielä ole sitä kotiin kaupasta kuljettanut. Onko jollain muuten siitä kokemuksia?

Eli summa summarum. Jos en istu suorassa, en vaikuta hevoseen tasaisesti. Jos en voi vaikuttaa tasaisesti, ei hevonen voi liikkua oikein. Jos hevonen ei liiku oikein, ei saada aikaan tuloksia. Joten nyt täytyy tehdä jotain!

Toimintasuunnitelmaksi kohti parempaa istuntaa ja selkää aionkin nyt asettaa seuraavia tavoitteita;
  • venyttely joka ilta
  • rintakehä ulos ja ylös ratsastaessa
  • napa kohti selkää ratsastaessa
  • vatsalihasten treeni jälleen tehokkaaksi (sali..)
  • selän hoito kerran kahdessa viikossa hierojalla/osteopaatilla/muualla, missä?
  • ryhdikkyys töissä
Mitä hoitomuotoja te olette käyttäneet samanlaisiin tai ainakin samantyyppisiin vaivoihin? Onko suositella jotain hyvää paikkaa tai henkilöä?


23 kommenttia

  1. Itse kärsin välilevynpullistumasta ristiselässä. Vetää vasemman puolen helposti lukkoon. Kävin OMT-fysioterapeutilla, joka antoi todella hyviä neuvoja venyttelyyn ja lihasten treenaamiseen ongelma-alueella. Akuutissa vaiheessa myös osteopaatti on oikein hyvä kaveri :) Mua kiinnostaisi enemmän kuulla tuosta Back on trackin vyöstä, mistä oot ostanut?
    Blogiasi on todella kiva seurata ja lukea eritasoisten hevosten treenaamisesta! Itselläni on vanha suomenhevosravuri, josta yritän kovin koulia ratsua. Olen saanut paljon ideoita ja ajateltavaa omaan treenaamiseen blogistasi! Kiitos paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla :) Toivottavasti vinkit toimii myös jatkossa!

      Selkävyön oon ostanu Idän Ratsusta aikoinaan Tammistosta, mutta saa niitä nykyään vaikka mistä, muun muassa netistä, http://www.backontrack.com/fi/. Toimii siis tosi hyvin ja välillä oon myös nukkunu sen kanssa :D

      Poista
  2. Kiva postaus ja hevonen on hienon näköinen! (:

    VastaaPoista
  3. Ja lisäisin äskeiseen kommenttiini vielä sen, että minkä rotuinen hevonen mahtaa olla kyseessä? On vain niin ylisöpö! (:

    VastaaPoista
  4. Moikka! Kärsit aika samanlaisista ongelmista kuin minä. Minulla auttoi triggerpisterullalla rullailu ja pitkäjänteinen venyttely. Suosittelen kokeilemaan tuota rullaa, useimmilla kuntosaleilla on nykyään valikoimassa kyseisiä tunteja ja kun siitä pääsee jyvälle, voi touhun aloittaa kotona. Helpottaa varsinkin tuohon pakaraan. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Empä oo koskaan kuullu tosta rullasta, otan kokeiluun ehdottomasti :) kiitos vinkistä!!

      Poista
  5. Venyttely, venyttely, venyttely! Itse ainakin huomaan heti jos selkää ei ole venytellyt tarpeeksi. Tsemppiä selkäongelmien kanssa! Toivottavasti helpottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan hankkia joku jumppapallo kotiin :) ja venytellä joka ilta..

      Poista
  6. Mulla on ollut tuo sama polviongelma, mutta selvisikin ettei ongelma ole povissa vaan lantiossa. Tai oikeastaan mun psoas -lihakset on liian jäykät, jolloin lantio kääntyy eteenpäin ja seurauksena on polvien lukkiutuminen ja alaselän virheasento sekä lonkkien epänormaali liikerata. Kannattaa kurkata nää sivut: http://www.swolept.com/posts/fixing-anterior-pelvic-tilt-posture-tricks-to-make-your-butt-and-gut-smaller#.UxxT2IXWiuc

    Kannattaa kokeilla tätä erittäin simppeliä venytystä: http://kuntoplus.fi/treeni/lihaskunto/littea-vatsa/lonkankoukistajaharjoitus-4

    VastaaPoista
  7. Kraniosakraaliterapia on mielestäni todella hyvä hoitomuoto ongelmaan kuin ongelmaan Erika. Kannattaa ainakin kokeilla.

    VastaaPoista
  8. Jumppapallolla tasapainottelu auttaa ja myös täälläistä kannattaa kokeilla https://stockmann.com/fi/urheilu-ja-vapaa-aika/urheilu/urheiluvalineet/fitness/foam-roll-pilatesrulla-s--11379/11386?itemId=725724. Tosi tehokas ja hyvä selän rullaamiseen!:) Halvempiakin löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Ihana saada näin paljon suoria vinkkejä :)

      Poista
  9. Kannattaa käydä urheilufysioterapeutilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kokeilin mutta en oikein kokenut saavani siitä mitään irti :(

      Poista
  10. En tiedä jos tätä on jo täällä mainittu, mutta kirpraktiikkolla kannattaa käydä, suosittelen lämpimästi! Voi olla että se auttaisi tuohon sinun vaivaan ,mutta en ole kyllä 100% varma.
    http://selkakuntoutus.fi/vaivat-oireet-ja-hoito/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, sitä en olekkaan vielä kokeillut :)

      Poista
  11. hah, mulla on ihan KAIKKI samat oireet kun sulla!(taino persekipua ei) mutta siis kuulostaa niin tutulta ja nyt kun ratsastelen paljon tikittäväaskelista sh-tammaa niin selkä on välillä ihan järkyttävän kipeä ja juuri tuo, tunne että pitäis saada se jotenkin auki. Tsemppiä!:D -Mira

    VastaaPoista
  12. Hei, suosittelen myös putkirullailua ja triggerpisteiden hieromista. Luulen, että monilla ratsastajilla selän/pakaran kivut saattavat johtua lonkakoukistajan ja muiden lonkan alueen lihasten ongelmista. Minulla lonkankoukistaja sekä muut lonkasta alaspäin lähtevät lihakset (joiden nimiä ei ole tiedossa :D) kiristyvät ja jumiutuvat helposti ratsastuksesta, juoksemisesta ja istumatyöstä. Niiden ronski! painelu ja ja pyörittäminen, rullaaminen (+ venyttely) auttaa. Pelkkä venyttely ei ainakaan minulla ole auttanut asiaan. Minulla tämä lonkan lihasten ongelma kipeyttää ja kiristää sitten kyljen ja jopa yläselän ja olkapään. Omaa istuntaa on parantanut paljon myös syvien vatsalihasten treenaaminen, eli alaselkä aina lattiassa kiinni, kun tekee vatsoja, niin ei treenaa vain pinnallisia lihaksia vaan niitä ryhtilihaksia! Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  13. Kokeile kipukoukkua! Sillä hertan omistajan selkävaivat helpottanu :) eikä poikaystävän tartte hieroa ;)

    Www.kipukoukku.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä, poikaystävä ainaki tykkää ;)

      Poista
  14. Minulla jäi onnettomuuden seurauksena lantio vinoksi lähes 20v ajaksi. Vasta kun hankin oman hevosen, niin asia alkoi vaivata minua enemmän. Kävin jäsenkorjaajalla, joka teki erittäin miellyttävän ja lempeän hoidon ja yllätyksekseni kun nousin hoitopöydältä, olivat lantioni puoliskot tasassa. Lihakset kipeytyivät seuraavina viikkona tosi paljon, kun jouduin "opettelemaan" kävelemään. Sitten aloin käymään vielä method Putkisto/pilates - tunneilla ja hommasin töihin Human Tool-istuimen. Näiden avulla selkäni on nykyisin melko hyvässä kunnossa, vaikka olen jo tosi paljon iäkkäämpi kuin sinä :D

    VastaaPoista