keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Hyvää Juhannusta!

Itse suuntaan tänään Juhannuksen viettoon Paraisiin kaveriporukalla. Takaisin tullaan vasta sunnuntaina joten myös hepat lomailevat nyt viikonlopun yötä päivää laitumella.

Eilen mulla oli kuitenkin Aapon kanssa estetreenit ja tiistaina koulutunti. Saatiin heppa ihan tosi kivasti avuille etenkin koulutunnilla ja esteilläkin sain nyt paljon apuja ja oivalluksia kaarteiden ratsastuksiin ja ylipäätänsä tasaisempaan fiilikseen. Ei hypätty mitään ihmeellistä, lähinnä jumppaa ja yksittäisiä esteitä vaan tasaisuuden saavuttamiseksi.


Sitten Rinkelin update. Riinan jalka on jo tosi hyvä, se menee tänään Wilman kanssa maastoon ja vähän kentällä, sunnuntaina ratsastan sen sitten itse! Ihan sormet syyhyää päästä ratsastamaan sillä kun en melkeen kuukauteen ole ratsastanut sillä<3 Sekin alkaa olemaan jo aika menossa, selkeästi silläkin on vähän tylsää kun saa vaan tarhailla ja olla laitsalla...


Kermavaahto on palannut kesälomalta takaisin hommiin. Se on ollut ihan hyvän tuntuinen mutta sen suu täytyy tarkistaa nyt koska se hieman kiskoo välillä sen oloisesti että sen suussa saattaisi olla jotain. Nyt olen keskittynyt edelleen sen kanssa vaan siirtymisiin ja rauhallisuuteen, askelpituuden säätämiseen ja laukannostoihin. Ensi viikolla jatketaan taas hyppyhommia, niin siistiä!! Tästä hevosesta tulee niin kiva kun se saa malttia liikkumiseen ja tekemiseen ylipäätänsä.


Ainiin! Muistattehan että aiemmassa postauksessa on edelleen arvonta käynnissä ja alekoodi erikasummer on voimassa vielä Equestrian Stockholmin sivuilla :)

Kaikki kuvat c. Mimmi Iranto


Juhannuksen jälkeen treenaillaan taas ja suunnataa mun heppojen kanssa kisoihin Saloon. Oon nyt ihan fiiliksissä kaikista treeneistä ja kisoista, niin siistiä päästä tekemään näiden heppojen kanssa hommia<3

Kivaa Juhannusta kaikille <3

2 kommenttia

  1. Ihania kuvia Kermavaahdosta!
    Minkä merkkiset ratsastushanskat sinulla on näissä kuvissa?
    -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa A! Noi taitaa olla Roecklin hanskat. Usein ostan aina Hööksin halpishanskoja mutta noi oli jossain Hankkijan alessa ja ostin ne kisoihin kun omat oli jääneet kotiin :D

      Poista